(Epä)musikaalisuudesta

Näin kummallista ja elävän tuntuista unta, jossa oli viisiottelija, joka oli voittanut kultaa Olympia-kisoissa tai jotain vastaavaa, ja joka oli suomalainen mutta kasvanut Yhdysvalloissa ja jonka nimi oli välillä Jeanne Jeanette (hän oli mies ja olin unessa närkästynyt siitä että joku antaa lapselleen sellaisen nimen) ja välillä jotain muuta ja joka asui vetoisassa ladossa ja meni Big Brother-taloon, muun muassa. Nukuin kuitenkin aika hyvin ja aivan kuin olisin tänään aavistuksen verran pirteämpi. Ainakaan minun ei tee mieli mennä heti takaisin nukkumaan.

Luen Oliver Sacksin Musicophiliaa, joka kertoo aivojen ja musiikin suhteesta ja siitä miten aivojen häiriöt vaikuttavat musiikin kokemiseen ja kuulemiseen. Se on kiinnostava ja hyvin kirjoitettu, kuten muutkin hänen kirjansa, ne ovat olleet poikkeuksia viime vuosien hömpällisessä kirjallisuusmaussani, tai olen jaksanut lukea niitä vaikka muuten en ole jaksanutkaan kuin onnellisia loppuja ja harmittomuutta.
Jotkut Sacksin kuvailemista tapauksista ovat aika pelottavia, esim. musikaaliset hallusinaatiot, jotka saattavat kiusata vuosikausia tai koko loppuiän, jatkuvasti. Jotkut tapaukset ovat ehkä harmittomampia, kuten eräs mies johon iski salama ja sen seurauksena intohimo musiikkiin. Tällä hetkellä olen luvussa joka käsittelee muun muassa sävelkuuroutta ja sitä miten sitä ei välttämättä itse edes tajua. En varmastikaan ole täydellisen sävelkuuro enkä tiedä olenko lähelläkään mutta en tiedä erotanko vaikka nuotin vierestä laulamisen, silloinkaan kun itse laulan niin. Florence Foster Jenkinsin laulu kuulostaa minunkin korvaani pahalta mutta en tiedä tunnistanko vähemmän äärimmäisiä virheitä. Ajattelen että en vain tiedä musiikin tuottamisesta (siis tekemisestä) tarpeeksi ja siihen liittyvistä termeistä, en osaa lukea nuotteja ja minulle oli suuri oivallus joskus lukiossa kun tajusin että eri nuotit tarkoittavat eri korkuisia ääniä (onko niin?). Olin musiikissa koulussa aika huono mutta en tiedä johtuuko se jostain ominaisuudestani vai siitä että olisin vaatinut erilaista opetusta (mikä on ehkä sama juttu), muistan kun lukiossa opettelimme soittamaan kitaraa ja opin ne otteet suunnilleen ulkoa mutta minulle tuotti kauheita vaikeuksia pysyä muiden kanssa samassa tahdissa, soitin vain kirjaimet siinä järjestyksessä kun ne taululla lukivat ja äänen pituuden päättäminen tuntui oudolta (vieläkin tunnen lievää syyllisyyttä kun ajattelen Eric Claptonia, onneksi hän ei joutunut kuuntelemaan kun pahoinpitelimme hänen laulujaan).
Pidän musiikin kuuntelemisesta ja jos olen yksin kotona niin mukana laulamisestakin mutta on jotakin mitä en ymmärrä, aivan kuin musiikki olisi vierasta kieltä jota en pysty oppimaan enkä pysty sanomaan laulanko järkyttävän huonosti, esimerkiksi. En mitenkään erityisesti kärsi siitä enkä tiedä olenko poikkeuksellisen epämusikaalinen vai vain tietämätön. Ehkä se etten tiedä tarkoittaa sitä etten ainakaan ole musikaalinen? Oikeastaan se minua kiinnostaisi tietää, sellaisella "olisi kiinnostavaa tietää mutta ei sillä ole oikeasti väliä" -tavalla, uteliaisuudesta.
Vaikka pidänkin musiikista en oikeastaan kuuntele sitä kauheasti. En pystyisi tekemään sitä blogeissa kiertävää "viisi uutta syyslaulua" -meemiäkään, ei minulla ole sellaisia. Kuuntelen musiikkia nykyään lähinnä siivotessani, muuten kotonani on yleensä hiljaista. Radio on päällä jos olen tekemässä jotain keittiössä ja joskus töitä tehdessäni, mutta kuuntelen mieluummin puheohjelmia (sitä paitsi kuuntelen aina Ylen Ykköstä ja en pidä oikein sen musiikista), neuloessa kuuntelen podcasteja. Joskus saatan innostua kuuntelemaan musiikkia mutta se on yleensä iTunesin satunnaisesti valitsemaa ja sitä tapahtuu ehkä kerran kuussa. Kun olin Hollannissa sen puoli vuotta en oikeastaan kuunnellut lainkaan musiikkia.
En minä kyllä ainakaan musikaalinen taida olla. Olen ehkä suuntautunut enemmän kuviin.
Huomenna avataan täällä pääkirjaston taideosasto, aion käydä musiikkiosastollakin ja mielessäni on pari levyä joita pitäisi katsoa. Ehkä saan oikeasti kuunneltua niitä.

Sain pakotettua itseni pienelle kävelylenkille, se teki hyvää (vaikka nyt taas tuntuu siltä että voisin aivan hyvin nukkua päiväunet lounaan jälkeen). Väsyneenä en jaksaisi ulkoilla ja sitten väsyttää entistä enemmän ja en varmasti jaksa tehdä mitään. Muuten olen saanut noudatettua järkevän elämän sääntöjäni aika hyvin, olen syönyt joka päivä oikeaa ruokaa, olen tiskannut aika usein ja mennyt järkevään aikaan nukkumaan enkä ole ostanut irtokarkkeja (tai isompia karkkipusseja) sen jälkeen kun sen lopetin. Enkä kaipaakaan niitä, kumma kyllä. Sen sijaan olen syönyt suklaata enemmän ja tällä viikolla olen kyllä melkein joka päivä syönyt jotain pientä hyvää, tosin rahaa niihin on kulunut vain vähän päälle euro joten en viitsi tuntea aivan kauheaa syyllisyyttä. Eikä painonikaan ole noussut. Ei kyllä laskenutkaan juurikaan mutta ehkä se vielä laskee.