5.8.2008

Väsymys ja yöperhonen

Ei kuvia tänäänkään (aivan kuin se olisi kauhea menetys), olen niin väsynyt etten jaksa millään käydä läpi niitä (uskon vakaasti siihen että onnistuneiden kuvien salaisuus on se että ottaa hirveän määrän kuvia).
Heräilin viime yönä ja näin levottomia unia joissa heräsin ja kerroin levottomista unistani ja sitten en saanut nukahdettua uudestaan ja lopulta en tiennyt olinko valveilla vai unessa. Luulen, että olin valveilla kun kuulin outoa lepattavaa ääntä ja löysin keittiöstäni keskikokoisen yöperhosen. En osannut tehdä sille muuta kuin avata ikkunan ja toivoa että katuvalot houkuttelisivat sen ulos. Aamulla sitä ei näkynyt mutta se saattaa olla jossain piilossakin.
Heräsin joskus viideltä ja olin vähän aikaa valveilla ja nukahdin taas ja heräsin niska aivan jumissa. Syy voi olla marjastuksessa, selkäni oli eilen sitä mieltä että olisi pitänyt mennä kotiin vaikka astia ei ollutkaan täynnä mutta minä olin itsepäinen ja ehkä ruumiini kostaa nyt minulle. Tai sitten liian monta yötä lattialla huonolla vaahtomuovipatjalla alkoivat tuntumaan, kun minulla on vieraita nukun lattialla toisella normaalisti käyttämälläni patjalla ja olen ollut niin saamaton etten ole jaksanut siirtyä takaisin sänkyyn äitini lähdettyä. Tai sitten olen ollut liikaa tietokoneella tai jotain. Pitäisi yrittää saada jumpattua tänään.

Olisin varmaan maannut sängyssä koko päivän ja miettinyt mitä kaikkea minun olisi pitänyt tehdä ellen olisi saanut ystävältäni kutsua kaupungille. Se pelasti päiväni, ainakin sain vähän liikuntaa eikä minun tarvinnut laittaa itse ruokaa (ja kirjaston pestopasta oli hyvää eikä kauhean kallista). Ja oli mukavaa nähdä ystävääkin.

Kun olin kaupungilla ja kello ei ollut vielä paljon kävin samalla reissulla uusimassa työnhakuni työkkärissä, yritin soittaa sinne aamupäivällä enkä päässyt läpi ja viimekertaiset turhat soittoyritykset olivat vähän liian hyvässä muistissa.
Kotimatkalla minua alkoi janottamaan niin kauheasti (pelkäsin että minulla on joku kauhea tauti mutta luulen että lounaani oli jotenkin suolainen tai jotain sellaista) että minun piti ajaa Förillä Aurajoen yli (tulipa sekin koettua tänä kesänä) ja käydä lähimmässä ruokakaupassa ostamassa vettä. Minulla oli jotain muutakin ostettavaa mutta en muistanut mitä niin ostin vain hedelmiä.

Siihen päiväni on sitten mennytkin.

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin