26.5.2008

Menin pysäkille varmaan viisitoista minuuttia ennen kuin bussin piti tulla ja vasta kun näin sen tajusin että olin unohtanut toimistolle kassin, jossa kaikki todistukseni olivat. Tarkistin aikataulusta että seuraava bussi oli lähdössä kymmenen minuutin päästä, eri pysäkiltä, sellaiselta jonka sijainnista en ollut aivan varma. Ryntäsin toimistolle, otin kassin ja ryntäsin pysäkin suuntaan. Siellä huomasin että bussi olikin lähdössä vasta kymmenen minuutin päästä sieltä. Odottaessani huomasin että viereisellä pysäkillä oli se bussi millä minun piti alun perin mennä, se oli kiertänyt torin ja muita pysäkkejä sen verran hitaasti. Juoksin sen luo ja heilutin käsiäni, kuljettaja päästi minut vielä sisään.
Sitten istuin bussissa ja hermoilin vähän, eniten sitä osaanko jäädä oikealla pysäkillä pois. Osasin, aivan helposti. Minulla oli kaksikymmentä minuuttia aikaa, kävin yrityksen toimiston luo ja vähän edestakaisin ja seisoin tien vieressä lukemassa kännykkäkirjaani (ne ovat käteviä). Hermoilin taas vähän ja soitin ovikelloa, sinne ei päässyt sisään muuten. Ja soitin uudestaan kun mitään ei tapahtunut. Sitten pääsin ylös ja kiipesin toiseen kerrokseen ja sanoin jollekin tyypille että minulla oli työhaastattelu ja hän haki ihmisen paikalle. Itse haastattelu sujui mielestäni ihan hyvin mutta en tiedä menikö se niin oikeasti. Ainakin olin oma itseni, mikä on varmaan ihan hyödyllistä (kun ihmiset yleensä suhtautuvat minuun ystävällisesti niin oma itseni ei varmaan ole ihan hirveä). Tai jos sattuu saamaan sen työn niin ainakaan ei joudu teeskentelemään koko aikaa. Haastattelija oli ystävällinen ja oli äänessä melkein koko haastattelun ajan, kysymyksiä oli vähemmän, enemmän hän kertoi firmasta (se toimii alalla jonka olemassaoloa en ollut tajunnutkaan ja taitto-osasto tekee sen tarvitsemia luetteloita, kyseessä ei ole siis mikään varsinainen oman alani yritys), se vaikuttaa ihan kiinnostavalta.

Yritän nyt ajatella etten kuitenkaan saa sitä työpaikkaa, etten pettyisi kauheasti kun en saa.

Pitäisi pyöräillä kotiin mutta minua alkoi väsyttämään aivan kauheasti. Jos ensi yönä saisin nukuttua kunnolla.

2 kommenttia:

zache kirjoitti...

Hmm, kysyitkö muuten milloin mahdollisesti saat tietää saitko/etkö saa työpaikkaa?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

En kysynyt mutta sanoivat että lähipäivinä.

Blog Widget by LinkWithin