Pelottavia koiria

Yksi marjastuksen hyvistä puolista on se että se saa tällaisen laiskankin ihmisen ulkoilemaan helpostikin pari tuntia.
Yksi huonoista puolista on se että metsässä on muitakin, erityisesti koiria. Karhujen pelkääminen tuntuu vähän hassulta kaupunkioloissa mutta koiria pelkään oikeasti (ne kuitenkin kai ovat ihmiselle vaarallisempia kuin metsän pedot). Tai ainakin sellaisia koiria, joiden omistajat ovat kaukana, jotka juoksevat kohti haukkuen ja jotka eivät välitä ensimmäisellä kerralla siitä että niiden omistajat kutsuvat ne luokseen. Toinen koirista oli onneksi sellainen metsästyskoira joka pysähtyy tuijottamaan saaliseläintä mutta toinen juoksi luokseni ja oli aika pelottava, sellainen musta ja jykevä (toisaalta olin varma että alakerrassanikin asui jotain pelottavia mustia koiria ja ne osoittautuivat labradorinnoutajiksi joten ehkä tuokin oli). En osannut olla käyttäytymättä pelästyneesti, peräännyin säikähtäneen näköisesti, vaikka ajattelinkin että jos koira olisi oikeasti vihainen niin pelkoa ei saisi varmaan näyttää (en minä edes oikeasti uskonut että se tekisi minulle väkivaltaa mutta silti säikähdin) mutta en osaa sellaista. Onneksi omistajat saivat koirat hallintaansa. Olisi ollut kyllä hauskaa jos he olisivat vaikka pyytäneet anteeksi että säikäyttivät minut, he kuitenkin olivat siellä lakia rikkomassa ja aivan lähellä olisi ollut iso koirapuistokin ja tuo on hyvin vilkaskulkuista seutua. Siellä on sen verran paljon muitakin koiria ja luulisi että koiranomistaja olisi varovainen niiden suhteen. Mutta minä olenkin tietysti tietämätön ihminen jolla ei ole koskaan ollut akvaariokaloja kummempia lemmikkejä.
Saalista sain kuitenkin puolisen litraa, mustikoita ja vähän mansikoita ja punaisia viinimarjoja (metsän keskellä kasvoi pari pensasta niitä). Nyt marjoja riitti vähän pakastimeenkin.

Täytyy varmaan painottaa etten mitenkään vihaa koiria tai kaikkia koiranomistajia ja ongelmat taitavat olla koirienkin kanssa yleensä ihmisestä johtuvia, nuokin koirat toimivat itselleen ihan järkevällä tavalla. Minä vain en sattunut olemaan saaliseläin.

Uskaltauduin tänään käyttämään pesutupaamme, jotenkin ajatus pyöräilystä isän luokse pyykkäämään ei houkutellut (saatan kyllä pyöräillä sinne kuitenkin, katsomaan miten kukat voivat kun olen luvannut pitää niitä silmällä). Kellarin remontista tiedottaminen on ollut surkeaa mutta erään kuivaushuoneen ovella oli lappu joka kielsi pääsyn sinne, joten kaipa sitten muualla sai olla, eihän muuten pääsisi näkemään sitä lappua. Kävin kuitenkin pyykkäämässä jo seitsemältä, niin että ehtisin hoitaa sen ennen kuin mahdolliset maalarit tulevat töihin.

Leivoin eilen porkkanasämpylöitä, tänään olisi tarkoitus tehdä mansikkahilloa jos säästeliäs elämiseni sallii minun käyttää sen verran rahaa. Ja huomenna pitäisi pestä matot kun tänne on luvattu hellettä. Aika kotitaloudellista elämää.

Kuvittelin että uudet hiukset tuntuisivat oudolta ja säikähtäisin aina kun näkisin itseni peilistä mutta ne tuntuvatkin aivan luonnollisilta ja vielä aika hyviltä. Vähän kummallista.