10.11.2008

Päättämättömyyttä

En tiedä olenko vähän pettynyt siitä että uusilla lääkkeillä ei ole ollut mitään dramaattisia sivuvaikutuksia. En tietenkään halua sellaista oloa kuin minulla oli vanhojen lääkkeiden alussa mutta tuntuu vähän antiklimaattiselta että minulla on jotenkin aivan normaali olo. Olen nukkunutkin ihan hyvin, tänään heräsin seitsemältä ja olisin voinut nukkua pitempäänkin ellen puhelin olisi muistuttanut siitä etten saa syödä mitään ennen verikoetta.

Minulla on kyllä vähän päättämätön olo (mutta sekin on varmaan normaalia, samoin kuin flunssainen olo). Minusta tuntuu että minun pitäisi tehdä vaikka mitä, tärkeitä ja hyödyllisiä asioita ja hauskoja asioita ja joululahjoja ja teen koko ajan suunnitelmia niiden tekemiseksi mutta en saa toteutettua niitä vaan keksin aina vain uusia suunnitelmia ja sitten ahdistun siitä etten saa päätettyä mitä teen. Ja sitten kun muutan suunnitelmiani tunnen itseni lusmuksi ja laiskaksi.
Ja en pidä siitä miten hauskat käsityösuunnitelmat muuttavat asioiksi jotka pitäisi tehdä ja jotka aiheuttavat ahdistusta kun en tee niitä tarpeeksi nopeasti. Harrastusten pitäisi olla hauskoja, ei stressaavia. Yritän ottaa vähän rennommin niiden kanssa. Mitkään suunnittelemani jutut eivät ole sellaisia että ne olisi aivan pakko tehdä tai pakko tehdä juuri nyt ja voi olla suunnitelmia joita ei edes toteuta. Suunnitteleminen on osa hauskuutta.
Sekään ei ole hyvä juttu että on marraskuun alkupuolella stressaantunut joululahjoista. Yksi niistä etenee kauhean hitaasti ja yritän pakottaa itseni tekemään sitä mikä tietysti ei auta niin kuin ei sekään etten saisi tehdä muita neulejuttuja ennen kuin se on valmis. Sitten en neulo lainkaan. Luulen että olisi parempi neulon muita juttuja välillä. Tunnen myös typerää syyllisyyttä siitä että olen laiminlyönyt neulomista muiden käsityöjuttujen takia. Ja siitä etten ole ommellutkaan mitään kotona vähään aikaan. Yritän olla niin että harrastukset olisivat hauskoja ja että suhtaudun käsitöihin projektilähtöisesti, siis siten että jos vaikka haluan hatun niin neulon sen tai jos kassin niin ompelen sen enkä pakota itseäni neulomaan vain koska en ole neulonut vähään aikaan. Pakottaminen ei tehoa minuun.

Minulla oli eilisellekin kaikenlaisia suunnitelmia mutta lopulta onnistuin hukkaamaan koko päivän, makasin vain sängyssä ja luin. Toisaalta se on aika mukavaa sekin ja eikä koko ajan tarvitse suorittaa jotain.
Aloitin kyllä käymään läpi digikuviani, tietokoneeltani on loppumassa tila ja valokuvissa on paljon sellaisia joita en tarvitse, jotka ovat ylivalottuneita tai epätarkkoja tai sitten minulla on samasta kohteesta viisi aivan identtistä kuvaa. Sellaiset voi laittaa pois.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Olen lukenut blogiasi jonkin aikaa ja pidän kovasti tavastasi kirjoittaa ja kertoa. Kuulosti niin tutulle tuo, että käsityöprojekteista tulee helposti suoritettavia, ja sitten tulee sellainen olo, että hauska harrastus onkin vain pakkoa ja suorittamista. Mitään vinkkiä en osaa antaa, halusin vain jakaa tunteen.

