Melankoliaa

Eilen tein vaikka mitä, askarteluja (!) ja leivoin pipareita (valmistaikinasta). Tänään en ole tehnyt mitään, ollut vain horroksessa. Joku melkein kolmekymppinen kaupunkilaissinkku saattaa olla sunnuntaina sellainen rankan juhlimisen jälkeen, minä löysin blogin hauskoista kakkumokista ja luin sitä kahteen yöllä. Heräsin puoli kuudelta, nousin vähäksi aikaa, menin nukkumaan, heräsin puoli yhdeltätoista, heräsin vähäksi aikaa, menin nukkumaan, heräsin puolin kahdelta. Söin ja mietin pitäisikö tehdä jotain.

Jotkut entisen kouluni opiskelijat tekevät tutkimusta medianomien työllistymisestä ja sain sähköpostilla lomakkeen jonka sain palautettua ehkä aivan viime hetkellä. Vastatessani kysymyksiin tajusin miten typerä olen ollut ja miten aikoinaan järkeviltä tuntuneet päätökseni ovat varmaan saaneet minut tähän tilaan ja en varmaan koskaan työllisty kunnolla ja päädyn sillan alle asumaan (täytyy varmaan sanoa että ei kannata antaa työllistymisvinkkejä, ne todennäköisesti eivät ole sellaisia etten olisi jo niistä tietoinen ja en lue niitä kuitenkaan, säästääkseni mielenrauhaani, joten pääsette vähemmällä jos ette edes kirjoita niitä. Tekisi mieli kirjoittaa "ei millään pahalla" mutta se kuulostaa niin ikävältä ja olen kyllä kiitollinen siitä jos ihmiset ovat huolissaan minusta mutta vieraiden ihmisten neuvoista on harvemmin hyötyä ja niitä on vaikeaa ottaa vastaan). Taidan olla aika ikävällä tuulella.
Joka tapauksessa niissä kysymyksissä kysyttiin ties kuinkaan moneen kertaan vaikuttiko se työllistymiseesi. Ja varmaan mikään mitä tein siellä koulussa ei vaikuttanut, positiivisesti siis. Alkaen koulun valinnasta. Harjoittelun tein osittain helpoimmalla mahdollisella tavalla (tai itse asiassa olin kyllä hankkinut kunnollisen harjoittelun mutta työnantaja unohti minut ja otti toisen harjoittelijan ja tein harjoittelun lopulta isäni firmassa), en missään sellaisessa paikassa jonne olisin voinut työllistyä. Opinnäytetyönikin oli niin kummallinen että siitä ei ole mitään hyötyä, minun olisi kannattanut mieluummin tehdä joku taittotyö. En vain ole tarpeeksi ajatellut hyötyä ja muuta sellaista, ajelehdin vain ja teen hauskoja juttuja. En yleensä kadu sitä mutta tunnen kyllä itseni lievästi epäonnistuneeksi kun kolme vuotta jälkeeni aloittaneet ihmiset alkavat valmistua ja minä en ole onnistunut löytämään edes yhtä kokopäiväistä työtä.

Sää sopii hyvin mielentilaani.

Minulla oli kyllä vähän poikkeuksellista ohjelmaa tänä viikonloppuna, lainasin kirjastosta kaksi elokuvaa ja katsoin ne. En muista olenko katsonut kotona muita elokuvia tänä vuonna, ehkä yhden. Minusta tuntuu nololta etten oikein jaksa katsoa elokuvia, ne ovat niin pitkiä ja tuntuu vaikealta istua pari tuntia tekemättä mitään. Paitsi ehkä käsitöitä. Raahasin käsityötuolini tietokoneen eteen, siinä oli mukavampi istua kuin työtuolissani (se on tietysti yksi syy miksi en katso kotona elokuvia, ei ole sohvaa tai televisiota).
Eilen katsoin Setä Pitkäsäären, joka perustuu hauskaan tyttökirjaan ja jossa on Fred Astaire ja joka oli aika kamala. Minulla on ollut viime aikoina se outo viehtymys Fred Astaireen mutta en ole nähnyt hänen elokuviaan joten lainasin tuon vaikka olisin mieluummin katsonut hänen 30-luvun elokuviaan. Kirjassa miljonääri päätyy naimaan orpotytön, jonka koulutuksen hän on sponsoroinut. Periaatteessa elokuvassakin on sama juoni, paitsi Astaire on lähemmäs kuusikymppinen kun kirjan sankari oli ehkä kolmevitonen ja sankaritarkin taisi olla alussa 20-vuotias. Jotenkin siinä on eroa. Ja tietysti kirjan sankaritar on hauska ja suorastaan sosialisti eikä stereotyyppinen viehkeä ja viaton ranskalaisneiti. Mutta oli elokuvassa hauskojakin kohtauksia.
Tänään katsoin saksalaisen elokuvan (ehkä komedian) Kaikilla mausteilla. Vaikka en katsokaan juuri elokuvia luen kyllä elokuva-arvosteluja ja minulle jää kummallisia asioita mieleen. Muistin että tuosta on amerikkalainenkin versio, jossa on joku kuuluisa naisnäyttelijä ja jota haukuttiin Nyt-liitteessä. En tiedä siitä mutta tuo oli ihan hauska, tosin sen tarinassa oli joitain aika käsittämättömiä käänteitä. Mietin koko elokuvan ajan miksi sankari Mario näytti niin tutulta, ajattelin että hän on jonkun toisen näköinen kun en hirveästi tunne italialaisia näyttelijöitä (hän ei ilmeisesti puhunut saksaa tarpeeksi hyvin ja joku muu puhui hänen puolestaan. Se vähän häiritsi minua) mutta IMDB kertoo että hän esitti Prinssi Kaspianissa ilkeää kuningasta. Joka oli minusta liian sympaattinen. Nyt hänellä ainakin oli sympaattinen rooli.