29.5.2008


Olen saanut kaikki käsityöprojektini valmiiksi, paitsi yhdet sukat jotka eivät taida valmistua ikinä. Suunnitelmia on kyllä uusiin mutta iltaisin olen ollut niin väsynyt etten ole jaksanut aloittaa mitään uutta. Eilen olikin aika outoa kun vapaa-aikani ei mennytkään virkkaamiseen tai muuhun sellaiseen vaan minun piti suorastaan keksiä jotain tekemistä. Järjestelin paikkoja ja otin kuvia valmistuneista töistä ja maalasin pienille langanpätkille tarkoitettujen purkkien kannet hauskemmiksi (kerään noita langanpätkiä virkattujen juttujen täytteeksi, jos saan virkattua jotain vielä, käteni eivät oikein pidä siitä) ja lopulta otin esille jumppapalloni ja sain jumpattua pitkästä aikaa. Se teki hyvää, hartiaseutuni oli aika jumissa.

Näin viime yönä arkista ja todentuntuista unta. Olin valmistumassa ammattikorkeasta ja minulla oli kuukausi aikaa ennen koulun loppumista enkä halunnut olla aivan toimettomana (tiedän mistä tämä uni tuli, tiistaisesta keskustelusta ahkeran opiskelijan kanssa) niinpä olin päättänyt mennä yliopistoon jollekin kulttuurintutkimukseen liittyvälle kurssille tai luentosarjalle tai jollekin sellaiselle. Luentosali oli valtava ja mietin missä olisi hyvä istumapaikka, jossain sellaisessa rivissä joka olisi vielä aika tyhjä, niin ettei joutuisi istumaan vieraan ihmisen viereen. Takanani istui muutama tyttö ja jotenkin aloin juttelemaan heidän kanssaan, kerroin että olin yliopistossa ensimmäistä kertaa ja siitä miten vanhempani olivat akateemisia ja miten minäkin olin lapsena ajatellut että totta kai menen yliopistoon (aivan totta) mutta haluamaani alaa ei opetettu kuin kahdessa yliopistossa ja niinpä päädyin ammatilliselle puolelle (totta sekin, en päässyt yliopistoon vaikka hainkin toiseen niistä). Jossain vaiheessa tajusin että minulla oli vielä pyöräilykypärä päässä ja nolostuin.
Tuohon uneen siirryin jostain fantasiamaailmasta jossa oli outoja olentoja ja mustaa kristallia jolla oli varmaan jotain maagisia ominaisuuksia.


Välillä olen ihan tyytyväinen siihen miltä näytän, valokuvissakin. Välillä taas tekisi mieli leikata päät pois kaikista kuvista, harmi ettei se onnistu jos on tarkoitus esitellä hattua. Enkä rupea käsittelemään naamaani tunnistamattomaksi, se näyttää melkein hölmömmältä.

Tänään pitäisi maksaa laskuja ja tehdä paperitöitä, asumistuentarkastushakemus ja jotain muuta, olen lykännyt niitä viime hetkeen.

4 kommenttia:

anu kirjoitti...

Todella kivan näköinen tuo hattu. Juurikn vastaavan tarvitsisin itsekin.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuo hattu oli todella helppo ja nopea tehdä, minulla meni siihen kaksi iltaa eli suosittelen ohjetta :) Se löytyy osoitteesta http://www.ravelry.com/patterns/library/cotton-crochet-cloche ja on ilmainen, jos kiinnostaa.

Anonyymi kirjoitti...

Minä leikkasin nuoruuden hulluuksissani kaikista luokkakuvista itseni pois. Olin mielestäni liian ruma. Äitini melkein pyörtyi kun vuosia myöhemmin huomasi asian. Nyt minuakin kaduttaa.

C

Anonyymi kirjoitti...

Tuli mieleen, että minäkin leikkasin itseni yhdestä yläasteen luokkakuvasta pois, mutta en ole katunut. Olin joutunut lyhyiden kanssa samaan riviin joten näytin suhteessa lipputangolta, enkä silloin tiennyt miten pukeutua. Luulin että about täysikasvuisen koko on automaattisesti 38, vaikka 32-34 olisi ollut sopivampi. Yms.

Harmittaa pikemminkin, etten päässyt mutiloimaan itseäni pois muidenkin kuvista..:)

Blog Widget by LinkWithin