27.11.2008

Postikortteja ja suklaata

Pääsin suhteellisen järkevään aikaan nukkumaan mutta se ei näytä auttaneen kauheasti. Jos minulla ei olisi ollut työjuttua kaupungilla niin olisin mennyt takaisin nukkumaan.
En voi kyllä sanoa että varsinaisesti kärsin unettomuudesta, enemmän taitaa olla kyse siitä että olen tottunut nukahtamaan heti ja kyllästyn silmät kiinni makaamiseen jos niin ei käy.

Kolmen kuukauden, tai ylikin, lääkeannos ja sopivan kevyeltä vaikuttava kosteusvoide maksoivat puolet vanhan lääkkeen yhden kuukauden annoksesta. Aika hurjaa. Toivottavasti uuden lääkkeen kanssa ei tule mitään ongelmia.

Päätin osallistua myös sellaiseen vaihtoon jossa pitää lähettää valkosuklaata ja postikortteja. Ostin jo eilen yhden suklaapatukan mutta en pystynyt vastustamaan sitä ja söin sen. Ruokavalioni on ollut kyllä aika huolestuttava viime aikoina, väsymyksen ja flunssan kanssa en ole jaksanut syödä niin järkevästi kuin pitäisi ja makeaa on mennyt aika paljon.

Tänään työtehtäviini kuului muun muassa 60-lukulaisten sotilasmuistokirjojen skannaaminen ja hauskan kollaasin tekeminen niistä kirjan kanneksi. Yksi tämän työn hauskimmista puolista on sen vaihtelevuus, olen päässyt tutustumaan sellaisiin aiheisiin, joihin en olisi muuten törmännyt.

Sain 12 euroa antikvariaatista ja kaksi kirjaa takaisin. Se oli hyvin ymmärrettävää, toista heillä oli monta kappaletta ennestään ja toinen oli kyllä vähän vanhentunut.
Jouduin odottamaan melkein puoli tuntia liikkeen omistajaa, ovessa oli lappu että hän oli asioilla. Lopulta hän tuli paikalle, anteeksipyytelevänä ja työntäen lastenrattaita. Aika sympaattista.

Lahjoitin sen vanhentuneen kirjan Pelastusarmeijalle, heille se kyllä kelpasi (mutta he taitavat kelpuuttaa tietokoneoppaat 80-luvultakin) ja löysin vähän aarteita. Siellä on kyllä hyvä hinta-laatusuhde, kahdella ja puolella eurolla sain neljä pellavaisen oloista lautasliinaa (luulen että minulle on tulossa kassi jossa on käytetty niitä tilkkutäkkimäisesti), kaksi vyyhtiä turkoosia kirjontalankaa, turkoosin metallivetoketjun, pienen läpinäkyvän napin, vanhan tonttulakin, jossa on suloinen litteä kulkunen ja punaisen sydämenmuotoisen joulukoristeen, joka on samanlainen kuin meillä kotona oli. Ja kolme pokkaria englanninkielisten valikoimasta. Ehkä nuo eivät ole kaikista suuria aarteita mutta minulla niille on käyttöä. En kyllä tiedä miksi ostan tuota joulurekvisiittaa, en ole mitenkään ihastunut perinteiseen joulutyyliin mutta jostain syystä en voi vastustaa ikivanhoja vähän nuhjuisia koristeita, yksisiipisen puuenkelin sain sentään jätettyä kauppaan. Eipä tuo ole kyllä paha pahe, tähän mennessä olen käyttänyt niihin 40 senttiä ja kyllähän ihmisellä ainakin yksi tonttulakki pitää olla. Tai minun tapauksessani ikivanhalla vähän nuhjuisella nallella. Ne sopivat hyvin toisilleen.

