21.10.2008

Väsymys ja siili

Minulla ei tunnu olevan tänään oikein mitään kirjoitettavaa. Olen edelleen väsynyt (heräsin juuri yli tunnin aamu-unilta, yöllä heräsin joskus kolmelta enkä saanut unta pariin tuntiin) enkä ole vieläkään päässyt sopuun Combinan kanssa. Sain ommeltua eilen illalla pari saumaa laukkuuni mutta sitten se taas suuttui ja kieltäytyi ompelemasta. Ulkona on kauhea sää, minun oli tarkoitus käydä aamupäivällä kunnon kävelylenkillä mutta taidan odottaa iltapäivään ja käydä vain hoitamassa asioita jotka on pakko hoitaa tänään, yrittää varata aika lääkärille, hakea yksi varaus kirjastosta, käydä apteekissa. Helsingin suunnitelmani alkavat selkiytyä, minun kannattaa jättää rinkkani säilytykseen ja ostaa sellainen joukkoliikenteen matkailijalippu, minulle tulee sen verran matkustamista ympäri kaupunkia (saako sillä matkustaa lähijunalla Pasilaan, tietääkö joku?), majapaikkanikin on metroaseman vieressä.


Sen verran sain sentään aikaiseksi että minulla on nyt melkein toimiva neulatyyny (ohje on taas netistä, tosin en jaksanut tulostaa kaavaa vaan piirsin sen itse). Se ei oikein pysy pystyssä (pitäisi varmaan laittaa neuloja sen naamaankin), sen väri saa sen näyttämään sen vähän nyljetyltä hiireltä (hauskemman väristä huopaa ei ollut tarpeeksi suurina paloina) ja täytettä olisi voinut olla enemmänkin mutta minusta se on aika söpö ja täyttää tehtävänsä.

6 kommenttia:

Tuomas Kilpi kirjoitti...

Kyllä, matkalijalipulla voi matkustaa lähijunassa Pasilaan. Tervetuloa Helsinkiin.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kiitos, niin muistelinkin mutta en ollut aivan varma. Se helpottaa aika paljon siirtymistäni messukeskukseen kun päätin tulla Helsinkiin bussilla, junalla olisin voinut jäädä siellä pois.

Laiza kirjoitti...

Oi miten suloinen siili =D

TR kirjoitti...

Siili on tosiaan söötti :) Melkein tekee pahaa ajatella, että siihen tökitään neuloja kuin johonkin laboratoriohiireen :)

anne-mari kirjoitti...

suloinen neulatyyny. myonnan, etta luin otsikon etta "vasymys ja silli" ja luin tekstisi lapi kolmeen kertaan ihmetellen missa se silli oikein on ennenkun tajusin lukeneeni otsikon vaarin. taidan olla itsekin vasynyt.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Laiza, se oli kauhean hauska tehdäkin (ja käsinompelu on niin rentouttavaa koneen kanssa tappelun jälkeen).

Tr, se on kyllä vähän julmaa. Se ei toimi kauhean hyvin neulatyynynä, olisi pitänyt täyttää se tiukemmin joten voi olla että se päätyy vain koristeeksi. Minua alkoi houkuttamaan voodoonukkeneulatyyny :)

Anne-Mari, sillikin voisi olla hauska neulatyyny :)

Blog Widget by LinkWithin