Minulle ei yleensä tapahdu mitään. Tai tapahtuu mutta ei sellaisia arkisia arkisia yllättäviä juttuja joita tuntuu tapahtuvan Muille Ihmisille (niille jotka myös humaltuvat ja rakastuvat ja käyvät töissä). En hukkaa tavaroita, en nuku pommiin, en joudu katumaan känni-iltaa, en ole ikinä katkonut luitani tai suudellut ensitreffeillä tai mitä nyt ihmisille tapahtuukaan. Ei sillä että olisin jotenkin kateellinen, en, varsinkaan nyt kun minulle on tapahtunut kaikenlaista. Pientä tosin mutta sellaista joka saattaisi pilata jonkun päivän.
Tampereen retkeni oli hirvittävän hauska mutta vähän kuin jostain mustasta farssista:
Ensin eksyin.
Sitten kamerastani loppui akku. Varakamerasta loppui vain muistikortti.
Sitten minulle kävi melkein todella huonosti. Kuvasin ortodoksikirkon portailla, mallini oli portaiden yläpäässä, minä itse alempana ja yritin saada kuvaan hänet ja kirkon tornin. Menetin tasapainoni ja kaaduin taaksepäin, selkä edellä aika jyrkkiä kiviportaita. Minulle sanottiin jälkeenpäin että olin tippunut todella taitavan ja pehmeän näköisesti, niin kuin joku taistelulajien harrastaja (mielenkiintoista millaisia taitoja saattaakaan olla joista ei tiedä mitään), minä en muista juuri mitään muuta kuin sen että tiesin että minun pitää saada käännyttyä niin etten tipu pää edellä ja lyö niskaani portaaseen. Jotenkin onnistuin siinä, onneksi refleksit tai jotkut pelasivat ja toimin automaattisesti oikein (mikä tuntuu minusta yllättävältä, olen aina ajatellut että olen sellaista tyyppiä josta tulee aivan avuton hätätilanteessa). Kameralle ei käynyt mitenkään eikä minulle, muistona on vain kolme mustelmaa, yksi olkapäässä, yksi kyljessä ja yksi reidessä. Aika paljon huonomminkin olisi voinut käydä.
Sitten kun menimme syömään kaatoi tarjoilija lasillisen vettä päälleni (vahingossa).
Ja kun lähdimme pois niin kuskimme oli lähteä liikkeelle ennen kuin olin kokonaan kyydissä (sekin vahingossa, mutta joku voisi ajatella ettei Tampere pidä Turusta tulleista).
Sitten tuomiokirkossa oli vihkiminen enkä vieläkään päässyt sinne (tuo ei kyllä ole mikään oikea ärsytyksen aihe mutta listataan kuitenkin).
Sitten, tämä on kyllä vähän liian intiimiä ehkä, kuukautiseni alkoivat yllättäen eikä minulla ollut mitään suojia eikä vettä että olisin voinut ottaa särkylääkkeen (mutta onneksi olin Anttilassa).
Sitten eksyin taas.
Ja lopulta kun lähdin kotiin oli minulle epähuomiossa myyty lippu maanantaille eikä lauantaille niin kuin piti eikä minulla ollut paikkaa. Onneksi juna oli aika tyhjä enkä joutunut vaikeuksiin tulevaisuuden lippuni kanssa.
Tuo päivä oli kyllä kauhean hauska ja harmit melkein huvittavia.