Sen jälkeen metsästin vaihtoesineitä ympäri kaupunkia. Tiesin minkälaisen postikortin haluan, samanlaisen kuin ilmoitustaulullani, hauska kollaasiharakan (nuo korit ovat suunnattoman upeita ja luulen että kun minulla on joskus enemmän rahaa niin ostan jonkun printinkin. Se olisi aika inspiroivat seinällä). Muistin lukeneeni taiteilijan esitteestä että niitä myydään jossain taidemuseoissa, Turussakin, mutta ei ainakaan Turun taidemuseossa. Ostin von Wrightin tilhiä ja ajattelin että ne kelpaavat taidelintupostikorttivaihtoon hyvin mutta sitten satuin kulkemaan Pienen kirjapuodin ohi ja muistin että heilläkin on niitä kortteja ja olikin ja paljon muitakin. Päädyin ostamaan itselleni yhden Joutomaa-kortin, vähän jouluaiheisen. Tai ehkä se menee joulukortiksi jollekin muulle, noin söpöjä kehtaan lähettää ostettuinakin, yleensä lähetän vain käsintehtyjä (mutta ostan helposti postikortteja ja sitten en tee niillä mitään). Löysin myös muutaman Turku-aiheisen kortin toiseen vaihtoon, ne olivat harvinaisen tyylikkäitä turistikorteiksi. Akateemisesta kirjakaupasta ostin vielä yhden Muumi-kortin, sellaisen vanhanaikaisen ja kauppahallin hassusta koriste-esinekaupasta vielä yhden Turku-kortin. Nyt minulla on ainakin varaa valita ja lähettää toisiinkin korttivaihtoihin.
Sitten yritin löytää kaksi erilaista valkosuklaapatukkaa ja opin että ilmeisesti suomalaiset eivät pidä niistä. Löysin vain kahta eri sorttia minkä pitäisi tietysti riittää mutta toinen niistä on maustettu vihreällä teellä ja pelkään että se on vähän outo. Se on kyllä Kultasuklaan valmistama joten sen pitäisi olla laatutavaraa joten ehkä se kelpaa. Vaihtokumppanini on britti (ihanaa, ei tarvitse täyttää tullilomaketta ja postimaksukin on alempi) joten ehkä tee sopii hänelle. Hän kerää myös postikortteja eri paikoista joten Turku-kortit sopivat hyvin. Muumi-kortin säästän johonkin myöhempään käyttöön. Minulle pitäisi tulla (ellei jokin mene pieleen ja olen varustautunut siihen) paketti Amerikasta, hyvin lupaavan oloiselta ihmiseltä. Minusta on hauskaa kokeilla ulkomaalaisia karkkeja.

3 kommenttia:

Tuazophia kirjoitti...

Vantaalla, Myyrmäen Fida-kirpparilla oltiin ainakin tosi tarkkoja sen suhteen, mitä kirjoja hyväksyivät valikoimiinsa. Ehkä johtui siitä, että heillä oli aika pienet tilat kirjoja varten.

;) Minulle on juuri hiljattain kerrottu, että englantilaiset eivät tiedä teestä mitään. Heidän perinteinen teensä on pitkään haudutettua ja parkkiaineita täynnä ja siksi se pitää juoda maidon kanssa. ;)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minäkin kuvittelen että kirpputorit ovat edes vähän nirsoja, mutta päätellen tuon valikoimista he eivät ole :) Ehkä heillä on varasto jossain.
Muistan kuulleeni joskus että Fidan tilanne oli muutenkin vähän outo, heillä oli joku keskusvarasto ja myymälään ei voinut suoraan lahjoittaa tai jotain sellaista.

Minä en kyllä haluaisi juoda englantilaista teetä, maito teessä on pahaa. En kyllä muutenkaan juo yleensä mustaa teetä, varsinkaan vahvaa.
Tuo ihminen on skotti, ehkä hän on sivistyneempi teen suhteen :) (hän asuu Ulko-Hebrideillä, olen innostunut kun saan lähettää postia niin hauskaan paikkaan).

Josefiina kirjoitti...

Nooh, eiköhän ole hieman ylimielistä väittää että englantilaiset eivät tiedä teestä mitään (näin kyllä hymiöt, ilmeisesti kommentti ei ollutkaan täysin vakavasti esitetty). Aivan kuin joku sanoisi (niin kuin olen kuullut) että suomalaiset eivät ymmärrä kahvin päälle mitään koska suomalaiset juovat kahvinsa väkevänä kuin myrkky - emmekä me tietenkään tuota väitettä voi hyväksyä. Voi olla että makuasioista ei voi kiistellä.

Blog Widget by LinkWithin