Sulla on kuitenkin vielä reilusti yli kuukausi aikaa tehdä lahjat valmiiksi, joten eipä hätää. Muistaakseni neuloit pitsineuletta; ainahan on se vaihtoheto, että jos lahja ei ihan ehdi valmistua, annat lahjaksi "lahjakortin", jossa kerrot jotain lahjan sisällöstä ja annat lahjan sitten sen valmistuttua. Yksi ystäväni teki niin, että vei lahjanantotilaisuuteen neuleen puikoilla, näytti sitä lahjan saajalle ja kertoi, että tässä tämä on, mutta ei ihan vielä valmis ;)

Olen samaa mieltä siinä, että suunnittelu on yksi parhaita puolia! Ehkä siksi kanssakärsin myös siitä, että uusia ajatuksia pukkaa, vaikka vanhojakaan en ole vielä toteuttanut. Auttaisikohan tässä se, että pitäisi ideakirjaa, johon listaisi uudet ajatukset? Mihinkään ei saisi rynnätä ihan päätäpahkaa, vaan ensin pitäisi sulatella ja miettiä vähän lisää. Ei tulisi tehtyä niitä puolivalmiita - tai edes puolivalmiita suunnitelmia, joiden hylkääminen saa tuntemaan itsensä jotenkin petturille.

annakaisu

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tunteen jakaminen on hyvä syy kommentoida, aina auttaa jos tietää ettei ole ainut :)
Olenkin suunnitellut että jos pitsihuivini ei valmistu ajoissa niin äitini saa sen keskeneräisenä ja voin neuloa sen loppuun joululomalla, se on kuitenkin jo puolivälissä joten kyllä minulla on toiveita saada se ajoissa valmiiksikin. Taidan ottaa sen myös käsityömessuille mukaan, bussissa on hyvää aikaa keskittyä ja se on niin pieni että mahtuu mukaan laukkuun.
Ideakirja olisi kyllä hyvä ja olen vähän pitänytkin sellaista ja uudella ilmoitustaulullani on lista jutuista jotka haluan tehdä. On hyvä opetella sellaista ettei kaikkea ole pakko tehdä heti tai ehkä lainkaan, voi suunnitella ja sitten toteuttaa suunnitelma joskus tai sitten pelkkä suunnittelu voi olla se pääasia. Sitä ehtii kuitenkin tekemään enemmän kuin toteuttamista :)

Anonyymi kirjoitti...

Hmm - koetko siis että lääke ei vaikuta sinuun mitenkään - ei hyvällä eikä huonolla tavalla? Varmaan on kuitenkin vielä aikaista sanoa lopullinen vaikutus.

Hämmästelen taas vähän tuota lahjastressiäsi - lahjojen antamisen on kuitenkni tarkoitus tuoda saajalle ja antajalleenkin iloa. On täysin kohtuutonta vaatia itseltään, että AINA pitäisi olla KAIKILLE jumalattoman upea ja täydellinen, itsetehty ja ajatuksella annettu lahja.

Vähän sama pätee harrastuksiin: harrastuksen on tarkoitus tuottaa iloa ja hyvää mieltä itselle - ei olla stressin aihe. Jos et jostain syystä jaksa tai halua joskus neuloa, tai jos olet innostunut jostain muusta enemmän, niin mitä sitten. Välillä tuntuu, kuin suorittaisit kaikkia näitä asioita jotain muuta ihmistä varten. Sinä ja sinun tekemisesi ovat kuitenkin sinua itseäsi varten.

t. Maria

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tarkoitin niitä sivuvaikutuksia, varsinaiset vaikutukset ovat kuitenkin ehkä huomaamattomampia. Vanhalla lääkkeellä kaksi ensimmäistä viikkoa olivat aivan kamalat, nyt ei ole ollut sellaista pahoinvointia ja väsymystä (huvittavaa miten monenlaisia erilaisia väsymyksiä minulla onkaan).

En usko että suoritan muita varten, mutta ehkä ihanneminääni varten? Sellaista joku olisi innostunut ja inspiroitunut ja tekisi kaikenlaisia hienoja juttuja. Lahjojen suhteen olen kyllä vähän liian kunnianhimoinen ehkä (se ei kyllä ole harvinaista käsityöpiireissä enkä minä ole mitenkään äärimmäinen, en edes tee lahjoja kuin viidelle ihmiselle) tai stressaantunut, tai taidan olla sellainen että stressaannun kaikista asioista joita en voi tehdä heti, pelkään että unohdan ne tai en jaksa tehdä niitä ja ne jäävät kummittelemaan mieleeni, aivan kuin minun pitäisi koko ajan muistaa niitä. Oli sitten kyse hauskoista jutuista tai velvollisuuksista. Pitäisi kyllä jotenkin opetella eroon siitä.

