12.5.2008

"Miten tää prosessi sitten etenee?"

Haastattelu olisi varmasti voinut mennä paremminkin mutta minusta tuntuu etten nolannut itseäni ja että selviydyin olosuhteisiin nähden hyvin (voin olla kyllä väärässäkin). Tai ainakin selvisin hengissä.
Olisin saattanut selvitä paremmin jos en olisi hankkinut eilen auringonpistosta ja kipeitä jalkoja (mutta Ruissalossa oli aika ihanaa) ja minulla olisi ollut sellaisia allergialääkkeitä jotka eivät väsytä, minulla on vaikeuksia pysyä hereillä. Yritin aamulla valmistautua jotenkin ja lukea tyypillisiä haastattelukysymyksiä netistä ja yrittää keksiä niihin vastauksia mutta pääni ei toiminut. Oli siitä se hyöty sentään että osasin varautua joihinkin kysymyksiin.
Pelkään että sanoin jotain sellaista jota ei missään nimessä pitäisi sanoa jos haluaa antaa hyvän vaikutelman itsestään.
Hakijoita on kuulemma paljon.
Olen iloinen siitä että sain sanottua jotain kaikkiin kysymyksiin ja haastattelijan hymyilemään ja kysyttyä lopuksi kliseisen kysymyksenkin.
Ja puhuttua virkkauksesta englanniksi.
Olisi hauskaa jos pääsisin jatkoon.

Näin viime yönä unta että menin naimisiin jonkun melkein tuntemattoman miehen kanssa, en tiennyt edes hänen nimeään. Ajattelin vain että kyllähän siitä eroon pääsee jos en pidäkään hänestä paremmin tutustuttuani. Ja sitten kun tajusin että voi olla että ensin voisi vähän seurustella häävalmistelut olivatkin niin pitkällä etten kehdannut kieltäytyä. Lopulta selvisi että mies oli jonkinlainen salainen agentti vaikkei siltä näyttänytkään (ehkä hän oli siksi hyvä työssään?)
Olen aika varma siitä ettei tuo ollut enneuni.

2 kommenttia:

Maru kirjoitti...

Tervehdys tuoreelta bloggaajalta. Olen lueskellut blogiasi, löydän omaan nuoruuteeni sieltä joitakin yhtäläisyyksiä.

Työhaastatteluissa pyörii nuo samat kyssärit. Hassua että niihin on kuitenkin niin vastenmielistä miettiä vastauksia etukäteen. Sitten haastattelussa harmittaa että miksen miettinyt ...

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Luule ettei kysymyksiin varmaan kannatakaan miettiä kauhean tarkkoja vastauksia etukäteen ettei vaikuta siltä että on harjoitellut kauheasti etukäteen. Eiliset kysymykset olivat kyllä juuri niitä kaikkein tyypillisimpiä, tai eniten netissä esiintyviä, toisaalta ovat ne oikeastaan ihan hyviä kysymyksiäkin.

Blog Widget by LinkWithin