Ainakin selvisin hengissä.
Ja kuvittelen että se meni hyvin mutta voin olla väärässäkin. Hyvinkin.
Haluaisin todella tuon työpaikan, en tiedä sainko ilmaistua sitä tarpeeksi hyvin.
Nyt alan muutenkin miettimään mitä kaikkea tein väärin tai teinkö ja olinko tyhmä ja puhuinko kummallisia ja olinko liian rehellinen ja mitä kaikkea muuta olisikaan pitänyt sanoa. Ja oliko virhe yrittää olla hauska. Vaikka he hymyilivätkin.
Firmasta tuli positiivinen kuva, haastattelijat olivat ystävällisiä ja rentoja. Itse en välttämättä ollut.
Yritän olla ajattelematta ja katumatta, ei sille mitään voi enää.
Mekko toimi ihan hyvin, luulen, eikä minulla ollut siinä mitenkään epämukava olo. Uusi kampauskin toimii ihan hyvin ja näytän nykyään enemmän mainostoimistomaiselta kuin ennen (toisella haastattelijalla oli suunnilleen kampaukseni miesversio). Ja onnistuin olemaan oma itseni haastattelussa ja se kai on hyvä juttu, toivottavasti. Ja kai sekin että saa haastattelijat hymyilemään.
He kysyivät käytännöllisiä kysymyksiä, ei mitään "missä näet itsesi viiden vuoden päästä" ja "mikä on sinulle tärkeää työkavereissa". Aikaa meni viisitoista minuuttia. Aika tehokasta.
Onneksi minun ei tarvitse olla tänään kotona yksin, voi olla että minulla on videokuvatessani sen verran kiire että en ehdi miettimään mahdollisia virheitäni.
Vähän luulen etten saa paikkaa kuitenkaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
2 kommenttia:
Ensinnakin, tuulipuku on fiksun nakoinen! Tuo kukkamekko on kiva myos.
Ei sen haastattelun peraan kannata harmitella. Kay miten kay, parhaasi olet tehnyt. Fiksulta firmalta kylla vaikuttaa.
Minakin aina inhosin niita "missa olet hamassa tulevaisuudessa" kysymyksia samoin kuin se kestoinhokki eli lapsi-asia. En tieda vielako suomessa niista mahdollisista lapsista udellaan samalla tavalla kun 10 vuotta sitten. Toivottavasti ei.
Taalla USA:ssa ei resumeen laiteta mitaan henkilokohtaista (paitsi oma nimi, haha) eika sinulta kysyta mitaan henkilokohtaisuuksia haastattelussa esim. etta oletko naimisissa, onko lapsia. Se katsotaan epakohteliaisuudeksi (ja on mielestani myos aivan taysin epaoleellistakin) ja jos utelevat, voit haastaa ne oikeuteen jos oikein v-mainen ihminen olet. Maassa maan tavalla tietenkin, tuli vaan mieleeni, kun aloin miettimaan omia tyonhakujani silloin joskus suomessa.
Luulen ettei Suomessakaan saa udella sellaisia. Tuolla kysyttiin ikääni, mutta se oli kyllä hakemuksessani eikä sen kertominen haittaa minua, ja harrastuksia, mutta sekään ei ole minusta paha. Eikä onneksi kysytty sitä miksi minut pitäisi palkata tai miksi hain juuri siihen paikkaan, se on minusta vähän vaikea. Harmittaa vain kun yhteen kysymykseen sanoin etten tiedä mutta tajusin myöhemmin että tiesin sittenkin ja minun olisi pitänyt olla ehkä vielä vähän innostuneempi mutta mutta muuten luulen että tein parhaani. Ensi viikolla saa sitten nähdä miten siinä kävi.
Lähetä kommentti