12.11.2008

Nukuksissa

Lääkkeen sivuvaikutukset taisivat alkaa. Tai toivottavasti kyse on siitä, se olisi helpompi kestää kuin kuin järkyttävä väsymys ilman syytä. Eilen sain pakotettua itseni tekemään vähän töitä mutta en ehtinyt käymään kaupassakaan kun nukahdin iltapäivällä pariksi tunniksi ja minulle tuli kiire ehtiä ompelukurssille (siellä oli taas hauskaa ja sovin yhden messuillelähtijän kanssa että meistä voi olla toisillemme seuraa siellä. Ylihuomenna se on, aika jännittävää, toivottavasti pysyn hereillä). Tänään olen nukkunut jo yhdet päiväunet ja voisin mennä takaisin nukkumaan mutta en usko että siitä olisi hyötyä, nukkuminen ei piristä minua.

Ehkä voin kuunnella kehoani ja ottaa nyt vähän rauhallisemmin, mikään töistäni ei ole sellainen että sen pitäisi valmistua aivan heti, eivät joululahjat tai joulukortit (osa pitää tosin lähettää marraskuun lopussa) tai yksi oikea työ ja huomenna minulla on kokonainen päivä ilman ohjelmaa, tänään pitää lähteä käymään kaupungillakin (mutta sen pitäisi piristää).

Välillä kyllä tuntuu vähän siltä että voisi alkaa talviunille, jos sitten vaikka heräisi keväällä pirteänä.

Törmäsin jossain blogissa tunnelukkotestiin, jonka tulokset saattavat pitää paikkansa. Sen mukaan tunnen tarvetta olla mieliksi muille, en osaa pitää puoliani, en osaa pyytää muilta apua, en ilmaise vihaani, olen vaativa itseäni kohtaan vaikka pidänkin vaativuuttani kohtuullisena (heikkona oikeasti, en minä ole perfektionisti, olen siihen aivan liian laiska), elämäni menee helposti suorittamiseksi, en voi olla tyytyväinen itseeni jos en täytä vaatimuksiani (en oikeastaan vertaa itseäni muihin vaan jonkinlaiseen ihanneihmiseen, joka saa ja tekee töitä, on pirteä, ympäristöystävällinen, hyvä ystävä, luova, rakastettava, tekee paljon käsitöitä ja piirtää jatkuvasti mukana olevaan luonnoskirjaan, ideoi ja toteuttaa niitä, syö terveellisesti, nauttii liikkumisesta, osaa suhtautua seksiin luontevasti ja harrastaa sitä ja kehittää itseään ja niin edelleen), epäonnistumisen ja syyllisyyden tunteet vaanivat minua koko ajan, en osaa rentoutua, olen usein peloissani ja ahdistunut ja vältän asioita jotka ovat vaarallisia, murehdin raha-asioita, terveyttäni ja pelkään kontrollin menettämistä (se on kyllä yksi suurimmista peloistani), pyrin olemaan turvassa, odotan tulevia kamalia asioita ja pelkään virheitä.
Voi olla hyvinkin paikkaansapitävää.

Eilen ajattelin että olen kuitenkin saanut aikaan kaikenlaista, siitä huolimatta että olen ollut väsynyt ja pelokas ties miten pitkään.

Suunnitelmien muuttaminen on minulle vaikeaa. Olin ajatellut lähettää kiitoskortit kahdelle amerikkalaiselle tutulleni, jotka lähettivät minulle kirjoja ja laittaa mukaan jonkun pienen käsityön. Nyt luulen että lähetän vain kortit, huopaisilla joulukoristeilla, ja jätän aikomani kassit pois. Minulla ei tunnu olevan niihin energiaa ja vaikka minusta tuntuukin että hylkään velvollisuuteni niin ehkä kortit riittävät ja he eivät odota mitään (paitsi ehkä kiitoskorttia, he ovat sen tyylisiä amerikkalaisia) ja käsintehty joulukoristekin on ihan hyvä pieni lahja, eikä olekin? Tai sitten voisin kokeilla miten löytämäni paperikranssit onnistuvat, ajattelin tehdä sellaisen oveeni ja se menisi hyvin kirjekuoressa perille. Mutta joka tapauksessa minun ei tarvitse stressata lahjasta aika tuntemattomille ihmisille jotka ovat vapaaehtoisesti lähettäneet minulle kirjoja (varsinkin kun osa niistä oli aika kamalia). Ja jos minulle jää aikaa ja energiaa niin voin kokeilla sitä ompeluakin.

Ja stressin äitini lahjaan liittyen ratkaisin niin että jos en saa pitsihuivia ajoissa valmiiksi voisin ommella hänelle kankaisen huivin ja antaa pitsihuivin sitten kun se on valmis.

