10.10.2008

Gershwin ja metsä ja hameet

Voisi sanoa että olen tänään aika paljon paremmalla mielellä.

Löysin kaksi lääkettä pahimpaan angstiin.
Ensimmäinen on uudelleen herännyt innostukseni musiikin kuunteluun, kiitos kirjaston uuden musiikkiosaston. Olen ollut aika lailla 1900-luvun alkupuolen tunnelmissa, vähän jazzahtavissa. Erityisen ihastunut olen tällä hetkellä Gershwineihin (säveltäjä George oli aika nerokas mutta sanoittaja Irakin osasi asiansa), kirjastosta löytyi heidän musiikkiaan vaikka keiden esittämänä (joissain itse George on pianon takana). Minusta on hauskaa kuunnella samoja lauluja eri versioina, kuten vaikka Nice Work If You Can Get It Fred Astairen (en ole vieläkään päässyt hänestä eroon!) ja Stingin (!) laulamina. Kaikista eniten pidän Ella Fitzgeraldin ja Louis Armstrongin versioista vaikka muutkin ovat kyllä hyviä.

Toinen lääkkeeni oli kävely sateisessa metsässä sateenvarjon (sain lainaan isältäni barcelonalaisen sateenvarjon korvaamaan sitä jonka se Julma Varas vei) ja kolmen varttitunnin podcastin kanssa. Se teki hyvää ja metsä oli ihanan syksyinen. Täällä on upea ruska, ikkunastani näkyy niin voimakasta oranssia ja keltaista että ne näyttävät melkein keinotekoisilta.

Sijoitin ompeluharrastukseeni sen verran että tilasin hauskan hamekirjan netistä (ja kunnon ompelusakset eBayn kautta). Olin katsonut tuota kirjastossa ja se tuntui juuri minulle sopivalta. Hameiden ompeleminen kiinnostaa minua eniten ja tuo perustuu kuuteen perusmalliin ja niiden eri variaatioihin joihin piirretään kaavat itse omien mittojen perusteella ja joita kannustetaan koristelemaan luovasti ja yhdistelemään erilaisia kankaita. Vaikuttaa aika hauskalta ja ohjeet ovat selkeät ja yksityiskohtaiset ja kirja on tarkoitettu aloittelijoille. Ja oli halpa, halvempi kuin Amazonin kautta oli ollut.
Suunnittelen jo seuraavaa hamettani. Ennen kuin ostin kankaan olin suunnitellut siitä laskoksellista mutta luulen että se ei ehkä sovi siihen. Toisaalta laskoshame voisi olla hauskempi. Täytyy kysyä opettajalta neuvoa, sitten kun se on ajankohtaista. Ensin täytyy ommella ensimmäinen hameeni loppuun, siihen menee ehkä pari kertaa jos kaikki sujuu hyvin (ja vähemmän aikaa jos saan ompelukoneeni kotiin ja se toimii).

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin