Nyt olen taas surkeassa arjessani ja yritän päättää mitä minun pitäisi tehdä, tai tiedän sen mutta minun pitäisi saada myös tehtyä se. Ja se on vaikeampaa. Ja ahdistavaa.
Taloudellinen tilanteeni on parempi, Kela teki asumistukipäätöksen nopeasti ja maksoi takautuvia tukia ja saan yhden palkankin joka auttaa paljon. Olen kyllä käyttänyt jo osan rahoista, en näköjään osaa olla ostamatta vaikka tietysti olisi järkevintä säästää kaikki mahdolliset rahat. Mutta toisaalta ajattelen että ehkä minäkin voin olla välillä vähän vähemmän järkevä kun kuitenkin olen suurimman osan ajasta kauhean järkevä (en käy baareissa enkä muutenkaan käytä alkoholia, en harrasta irtosuhteita, en ota kulutusluottoja, en ole kauhean holtiton luottokorttini kanssa, pidän huolen siitä että minulla on varaa vuokraan ja laskuihin ja niin edelleen). Jotenkin vain tuntuu että jokaista ostosta saattelee syyllistävä kuoro joka koostuu äidistäni, omatunnostani ja blogin lukijoista, ei sillä että muut kuin omatuntoni harrastaisivat syyllistämistä yleensä.
Sain aikaiseksi sen että yritin saada ajan lääkärille. Ei onnistu ennen marraskuuta ja aikojakaan ei anneta ennen kuin ehkä ensi viikon lopulla tai seuraavan alussa. Kävin eilen työkkärissä, toivoin että heillä olisi ollut jotain neuvoja tilanteeseeni mutta he sanoivat vai että jatka samaan malliin ja soita helmikuussa. Äitini on sitä mieltä että minut on jätetty heitteille ja esim. Jyväskylässä oltaisiin aktiivisempia nuorten pitkäaikaistyöttömien suhteen.
On minun elämässäni iloisempiakin asioita.
Kävin eilen kaupungilla, tapaamassa ystävää ja tuhlaamassa rahaa, mutta ei kauhean turhaan. Löysin viskoosisen neuletakin joka on melkein samanlainen kuin se jonka se julma varas vei ja jota olen kaivannut kun se oli juuri sopiva vaate tällaisille keleille kun on vielä liian lämmintä oikeille villavaatteille. Ostin myös sievää villakangasta seuraavaan hameeseeni ja siihen sopivaa vuorikangasta (vanhaa roosaa, aika järkyttävää). Yhteensä 13 euroa, siiven tarvitsee vielä vetoketjun ja lankaa ja sellaista mutta silti siitä tulee halvempi kuin kaupasta ostetusta. Jos se onnistuu.
Olin eilen taas ompelukurssilla ja siellä oli hauskaa, taas. Pääsin ompelemaan, tosin sain vasta huoliteltua kappaleiden reunat ja ommeltua eteen tulevan laskoksen. Siitä ei tullut maailman siisteintä mutta se on kuitenkin aika lailla sellainen kuin sen kuuluukin olla. Onnistumisen tunne tekee hyvää.
Työväenopisto tekee retken Tampereen käsityömessuille ja minun tekisi mieli mennä sinne, bussimatka ja lippu eivät ole kauhean kalliita mutta en tiedä onko minulla varaa ja tietysti olisi järkevää olla käyttämättä rahaa mihinkään ei niin elintärkeään. Toisaalta hauskuuskin on elintärkeää.
Olen niin iloinen siitä että menin tuonne kurssille, se tekee todella hyvää.
Kiloklubi on nykyään ilmainen ja yritän ottaa sen taas käyttöön ruokavalioni tarkkailemiseen. En tiedä syönkö terveellisesti, siis silloin kun en syö herkkuja, en ainakaan saa tarpeeksi proteiineja. Haluaisin laihtua takaisin 70 kiloon, viimeksi Kiloklubia käyttäessäni olen näköjään ollut 7 kiloa laihempi, silloin pääsin tavoitepainooni joka oli alhaisempi kuin nyt asettamani. Se toimi aika hyvin mutta oli liian kallista minulle, ilmaisena se toimii paremmin. Olin vuosikausia aika samanpainoinen, en onnistunut laihtumaan mutta en lihonutkaan mutta Hollannin aika sai sen sekaisin.
Ehkä nyt onnistun.
Ja niitä messulöytöjä:
Keräilymessuilta kehys jollekin vanhoista valokuvistani. Olen keräillyt hauskoja kehyksiä kun olen sattunut niitä löytämään, haluaisin valokuvani pois laatikosta ja esille. Tuon kehyksen taustapaperi on hauskalla tavalla sukua ruokapöytäni pinnalle.
En ole raaskinut ostaa kunnollista munakelloa, vaikka sellaiselle olisi kyllä käyttöä (ja parin huonon ja halvan jälkeen olen oppinut että kannattaa ehkä ostaa kunnollinen). Tuon pitäisi olla kunnollinen ja se sopii loistavasti 70-lukulaisen sinapinkeltaiseen keittiööni.
Tuollaiset lelut ovat ilmeisesti hyvin keräiltyjä ja eikä mikään ihme, näin vaikka mitä hauskoja lintuja ja helikoptereita ja muita. Suosio näkyy niiden hinnoissakin, hauskimmat maksoivat yli kolmekymppiä. Tuo veturikin on aika suloinen ja sain sen kolmella eurolla.
En ostanut mitään uusien kirjoja vaan neljä vanhaa. Etsin A. J. Melan luonnontieteellisiä kirjoja, kaveriksi Suomen luurankoisille (joka on ehkä arvokkain kirjani, ei rahallisesti mutta muuten. Saattaa se kyllä olla rahallisestikin). Etsin kasviota mutta löysin ensin Koulun eläinopin, joka sekin on aika hauska. Jatkoin antikvariaattiosaston tutkimista ja lopulta löysin nahkaselkäisen kirjan joka näytti jostain syystä lupaavalta. Sen selässä ei lukenut mitään nimeä ja ensimmäisen sivun ilmoitus siitä että kyseessä on Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia osa 53 ei kertonut vielä oikein mitään. Järkytyin vähän, sellaisella positiivisella, "en voi uskoa että löysin etsimäni aarteen" tavalla, kun seuraavalla sivulla luki
A. J. MELA
KASVIOPPI
SUOMEN KOULUILLE
Viides, 695 kuvalla ja kasvigeografisella kartalla varustettu painos.
HELSINGISSÄ,
SUOMAL. KIRJALLIS. SEURAN KIRJAPAINON OSAKEYHTIÖ
1900.
Nyt A. J. Mela kokoelmani on niin täydellinen kuin haluan sen olevan, vaikkei se olekaan läheskään täydellinen.
Löysin myös kaksi käsityöopasta 50-luvulta. Neulekirjan, jossa on noin 160 erilaista mallineuletta (siis esim. palmikoita ja pitsiä ja sellaista), olen haaveillut sellaisesta kirjasta pitempään mutta en ole raaskinut ostaa. Tuon sain viidellä eurolla, se oli aika sopiva hinta. Toinen kirja on ompeluopas joka näyttää kattavan kaiken mahdollisen alkaen poikien ja miesten housuihin tehtävistä haaravahvikkeista ja leninkien vuorittamisesta. Ajattelin että tuollainen vanhempi kirja sopii hyvin yhteen vanhan ompelukoneeni kanssa. Jos se nyt selviää hengissä huollosta (kurkistin eilen sisään huoltoliikkeen ikkunasta ja koneeni ei ollut enää jonossa. Ehkä se on huollettavana, korjaaja puhui parista viikosta ja nyt on kulunut tasan kaksi. Jännittävää).
Tekstit
8 kommenttia:
Mika Waltari muistaakseni on sanonut: "Välttämättömyydessä voi säästää, mutta ylellisyydessä ei"
Eli kyllä elämässä tarvitaan pilvien kultareunojakin.
Ei sinua kukaan muu syytä eikä syyllistä "tuhlailusta" kuin oma yliminäsi. Olet kauhean vaativa itseäsi kohtaan: et saisi suoda itsellesi mitään hyvää etkä kivaa; et saisi lainata/pyytää rahaa vanhemmiltasi, vaikka he vaikuttavat aina pyytäessäsi mielellään auttavan ja antavan.
t. Maria
Lukutikku, tuo on kyllä totta.
Maria, kyllä minulla saa olla hauskaa mutta vasta sitten kun olen huolehtinut velvollisuuksistani ja muut asiat ovat kunnossa, ilojen pitäisi olla mieluummin halpoja tai ilmaisia kuin turhien tavaroiden ostelua.
Olen mielestäni hyvinkin lepsu ja salliva itseni suhteen, minulla ei ole lainkaan itsekuria. Tai ehkä se on totta, olen vaativa mutta en onnistu ikinä toteuttamaan omia vaatimuksiani ja ahdistun. Joka tapauksessa minulle tekisi kyllä hyvää olla rennompi.
Olen samaa mieltä: jos vaatimukset itseä kohtaan ovat korkealla - niin korkealla, ettei niihin yllä koskaan, ei ole kyllä mikään ihme, että ahdistuu. On kuitenkin selvää, että olet rahan kanssa tosi tarkka ja säästäväinen: enkä ole huomannut, että tilailisit esim. netistä sadoilla euroilla jotain kamaa ja ajautuisit sitä kautta vaikeuksiin :)
Tuo ankaruus ja armottomuus itseä kohtaan ovat kuitenkin hyvin pitkälti ihmisen omassa mielessä. Työttömän arki on kuitenkin muutenkin rankkaa, ei sinun tarvitse lisätä syyllisyytä ja ehkä vähän häpeävääkin oloa, jota työtön niin helposti kokee.
Ei se haittaa mitään, vaan päin vastoin piristää arkeasi, jos löydät jostain kirpparilta tai messuilta parilla eurolla itsellesi jotain kivaa! Ja tiukan paikan tullen kivat vanhempasi varmasti auttavat.
terv. Maria
Koita olla lempeämpi itseäsi kohtaan.
Käsityömessuille kannattaa mennä, on lipun hinnan arvoista etenkin jos ottaa omat eväät mukaan. Muutenkin omat eväät kannattaa, ruokajonoissa joutuu jonottamaan loputtomasti eikä välttämättä ole istumapaikkaa. Pikkuhallin katsomossa on aina tilaa syödä omia eväitä.
Vaikka ei mitään messuilta ostaisi, niin ideoita saa valtavasti. Siellä on niin paljon nähtävää, että yhtenä päivänä ei meinaa jaksaa ja ehtiä kaikkea edes vilkaista.
Maria, ehkä työtön tarvitsee erityisesti piristystä, jos ei muuten niin säilyäkseen työkuntoisena (jos sitä pitää perustella järkevän taloudellisesti). Jotenkin vain kuvittelen että jotkut (joku kasvoton massa) paheksuu sitä jos köyhä ja työtön tekee ostoksia, ainakaan muualta kuin kirpputorin alerekistä vaatteita ja ainakaan hänellä ei saa olla hauskaa. Mutta eipä minun tarvitse tosiaan välittää siitä mitä jotkut kuvitteelliset ihmiset ajattelevat :)
Siiri, luulen että taidan tosiaan mennä sinne messuille jos minulla on vain varaa. Bussikuljetus sinne on aika halpa ja omilla eväillä kyllä voisi hyvinkin pärjätä (varsinkin kun minulla on vasta kokemusta messuruokailun tylsyydestä). Me menisimme sinne perjantaina kun siellä on kuulemma vähän tyhjempää ja matka kestäisi kahdeksasta kahdeksaan joten varmaan siellä ehtisi katsoa ainakin jotain. Ja ainakin inspiroitua.
Anna paheksua vaan, jos sellaisia ihmisiä jostain löytyy. He ovat mitä ilmeisimmin sellaisia, joilla ei ole mitään käsitystä siitä, miten raskasta on olla työttömänä vastoin tahtoaan.
t. Maria
Ihania nuo eläinopin kuvat! Tuosta tulikin mieleeni, että antikvariaattien penkomisen voisikin taas ottaa harrastuksekseen.
Lähetä kommentti