Video, murre ja köyhyys

Paljon kiitoksia ystävällisistä kommenteista videoon liittyen, ne tekivät koko videojutusta aika mukavan kokemuksen. Ja luulen että videota tulee tänne satunnaisesti jatkossakin, minulla on vähän ideaakin siitä mitä voisin sanoa ja mikä ei ole toiminut minulla kirjoitettuna.
Yllätyin miten helppoa videon tekeminen oli, siis henkisesti (tekninen puoli yllätti taas ongelmillaan). Alussa minua jännitti ja puhumisen aloittaminen oli vaikeaa, niin kuin videolla näkyikin mutta sen jälkeen se muuttui aika helposti ja olisin voinut puhua ties miten pitkään (alkuperäinen videoni oli yli 20 minuuttia, ihan hyvä ehkä että siitä katosi osa). Eikä videon laittaminen blogiinkaan tuntunut niin kauhean pelottavalta kuin olin kuvitellut, ehkä se puoleni joka nauttii huomiota voitti sen puolen joka on kauhean ujo (tähän tulisi hymiö jos käyttäisin niitä blogissa muualla kuin kommenteissa). Unohdin s-vikanikin kokonaan.
Kaikenkaikkiaan hauska kokemus.
Tekninen puoli oli vähän hankalampi. Kuvaaminen oli helppoa, luulen että osaan käyttää melkein mitä tahansa vastaani tulevaa kameraa, tai ainakin saada aikaan kuvaa. Videon siirtäminen tietokoneelle olikin hankalampaa. Minulla ei ollut ohjekirjaa enkä löytänyt sellaista netistä, tiesin vain että kamera pitää liittää USB:llä tietokoneeseen (kamera kuvaa kovalevylle, aika kätevää) ja iMovien pitäisi ymmärtää sitä. Mukana ei tietenkään tullut kaapelia mutta onneksi digikameranikin on Canonin valmistama ja kävi videokameraankin. Sitten kamera antoi jonkun virheilmoituksen jonka sain lopulta tulkittua niin että se haluaa virtajohdon. Kun sain sen tehtyä niin kone löysi kameran mutta ei iMovie. Tajusin lopulta että voisin päivittää sen, tuo on aika uusi kamera joten ehkä iMovie ei ollut kuullut siitä. Ja se toimi. Sitten sain jotenkin siirrettyä videon koneelle, tosin viimeiset viisitoista minuuttia eivät siirtyneet (ja tajusin sen vasta kun olin poistanut tiedostot kamerasta) ja saatua aikaan sopivan pituisen pätkän jonka voisi siirtää ulos. Julkaiseminen oli helppoa, piti vain valita minkäkokoisen videosta haluaa. Kun tiedosto oli valmis yritin siirtää sen blogiin Bloggerin ohjeiden avulla mutta sain vain kaksi virheilmoitusta. En tiedä oliko tiedostomuoto väärä, mutta en tiedä miten iMoviella olisi voinut tehdä muunkaanlaista. No, olin nähnyt että videoita voisi jakaa myös suoraan YouTubeen, joten vain rekisteröinti sinne (sinne pystyi rekisteröitymään Google-tunnuksilla mikä oli kätevää mutta vähän sekoitti minua kun iMoviessa piti laittaa käyttäjätunnukseksi sähköpostiosoite) ja lopulta video oli netissä ja sitten sen lisääminen blogiin oli helppoa. Aikamoinen operaatio, helpommallakin olisi päässyt, esim. käyttämällä tietokoneen omaa kameraa.

Murrekommentit olivat mielenkiintoisia, hauskaa kuulla että yleinen mielipide on se että puhun murretta. Itse en sitä erota (kun oma puheeni on tietysti yleiskieltä) ja oululaiset kaverini väittivät etten puhu, mutta se saattoi tietysti johtua siitä että he itse puhuivat niin vahvaa murretta että melkein mikä tahansa muu vaikuttaa yleiskieleltä siihen verrattuna. Varmaan murteeni on aikamoista sekoitusta, vaikken itse erotakaan eri osia, olen kuitenkin asunut tällä vuosikymmenellä Hämeessä, Pohjois-Pohjanmaalla ja nyt täällä Varsinais-Suomessa, voimakkaita murrealueita kaikki (minun täytyy tunnustaa että Lahden seudulla puhuttu murre on minusta ehkä ruminta, mutta siihen mielikuvaan saattaa vaikuttaa se että elämä siellä ei ollut kovin ihanaa ja Lahti on minusta muutenkin kamala kaupunki, sekin mielipiteeni saattaa olla vähän värittynyt). Sen olen huomannut että tiputan d:t helposti pois, en tiedä mistä se tulee.

Heräsin yöllä pariksi tunniksi miettimään masentavaa rahatilannettani. Minulla on varaa ensi kuun vuokraan ja laskujen maksamiseen mutta ompelukurssin saattaa käydä vähän huonosti (en tiedä kehtaisinko vihjata äidilleni että se olisi hauska etukäteinen joululahja) ja en tiedä miten minulla on varaa ostaa puolukoita ja omenoita. Täytyy varmaan koluta lähimetsää taas puolukoiden toivossa, ne alkavat jo kypsyä, ehkä sieltä löytyy tarpeeksi jos jaksaa olla sinnikäs ja jos siihen tulee samanlainen pakkomielle kuin mustikoihin. Omenoita saatan saada viikonloppuna isäni ja äitipuoleni ystäviltä, en kyllä tiedä sopivatko ne soseeseen, jos edes saan niitä. Mehikasvit ja kirpputoriretket ja kahvilat saa unohtaa, samoin kirjojen oston (mutta minulla on niitä nyt sen verran ettei ihan vähään aikaan tarvitse) ja lankojen ja muun turhan. Sämpylätarpeita minulla on kaapissa aika moneksi viikoksi niin leipääkään ei tarvitse ostaa. En halua säästää ruuassa, varsinkaan vihanneksissa, täytyy varmaan käydä ahkerasti torilla ja katsoa mistä voisin säästää muuten. Syödä paljon puuroa. Täytyy toivoa että vanhemmillani olisi lainata minulle vähän rahaa, muuten ruuan kanssa voi käydä hyvin huonosti.
Se hyvä puoli tuossa on ettei minulla tule riittämään kauheasti rahaa herkkuihin, tai toivottavasti pystyn pidättäytymään niiden ostamisesta vähillä rahoillani. Olen ollut kohta kolme viikkoa karkitta (mutta syönyt kyllä vähän muita herkkuja, vähän liikaakin) ja tänä aamuna painoni oli pudonnut. Ehkä onnistun pääsemään vielä alle 70 kiloon ennen vuoden loppua.

Ja ehkä onnistun vielä löytämään töitä vakka se tuntuukin vähän epätoivoiselta välillä.