Sairautta ja säilöntää ja esi-isiä

Olen sairaana, tai olin eilen, tänään en tiedä vielä (jotenkin nukkumaanmeno tuntui eilen vaikealta ja valvoin melkein kahteen, aamulla kesti vähän aikaa käynnistyä kunnolla). Ehkä syksyn myötä olen palannut viimetalviseen kuumetta kerran viikossa -tautiin. Nyt minulla on kyllä aika paljon flunssanoireitakin. Päätin että olen tänään vielä toipilas ja teen muutaman pienen homman ja huomenna yritän taas ryhdistäytyä työnhaun suhteen.

Luin loppuun Irlantiin sijoittuvan kirjan aamulla ja kun nousin ylös, kuulin postin kolahduksen. Siellä oli yksi mainos ja yksi neulelehti ja yllättävä postikortti oululaiselta opiskelukaveriltani, Irlannista. Hän taitaa tuntea minut tai kortti osui oikeaan sattumalta (nyt muistan että olen saanut häneltä myös paavia esittävän kortin Roomasta joten voi olla kyse jälkimmäisestä), sinisiä kukkuloita ja vihreyttä ja lampaita tiellä. Kaunista.

Eilinen päivä ei mennyt varsinaisesti sairastaessa (muuten kuin syömällä liikaa jäätelöä, se tuntui olevan luvallista flunssassa. Karkkilakkoni täyttää tänään kolme viikkoa ja minun pitää kyllä lisätä siihen suklaakin. Se ei ole ikinä ollut minun suosikkiherkkujani mutta nyt olen himoinnut sitä, enemmän kuin irtokarkkeja joita en ole oikeastaan kaivannut juurikaan. Aika kummallista. Jäätelöstä en taida pystyä luopumaan). Ensin keitin omenasosetta kolmisen tuntia (iso kattila olisi aika kätevä), minulla oli yllättävän paljon omenoita. Ne olivat aika sekalaisia, Valkeaa kuulasta ja joitain pieniä vihreitä ja pieniä punaisia ja isompia punaisia mutta niistä tuli ihan hyvää sosetta. Laitoin joukkoon yhden kesäkurpitsan joukon jatkoksi ja luulen ettei sitä erota. Tunsin itseni säästäväiseksi perheenemännäksi.
Opettelin myös käyttämään uutta ompelukonettani ja ompelukurssi tulee kyllä tarpeeseen (vaikuttaa siltä että saatan päästä sinne). Äitipuoleni on ommellut vaatteita koneella tänä kesänä joten se on kunnossa mutta minulla oli hieman vaikeuksia saada aikaan siistiä ommelta, sen sijaan olin hyvä tekemään erilaisia möykkyjä. Toivon että syy oli surkeissa langoissa joita kotoani löytyi. Sain kuitenkin aikaan käyttökelpoisen, joskin ruman, telineen pyöröpuikoilleni, sellaisen joka ripustetaan henkariin.
Siltikään en pystynyt olemaan unelmoimatta vaatteista, joita voisin ommella jos, tai varmaan pitäisi olla optimistinen ja sanoa kun, opin ompelemaan. Esimerkiksi hame tällaisesta kankaasta tai tällaisesta. Tai se villakangashame josta olen haaveillut vuosia, se oli polvipituinen ja a-linjainen (hameeni ovat aina) ja varmaan musta. Tai jos oikein oppisin, niin housut jotka sopisivat vartalolleni. Vaatteiden ompeleminen olisi kyllä aika kätevää.

Pakastimeni alkaa olla aika täynnä, se saa minut iloiseksi.

Omenanhakupaikassa oli puhetta muun muassa heimorajoista ja siitä miten keinotekoinen Keski-Suomi oikeastaan on. Isältäni ja minulta kysyttiin pidämmekö itseämme enemmän savolaisina kuin hämäläisinä ja isäni sanoi että jyväskyläläisenä. Mietittyäni sitä olin samaa mieltä, vaikka lapsena samaistuinkin savolaisiin niin se johtui kuopiolaisesta äidistäni, ei siitä että Keski-Suomi olisi tuntunut jotenkin savolaiselta paikalta. Verrattuna muihin asuinpaikkoihini Jyväskylä tuntuu tavallaan ympäristöstään erilliseltä, joskus yläasteellakaan minulla ei ollut juuri käsitystä sen ympäryskunnista saati että olisin käynyt niissä. Kenelläkään ystävälläni ei ollut sukulaisia niissä. Vasta lukiossa maailmani laajeni käsittämään muutaman lähikunnankin joissa asui uusia ystäviäni. Muualla taas tuttavani ovat olleet jotenkin juurtuneempia siihen seutuun, heillä on ollut sukulaisia lähikunnissa ja he ovat asuneet seudulla sukupolvien ajan. Ehkä minun on ollut sen takia niin helppoa muuttaa eri puolille maata, että se liittyy jotenkin jyväskyläläisyyteen ja siihen että hyvin harvat ovat asuneet siellä sukupolvien ajan ja jotenkin se yhteys ympäröivään maaseutuun puuttuu, se on enemmän opiskelukaupunki.
Jos minun pitäisi valita olenko hämäläinen vai savolainen niin olisin kyllä savolainen, mieleltäni mutta geneettisesti olen aika hämäläinen, siis savolaisen äitini puolelta, siellä on juuria esimerkiksi Kärkölässä ja Luhangassa.
Juurettomuus voi liittyä myös siihen ettei suvussani ole ollut juurikaan maanviljelijöitä, käsityöläiset ja papit eivät taida juurtua niin vahvasti, ainakaan jos he vaeltavat yhtä paljon kuin esi-isäni. Se on ehkä tehnyt hyvää geeneille, he ovat eläneet harvinaisen pitkään.

Sain tietää että suurimman kirja-aarteeni, Suomen luurankoisten, tekijä A. J. Mela on tehnyt myös kasvikirjan. Se olisi aika upeaa saada jostain (Suomen luurankoiset on peräisin Jyväskylän yliopiston kirjaston roskalaatikosta, sanoi isäni). Himoitsen vanhoja oppikirjoja, osittain ammatillisistakin syistä. Jotkut niistä alkavat olla niin vanhoja että niiden kuvia voi käyttää vapaasti. Luurankoisten tekstiäkin voisi käyttää, Mela kuoli jo yli sata vuotta sitten. Hän oli näköjään aika merkittävä henkilö luonnontieteen alalla, ensimmäinen julkinen darwinistikin Suomessa.
Kasviopin saisi näköjään 15 eurolla. Osaisinkohan olla järkevä ja olla ostamatta, paremmasta taloudellisesta tilanteestani huolimatta. Siitä oli Antikka.netissä kolmekin kappaletta joten ilmeisesti se ei ole kauhean harvinainen ja varmaan sitä on saatavilla vähän vaurastuttuanikin (lokakuussa on kirjamessut, siellä ainakin tienaan vähän ja ehkä siellä voisi olla tuota kasvi-oppiakin).

Editoin aamulla vähän videoitani ja minun piti laittaa tähän perään kotivideoni toisen osan kolme ensimmäistä osaa mutta ne näyttävät siirtyvän kauhean hitaasti YouTubeen. Tulevat varmaan sitten myöhemmin.