2.12.2008

Töitä ja lahjoja

Pääsin eilenkin ajoissa nukkumaan ja heräsin vain kerran yöllä, ehkä elämäni on helpottumassa.

Suklaapakettini pääsi perille eilen, vain parissa päivässä, aika nopeaa. Ja parini piti vihreällä teelläkin maustetusta suklaasta, täytyy varmaan ostaa sitä itsekin. Ja minun suklaani lähti eilen matkaan Floridasta, tämä vaihtaminen on aika jännittävää. Minusta on hauskaa saada postia.

Minulla on ollut pari kuukautta aika hiljaista töiden suhteen mutta nyt menee taas vähän paremmin, vähän aikaa (tai ainakin tämä viikko). Eilen tein pitkästä aikaa täyden työpäivän, vaihdellen kolmea työtä. Yksi lähti painoon, toisesta kuulen tänään kommentteja ja kolmanteen tulee vielä vähän materiaalia ja sitten se lähtee kommentoitavaksi. Ja on toivottavasti valmis tällä viikolla. Sitten voin viimeistellä joululahjoja ja askarrella koristeita jouluun ja sitten uutena vuotena jatkaa taas tätä työnhakua ja ehkä minun pitäisi oikeasti päättää toimiiko freelancerina olo. Vai pitäisikö minun jopa miettiä alan vaihdosta. Se olisi tylsää, kaikista mieluiten teen töitä freelancetaittajana, se on melkein unelma-ammattini.
Yksi noista töistä on kyllä vähän hankalampi, ei vaikea mutta sellainen etten ole ikinä heidän kanssaan oikein samalla aaltopituudella aluksi ja sitten on noloa kun käsitän väärin, vaikka asian on voinut tajuta monella tavalla. Nyt olisi ollut kätevää jos olisin ollut oikeassa toimistotyössä ja käsitellyt vaikka laskulomakkeita. Tai jos muistaisin jotain yläasteen "konekirjoitus"tunneilta (siinä minusta tuntuu jonkinlainen sukupolvikuilu, minua nuoremmilla tietokoneet ovat olleet käytössä tunneilla enemmänkin).

Olen tehtaillut tänään joululahjoja, vähän niin kuin liukuhihnalla kolme kassia yhtä aikaa (opin että 180 senttiä lakanakangasta riittää kolmeen kassiin, ainakin käyttämälläni ohjeella). Combina on käyttäytynyt aika hyvin ja ompelu on todella hauskaa, kun se sujuu. Onnistuin tosin käyttämään melkein kaiken ompelukurssihameeseeni tarkoitetun langan, täytyy toivoa että se toimii valkoisellakin langalla.

3 kommenttia:

Laiza kirjoitti...

Minua jännittää, kun pitäisi tässä piakkoin alkaa töissä taittamaan yhtä lehteä, enkä ole taittohommia nyt pariin vuoteen kunnolla tehnyt. Olen koittanut harjoittaa taitojani ja tehnyt kaikenlaista pikkuesitettä. Luulenpa, että tämä jännitys voi hyvinkin olla turhaa, mutta minkäs teet, kun on tällainen stressaaja.

Taittaminen on kyllä mukavaa puuhaa ja teen sitä ihan mielelläni.

Anonyymi kirjoitti...

Kivaa että sinulla on töitä hiukan enemmän! Kuulostatkin pirteämmältä.

Alan vaihto on kinkkinen juttu. Toisaalta nykyään on aikuisillekin paljon erilaisia koulutusvaihtoehtoja. On monimuoto-opiskelua, iltalinjoja ja oppisopimusta. Turussakin on vaikka mitä kouluja. Eikä sulta vanhaa tutkintoa ja osaamista ota kukaan pois. :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Laiza, varmasti se sujuu hyvin :) Taittaminen on kyllä mukavaa.

M, oppisopimus olisi ehkä järkevin vaihtoehto, jos päädyn vaihtamaan alaa ja keksin jonkun muun alan.

Blog Widget by LinkWithin