Heräsin yöllä useampaan otteeseen venäjänkieliseen (tai niin sen tulkitsen) puheeseen ja musiikkiin, kuulosti siltä kuin radio ei olisi ollut aivan kanavan kohdalla mutta ääni kuului kuitenkin selkeästi. Ajattelin että alakerran itäeurooppalaiset siirtotyöläiset kuuntelevat radiota kovalla ja ääni kuuluu avoimesta ikkunastani sisään (heidän olisi varmaan pitänyt pitää radiotaan ikkunalaudalla että se olisi kuulunut niin hyvin). Aamulla tajusin etten eilen ollutkaan laittanut radiota pois päältä vaan kääntänyt yhden vivun fm-asennosta am-asentoon (jostain syystä sekoitan sen aina virtakytkimeen), se on ennenkin saanut aikaan venäjää.
Toivottavasti se ei kuulunut muihin asuntoihin.

Joskus mietin millainen olisin jos olisin kasvanut toisenlaisessa kodissa. On tietenkin aika mahdotonta sanoa mikä on kasvatukseni tulosta ja mikä on vain minulle luonteenomaista mutta luulen että tietynlainen mukautuvaisuuteni ja konservatiivisuuteni olisi sama, tai siis se etten ole kyseenalaistaja tai kapinallinen. Vasemmistolaisessa uskonnottomassa kodissa minusta tuli vasemmistolainen ja uskonnoton, luulen että yhtä hyvin minusta olisi saattanut tulla kokoomuslainen tai vaikka mormoni, jos olisin kasvanut sellaisessa ympäristössä. En ole luonnostani skeptinen vaikka ihailenkin oikeita skeptikoita, minulle ei tule yleensä edes mieleen kysyä kysymyksiä ja pyytää todisteita, ellei väite ole aivan epäuskottavan oloinen.
En usko että vanhemmilleni tärkeät asiat ovat aika pitkälti minullekin tärkeitä vain siksi että olen kiltti, tai en tiedä, ehkä uskoisin toisissa kodeissa oppimiini arvoihin yhtä vakaasti kuin vaikka siihen että koulutus kannattaa, taide on tärkeää samoin kuin luonnon hyvä kohtelu (joka ilmeni muun muassa niin ettemme koskaan käyneet syöttämässä sorsia) ja sellaiset asiat.
Olen aika iloinen että perheeni on sellainen kuin se on, esimerkiksi oikeasti yliluonnolliseen uskovana olisin varmasti vielä huonommassa kunnossa, jos oletetaan että ahdistuvaisuuteni on synnynnäinen ominaisuuteni, niin kuin uskon. Toisaalta uskon myös että taipumus siihen on periytynyt isäni perheeltä, jossa sitä on ollut aika paljon liikkeellä, joten sitä ongelmaa ei olisi varmaan toisessa perheessä.
Ajatusleikkinä tuo on mielenkiintoinen mutta aika mahdoton.

Olin joskus ala-asteen lopulla ja yläasteellakin (ja tarkemmin ajateltuna jossain määrin lukiossakin) hyvin kiinnostunut parapsykologiasta, erityisesti ennustamisesta ja numerologiasta ja sellaisista jutuista. Ja tarotkorteista (minulla on edelleenkin muutama pakka niitä jossain, tosin ne eivät ole niin hienoja kuin jotkut joista haaveilin). Luin joskus neljännellä luokalla Erich von Dänikeniä ja minusta hänen väitteensä tuntuivat niin järkeviltä että uskoin niihin tosissani, vähän aikaa (tuon jälkeen en ole varsinaisesti uskonut epäilyksittä mihinkään yliluonnolliseen, täysin vahva usko maallisiinkin asioihin tai itseeni katosi kun tajusin että lapsuuteni unelma-ammatti, johon olin aivan varmasti tiennyt päätyväni ja haluavani ei enää kiinnostanut minua lainkaan, nykyään en voi sanoa että uskon ehdottomasti jonkun mielipiteeni tai uskomukseni säilyvän, ehkä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta). En muista mihin se uskoni katosi mutta muista että kiinnostukseni ennustamista kohtaan katosi kun tajusin ettei ainakaan minun alitajuntani ollut kykenevä antamaan minkäänlaisia tulkintoja tai edes tuntemuksia. Yritin tuijottaa korttia ja mietiskellä ohjeiden mukaan onko se positiivinen vai negatiivinen viesti enkä saanut sitä ikinä päätettyä. Mutta ehkä se johtui siitä etten säilyttänyt kortteja valkoiseen silkkiliinaan käärittynä, niin kuin oli käsketty ja ulkomaailman energiat saastuttivat ne? Pidin enemmän numerologiasta, siihen ei tarvittu mitään epämääräisiä tulkintoja.