Nukuksissa

Lääkkeen sivuvaikutukset taisivat alkaa. Tai toivottavasti kyse on siitä, se olisi helpompi kestää kuin kuin järkyttävä väsymys ilman syytä. Eilen sain pakotettua itseni tekemään vähän töitä mutta en ehtinyt käymään kaupassakaan kun nukahdin iltapäivällä pariksi tunniksi ja minulle tuli kiire ehtiä ompelukurssille (siellä oli taas hauskaa ja sovin yhden messuillelähtijän kanssa että meistä voi olla toisillemme seuraa siellä. Ylihuomenna se on, aika jännittävää, toivottavasti pysyn hereillä). Tänään olen nukkunut jo yhdet päiväunet ja voisin mennä takaisin nukkumaan mutta en usko että siitä olisi hyötyä, nukkuminen ei piristä minua.

Ehkä voin kuunnella kehoani ja ottaa nyt vähän rauhallisemmin, mikään töistäni ei ole sellainen että sen pitäisi valmistua aivan heti, eivät joululahjat tai joulukortit (osa pitää tosin lähettää marraskuun lopussa) tai yksi oikea työ ja huomenna minulla on kokonainen päivä ilman ohjelmaa, tänään pitää lähteä käymään kaupungillakin (mutta sen pitäisi piristää).

Välillä kyllä tuntuu vähän siltä että voisi alkaa talviunille, jos sitten vaikka heräisi keväällä pirteänä.

Törmäsin jossain blogissa tunnelukkotestiin, jonka tulokset saattavat pitää paikkansa. Sen mukaan tunnen tarvetta olla mieliksi muille, en osaa pitää puoliani, en osaa pyytää muilta apua, en ilmaise vihaani, olen vaativa itseäni kohtaan vaikka pidänkin vaativuuttani kohtuullisena (heikkona oikeasti, en minä ole perfektionisti, olen siihen aivan liian laiska), elämäni menee helposti suorittamiseksi, en voi olla tyytyväinen itseeni jos en täytä vaatimuksiani (en oikeastaan vertaa itseäni muihin vaan jonkinlaiseen ihanneihmiseen, joka saa ja tekee töitä, on pirteä, ympäristöystävällinen, hyvä ystävä, luova, rakastettava, tekee paljon käsitöitä ja piirtää jatkuvasti mukana olevaan luonnoskirjaan, ideoi ja toteuttaa niitä, syö terveellisesti, nauttii liikkumisesta, osaa suhtautua seksiin luontevasti ja harrastaa sitä ja kehittää itseään ja niin edelleen), epäonnistumisen ja syyllisyyden tunteet vaanivat minua koko ajan, en osaa rentoutua, olen usein peloissani ja ahdistunut ja vältän asioita jotka ovat vaarallisia, murehdin raha-asioita, terveyttäni ja pelkään kontrollin menettämistä (se on kyllä yksi suurimmista peloistani), pyrin olemaan turvassa, odotan tulevia kamalia asioita ja pelkään virheitä.
Voi olla hyvinkin paikkaansapitävää.

Eilen ajattelin että olen kuitenkin saanut aikaan kaikenlaista, siitä huolimatta että olen ollut väsynyt ja pelokas ties miten pitkään.

Suunnitelmien muuttaminen on minulle vaikeaa. Olin ajatellut lähettää kiitoskortit kahdelle amerikkalaiselle tutulleni, jotka lähettivät minulle kirjoja ja laittaa mukaan jonkun pienen käsityön. Nyt luulen että lähetän vain kortit, huopaisilla joulukoristeilla, ja jätän aikomani kassit pois. Minulla ei tunnu olevan niihin energiaa ja vaikka minusta tuntuukin että hylkään velvollisuuteni niin ehkä kortit riittävät ja he eivät odota mitään (paitsi ehkä kiitoskorttia, he ovat sen tyylisiä amerikkalaisia) ja käsintehty joulukoristekin on ihan hyvä pieni lahja, eikä olekin? Tai sitten voisin kokeilla miten löytämäni paperikranssit onnistuvat, ajattelin tehdä sellaisen oveeni ja se menisi hyvin kirjekuoressa perille. Mutta joka tapauksessa minun ei tarvitse stressata lahjasta aika tuntemattomille ihmisille jotka ovat vapaaehtoisesti lähettäneet minulle kirjoja (varsinkin kun osa niistä oli aika kamalia). Ja jos minulle jää aikaa ja energiaa niin voin kokeilla sitä ompeluakin.

Ja stressin äitini lahjaan liittyen ratkaisin niin että jos en saa pitsihuivia ajoissa valmiiksi voisin ommella hänelle kankaisen huivin ja antaa pitsihuivin sitten kun se on valmis.

Tuossa lahjastressissäni on eniten kyse tekemättömistä asioista jotka hermostuttavat minua, entä jos unohdan jotain tai en ehdi tai jaksa tai jotain tapahtuu niin etten saa suunnitelmiani toteutettua. Silloin tunnen pettäneeni itseni, oli kyse sitten joululahjoista tai kesälomasuunnitelmista. Tyhmää kyllä.