Tuossa lahjastressissäni on eniten kyse tekemättömistä asioista jotka hermostuttavat minua, entä jos unohdan jotain tai en ehdi tai jaksa tai jotain tapahtuu niin etten saa suunnitelmiani toteutettua. Silloin tunnen pettäneeni itseni, oli kyse sitten joululahjoista tai kesälomasuunnitelmista. Tyhmää kyllä.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikeasti: älä tuhlaa itseäsi ja (kortilla olevaa) energiaasi tuikituntemattomiin ihmisiin. Jos välttämättä haluat lähettää näille amerikkalaisille jotain, lähetä kiitoskortti - se riittää täysin mainiosti. Huolehdi itsestäsi ja läheisistäsi ensin, ja jos energiaa on sen jälkeen vielä jäljellä, suuntaa sitä sitten näihin vieraisiin ihmisiin..

t. Maria

Anonyymi kirjoitti...

Vielä: minusta on myös turhaa vielä lisätä lahjastressiäsi päättämällä tehdä äidille vielä lisäksi jotain muuta, jos varsinainen lahja ei valmistu ajoissa. Minusta vaikka joku kaunis kortti tms. jossa kerrot lahjan olevan tulossa, kunhan valmistuu, on ihan kaunis ja riittävä, enkä usko että äidilläsi on mitään pakottavaa tarvetta saada sitä huivia päivälleen jouluaattona.

Jotenkin tulee tästä kaikesta sellainen tunne, että et koe olevasi riittävän hyvä ja tarpeeksi. Mikään ei riitä.

Terv. Maria

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Jos huivi ei valmistu niin annan sen keskeneräisenä, sitten neulon loppuun. Se on neulojien vanha kikka :)

Anonyymi kirjoitti...

Jäin itsekin miettimään tuota lahjastressiasiaa. Mulla se ehkä menee niin, että "stressi" tulee siitä _ajatuksesta_, kun alkaa tajuamaan, että se ihana idea, jonka on saanut jonkun lahjasta (kaikki ajatukset siitä, kuinka olisi ihanaa ilahduttaa juuri sillä tietyllä jutulla tiettyä ihmistä jne.) ei ehkä toteudukaan. Itselleni tulee ehkä siitä se paha mieli (pettymys), jonka helposti käännän ahdistukseksi, joka näkyy ja tuntuu ulospäin stressinä. Tässä on ehkä se ero aiemmin täällä keskusteltuun, että se tekeminen alunalkujaan ei ole stressaavaa ollenkaan, eikä edes se, että näkisi vaivaa tekemisessä, vaan se, että oma idea osoittautuu "mahdottomaksi" ja kääntyy siten tavallaan itseään vastaan.

Tajusikohan kukaan?

-annakaisu

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä ainakin tajusin ja tuo kuulostaa juuri minun lahjastressiltäni, vaikka en ole osannut ilmaista sitä noin hyvin. Se käsintekeminen ei todellakaan ole olennaista, samanlaisen lahjastressin olen onnistunut kehittämään ostolahjoistakin kun olen saanut jonkun muka todella hyvä idean mutta en löydä sitä kaupoista.

Vesa kirjoitti...

Hyviä neuvoja.
Jäin itse miettimään kun taannoin kirjoitit että tekisit amerikkalaisille tutuille lahjaksi ostoskassin, että onkohan amerikkalaisilla käyttöä sellaisille. Omat (tosin vähäiset) kokemukseni jenkkilästä antoivat syytä epäillä: ruokakaupoissa ostokset pakataan käsittääkseni yleensä kaupan puolesta niihin ruskeisiin sangattomiin paperikasseihin, jotka kelpaavat lähinnä auton takaluukkuun ja sieltä pois nosteluun. Muissa taas kaupoissa annetaan kassi kaupanpäälle. Voisiko siis olla että (oma, itsetehty) ostoskassi on Amerikoissa täysin tuntematon käsite?

Anonyymi kirjoitti...

Olen Marian kanssa samaa mieltä: huolehdi ensin itsestäsi ja läheisistäsi. Painottaisin vielä omaa hyvinvointiasi.

Minusta tuntuu, että kompensoit lahjastressillä epävarmaa työ- ja elämäntilannettasi. Toisaalta harrastukset ovat toki hyviä ja pitävät vireänä, mutta blogiasi lukiessa tulee sellainen olo, että pienet elämää rikastuttavat asiat ovat kohdallasi muuttuneet vuorenkokoisiksi ongelmiksi. Sinun tulisi nyt suunnata energiasi ennen kaikkea itsestäsi huolehtimiseen ja oman elämäsi järjestämiseen.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Vesa, Yhdysvalloissa on puhuttu viime aikoina todella paljon muovipussien pahuudesta ja siitä miten pitäisi käyttää omia kasseja, erityisen ajankohtaista se on Kaliforniassa jossa toinen heistä asuu, San Francisco on kieltänyt muovipussit (jonkinlaiset). Sen takia ajattelin että se voisi olla hyvä lahja. Tuntemani amerikkalaiset ovat kyllä aika pitkälti käsityöpiireissä joissa tuollaista harrastetaan enemmän joten ehkä se ei olisi ollut hyvä idea.

Anonyymi, en voi varmaan sanoa muuta kuin että lahjastressi ei ole minulle mitenkään uutta eikä ole seurannut työttömyydestä eikä se nyt ole todellakaan niin paha kuin joskus. Ette ehkä usko että lääkkeiden jälkeen minusta on tullut aika rento :)

Blog Widget by LinkWithin