11.8.2008

Väsymystä ja hauskoja juttuja

Olin viime viikolla aika tehokas, nyt minulla ei tunnu olevan energiaa mihinkään.
Lauantaina kävin kyllä neuletapaamisessa ja siellä oli hauskaa vaikka ensin näyttikin siltä ettei paikalle tule ketään. Tuli kuitenkin, yksi noiden tapaamisten hyvistä puolista on se että siellä on aika erilaista porukkaa kuin mitä yleensä tapaan, esim. nainen joka on palaamassa ulkomaille asumaan ja pieni poika joka suhtautui hyvin vakavasti piirtämiseen (jopa yritti sekoittaa vaaleansinisestä ja mustasta tussista tummansinistä).
Sunnuntai meni lähinnä horteessa ja päiväunilla, vaikka minulla olikin suunnitelmia olla tehokas ja aikaansaapa ja siivota ja tehdä oikeaa ruokaa ja leipoa sämpylöitä ja käydä mustikassa. Lopulta ostin pakasteranskalaisia ja nakkeja ja sain raahattua itseni metsään illalla (noin 3 dl ja vajaat 2 tuntia, eipä sillä saaliilla ole niin väliä).

Hauskoja asioita:
Yotsuba&!. Sain ensimmäisen osan siskolta syntymäpäivälahjaksi ja ostin toisen osan Animeconista halvalla. Sain luettua sen eilen ja nauroin ääneen, monta kertaa.
Kummallisia kuvia kummallisista myytävistä taloista (sain vähän motivaatiota oman asuntoni järjestelemiseen, pitää vielä tiskata ja imuroida). Osa on kyllä hyvin surullisen näköisiä.
Kummallisia korealaisia tyttöpelejä. Pidin lapsena paperinukeista ja ilmeisesti vieläkin.

Luin geenistä joka vaikuttaa siihen miten miten ihminen reagoi esim. kauhuelokuviin ja miten helposti säikähtää. Se liittyy myös ahdistushäiriöihin.
Kuulostaa aivan minulta.
Muistan hypänneeni ilmaan kun joku dinosaurus ilmestyi yllättäen (!) kuvaan Jurassic Parkissa. Onneksi teatterissa oli pimeää.

2 kommenttia:

Tuazophia kirjoitti...

Helsingissä kulkee varmaan tänäkin päivänä syvästi traumatisoitunut mies, jonka syliin sisareni hyppäsi kiljuen säikähtäessään Jurassic Park -elokuvaa katsoessaan... Onneksi minulla ei ole tuollaista geeniä!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Hyvä etten ole ainoa :)
Minusta tuntuu että minulla on paljonkin ominaisuuksia jotka olisivat olleet hyödyllisiä kivikaudella, kuten keräilyvimma, taipumus käyttää kaikki saamani kalorit tehokkaasti rasvakerroksen kehittämiseen, luontainen epäluottamus uusia ruokia kohtaan ja tuo säikähtämisgeeni. Harmi etteivät ne ole enää niin käteviä :)

Blog Widget by LinkWithin