Tänään minua ei huvita. Unohdin Jyväskylän matkakeskuksen vessaan kassin, jossa oli matkalukemiseni ja evääni ja paras kevyt neuletakkini ja neuletarvikkeita (muun mussa kolmet pyöröpuikot ja silmukkamerkkejä ja neljä kerää lankaa josta piti tulla ihana villatakki mutta jota minulla ei ole varaa ostaa lisää kotona olevan kolmen kaveriksi, toisaalta ei minulla ole enää sopivia puikkojakaan) ja kassikin oli hieno jonka sain kaupanpäällisiksi ostaessani yhden käsinpainetun t-paidan ja niitä ei saa muualta. Ei siis mitään rahallisesti kauhean arvokasta (eikä sellaista jonka kuvittelisi kiinnostavan varkaita) tai korvaamatonta ja huonomminkin olisi voinut käydä, yleensä tuossa kassissa olisi ollut kameranikin (jonka muistikortilla on Tampereen kuvat...). Tajusin kassin puuttumisen kymmenen minuutin päästä mutta se oli jo kadonnut. Ärsyttää oma huolimattomuuteni. On tietysti pieni mahdollisuus että joku on ottanut sen talteen ja se päätyy vielä poliisin löytötavaroihin mutta en usko.
Ja kotona odotti kotivakuutuksen lasku. Enkö muka maksanut sen joskus keväällä? Onneksi sen eräpäivä on vasta seuraavan työmarkkinatukikauden aikana. Raha-asiatkin ahdistavat. Lokakuussa minulla pitäisi olla hommia mutta se ei ole varmaa.
Ei mene hyvin.
Tekstit
6 kommenttia:
No olipas musta reissu!! Onneksi selvisit saikahdyksella siita putoamisesta, siina olisi voinut kayda todella pahasti. Hui! Kysele ihmeessa sen kadonneen kassin peraan, hyvassa lykyssa sen korjasi talteen joku rehellinen ihminen. Toivotaan ainakin niin.
woooh! Ja sitten joskus, kun tulee tosi hyvä kausi, ei kannata kysellä, että mistä hyvästä... Onneksi et loukkaantunut, mutta harmi tietysti tuon kassin tapaus. Kannattaa tosiaan kysellä sen perään, koska vaikka sen olisi joku roisto napannutkin, voi sisältö rohkaista nakkaamaan kassin johonkin = se voi päätyä vielä oikeisiin käsiin.
Anne-Mari, unohtaa helposti miten helposti voi loukkaantua tai jopa vammautua, mutta onneksi ei käynyt mitenkään. Taitaa olla kyllä hyvä että minulla on tapaturmavakuutus, siitä olisi voinut olla hyötyä jos olisi käynyt huonommin.
Ja täytyy kysellä siitä laukusta, äitini on onneksi töissä samassa talossa kuin poliisin löytötavaratoimisto ja hän kävi siellä tänään, ehkä hän viitsii käydä uudestaankin.
Tuazophia, yleensä minulla on onneksi parempaa tuuria, oikeastaan aika huvittavaa mitä kaikkea Tampereen retkelläni tapahtui.
Kassi kyllä oikeasti harmittaa mutta ei sitä tosiaan tiedä vaikka varas olisi jättänyt sen jonnekin, jotenkin luulisi että he eivät pitäisi tavaroita joista ei ole hyötyä. Toisaalta minulta on kyllä varastettu pyöränlaukku jossa oli vanha pyöräilykypärä, homeinen sadetakki ja rikkinäinen pumppu, ei kuvittelisi että niilläkään olisi mitään käyttöä.
Soita matkakeskukseen ja kerro päivä, jolloin kassisi hävisi. Se saattaa olla siellä, matkakeskuksella säilytyksessä näin jälkikäteen. Kaikki eivät vie poliisille löytö tavaroita.
Lisäksi: matkakeskuksella on vissiinkin kameravalvonta, joten jos ja kun haluat tietää kuka sieltä poistui kassisi kanssa, niin senhän saa selville... Tuollaiset ovat aina omasta tahdosta kiinni.
Matkakeskuksessa ei kuulemma säilytetä löytötavaroita vaan ne viedään poliisin haltuun, se kävi ilmi eilen. En tiedä miten vessoista huolehtiva siivousfirma toimii mutta vähän epäilen että siellä ei olisi ehtinyt sen kymmenen minuutin aikana käydä siivoojaa joka olisi ottanut kassin talteen.
Aika pelottavaa tuo kaatuminen, portaissa vieläpä, mutta onneksi ei käynyt kuinkaan. Hui..
Lähetä kommentti