30.11.2008

Joulukuu

Käsin sunnuntaina katsomassa ekokierrätysluomureilukauppa-henkisiä joulumyyjäisiä. Kengät piti jättää eteiseen, siellä oli ennestään noin neljä paria samanlaisia El Naturalistan kenkiä kuin minulla. Taisin kuulua kohderyhmään.

Kävin eilen vielä aivan ylikierroksilla kaikista ideoista ja niiden toteuttamisesta mutta kuuma kylpy rauhoitti ja rentoutti sen verran että pääsin järkevään aikaan nukkumaan. Heräsin kyllä monta kertaa (kerran aivan puutuneen käden kanssa) enkä ole varsinaisesti pirteä mutta olen kuitenkin nukkunut aika paljon. Se on ollut viime aikoina harvinaista.

Molemmissa joulukalentereissani harrastetaan kelkkailua tänään.

Yön aikana oli tullut materiaaleja yhteen työhön, niitä pitää tehdä ahkerasti tällä viikolla.

Sain perjantaina äitini huivin kakkosversion valmiiksi. Katsellessani elokuvaa, joka olisi saattanut olla hauska mutta niin täynnä noloja väärinkäsityksiä että pystyin katsomaan vain sen alun ja lopun.

Löysin paremman ohjeen pienten tähtien taitteluun ja sain aikaan tähden joka näyttää tähdeltä enkä tuntenut halua murskata sitä turhautuneisuudesta (Ricalle tiedoksi että tuolla ohjeella tähden hännän saa kääntymään vasemmalle).
Olen askarrellut muutenkin, eilen ja tänään. Vähän joulukuusia ja muuta. Kuvia saattaa tulla jos valaistus on joskus vielä parempi.

Joululahjani itselleni saapui tänään postissa, kasa herkullisen värisiä vanhoja kirjontalankoja.
Ja olen tehnyt tehokkaasti töitäkin.

Kaikesta jouluun valmistautumisestani huolimatta minulla ei ole erityisen jouluinen olo.

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin