18.7.2008

Unettomuutta, ostoksia, säilöntää

Sanoin eilen äidilleni että on hyvä että olen nukahtanut illalla suhteellisen aikaisin, vaikka olenkin nukkunut päiväunia (se on aika hämmentävää että olen oppinut nukkumaan niitä, ennen minulle tuli aina kauhean huono olo päivällä nukkumisesta). Ei olisi ehkä pitänyt, nukahdin vasta puoli yhdeltä. Olen silti kohtuullisen pirteä.

Kävin tänään bussilla kaupungilla, poikkeuksellisesti. Tarkoituksenani oli ostaa mansikoita ja niitä minäkään en kuljeta pyörällä.

Ostin myös urheiluhousut, sekin oli aika poikkeuksellista minulle. Sovitin ties kuinka monta paria housuja ja olin valmis ostamaan epävärisetkin mutta onneksi niitä oli mustinakin. Ne eivät ole kauhean urheilullisen näköiset, se on minulle tärkeää. Olen suunnitellut kahta pyörälenkkiä viikonlopuksi, se sai minut päätymään tuollaiseen epäluonteenomaiseen ostokseen, farkuissa pyöräily ei ole kauhean hauskaa.

Otsahiukseni ovat viimein kasvaneet liian pitkiksi keväisen kauhuleikkauksen jäljiltä ja varasin ensi viikolle ajan kampaajalle. Olin valinnut yhden kampaamon jonne olisin halunnut mutta heille olisi saanut ajan vasta elokuulle, se on vähän liian kaukana. Joulukuussa käyttämäni kampaamo on liian kallis ja keväiseen en uskalla palata, valitsin sitten paikan niin että kävelin suuntaan jossa tiesin olevan kampaamoja ja kävelin suunnilleen ensimmäiseen sisään, osittain valitsin sen sen hauskan sijainnin takia. Toivottavasti se on kohtuullisen hyvä.

Ja ostin minä niitä mansikoitakin. Viiden kilon laatikot olivat kalliimpia kuin alkuviikosta, en tiedä laskevatko niiden hinnat enää mutta en olisi jaksanut odottaa ja tehdä toista bussiretkeä. Niinpä ostin aika kalliin laatikon, mutta ainakin ne olivat hyvälaatuisia.
Säilöntäkausi on alkanut nyt.

Kotimatkalla vieressäni istui lomalle jäänyt bussikuski, joka puhui minulle koko matkan, lähinnä mansikoista.

Lähetin aamulla toisen kesän projekteistani painoon. Parin tunnin päästä siskoni soitti, hänelle oli soitettu painosta ja kysytty minun puhelinnumeroani, työssä oli joku ongelma. Tosin siskoni kuvauksen perusteella luulen ettei siinä ole, sen vain voi tulkita niin. Hyvä että ovat noin huolellisia. Tosin he eivät kyllä ole vielä soittaneet minulle tai laittaneet sähköpostia, ehkä he päättivät että se on tehty sittenkin oikein.

Uusi podcast-löytöni on hirveän hauska.

7 kommenttia:

Tuomas Korppi kirjoitti...

Moi. Haluaisin käyttää tätä
kuvaa
minun blogini
kuvituksena. Eli millä summalla myyt käyttöoikeuden?

Tuomas Korppi kirjoitti...

Blogini osoite kun tuon edellisen ryssin.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Saat käyttää sitä ihan ilmaiseksi :)

Tuomas Korppi kirjoitti...

Paljon kiitoksia :-) Kuva on nyt lisätty blogiini.

TR kirjoitti...

Kiitokset podcastin osoitteesta. Löytösi on tosiaan mielenkiintoinen! Asian lisäksi juttu onnistuu jopa olemaan hauska, vaikka onkin tiedettä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Hauskaa että pidit siitä. Tuo on kyllä aika tehokas tapa tehdä populaaria tiedeohjelmaa, se onnistuu viihdyttämään ja samalla opettamaan, sopii minullekin joka en niin kauhean kiinnostunut tieteestä ole. Ja asioista puhutaan ymmärrettävästi vaikka haastatellut ovatkin yleensä alojensa asiantuntijoita. Minusta on myös hauska kuulla miten innostuneita he ovat tutkimuksistaan ja uusista löydöistä.

TR kirjoitti...

Kateeksi käy nuo tutkijat. He tekevät sitä, mistä eniten tykkäävät ja saavat siitä rahaa :) Tuohon asemaan meidän kaikkien pitäisi päästä.

PS. kirjoitin podcast löytösi innoittamana jutun setistä
http://ahvenlampi.blogspot.com/

Blog Widget by LinkWithin