En osaa oikein ilmaista tunteitani sanoin lähimmäisilleni, siis että arvostan heitä ja pidän heistä ja niin edelleen, teot ovat helpompia ja tässä tapauksessa tavarat. Ja huolella suunniteltu ja valmistettu lahja kertoo tietysti voimakkaista tunteista?

Anonyymi kirjoitti...

hmm joo tietysti huolella mietitty ja hyvä lahja kertoo siitä, että arvostaa toista ja välittää tästä, mutta minusta kauhea stressaaminen lahjoista aina on vähän eri asia. Täytyy hyväksyä myös se, että joskus muut asiat ovat tärkeämpiä, esim. omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista huolenpitäminen. Ja pitäisi osata luottaa siihen, että muut tietävät, että välitän heistä, vaikken juuri nyt jaksa antaa heille kauhean kummoisia lahjoja. (Vaikka en tarkoitakaan, että olisit nyt näin väsynyt tms. ettei sinulla liikene ylimääräistä energiaa..)

Uskoisin, että jos pystyisit enemmän luottamaan siihen, että läheisesti tietävät, kuinka paljon he sinulle merkitsevät, niin sinun ei tarvitsisi vuodesta toiseen ja merkkipäivästä toiseen yrittää todistaa siitä stressaamalla niin paljon lahjoista.

Maria

Ullarn kirjoitti...

Minusta taas on melko selvää, että kanavoit stressisi työtilanteestasi yhdentekeviin asioihin kuten joululahjoihin. Koska ihan oikeasti: ne OVAT yhdentekeviä sen rinnalla, että voisit työn kautta saada itsearvostusta ja rytmiä elämääsi. Sinulla on ikäänkuin liikaa aikaa stressata turhanaikaisista pikkuasioista ja olla näkemättä asioiden tärkeysjärjestystä. Mitä joululahjoihin tulee: harva ihminen tarvitsee yhtään korvisparia tai tumppua lisää, immateriaaliset lahjat (kuten SPR:n tai Kirkon Ulkomaanavun lahjakortit, joilla tuetaan kehitysmaiden ihmisiä vaikka opettajan palkkaamisen muodossa) sen sijaan tulevat todelliseen tarpeeseen. Eikä tätä pidä käsittää väärin: itsetehdyt tumput lämmittävät mieltä, mutta koko niiden idea perustuu iloon ja vapaaehtoisuuteen. Hammasta purren sellaisia ei kannata alkaa vääntämään, kenenkään läheisen rakkaus ei siitä vähene, että hän ei saa itsetehtyä lahjaa.

Anteeksi, Näkymätön, kun kuulostan pisteliäältä. Jotenkin harmittaa nähdä, miten tunnut vuodesta toiseen vellovan samassa pelkojen ja saamattomuuden noidankehässä, jossa pienenpienistä asioista kasvaa elämänkokoisia ja elämänkokoisia ei uskalleta edes lähestyä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Maria ja Ullarn, olen ollut aina tai pitkään tällainen lahjojen kanssa, silloinkin kun minulla ei ollut työmurheita tai muuta. On kyllä totta että stressaan mieluummin pienistä asioista joille voin tehdä jotakin mutta ajattelin että on sanomattakin selvää että samalla stressaan myös isommista, vähän niin kuin väsymyksessä stressissäkin voi olla useampia kerroksia. Enkä todellakaan stressaa siitä että minun olisi kamalaa tehdä niitä lahjoja (tosin äitini huivi edistyy tuskastuttavan hitaasti), enemmän siitä että minulla ei tunnu riittävän energiaa kaikkeen mitä haluaisin tehdä eikä aikaa, niin hassua kuin se onkin.
Kannatan kyllä hyväntekeväisyyslahjoja, mutta niiden ongelma on se että niihin menee rahaa toisin kuin lahjoihin jotka tekee suurimmaksi osaksi tarvikkeista, joita kotoa löytyy. Kaksi huopaa (vastaa suunnilleen joululahjabudjettiani) annettuna kaikkien läheisteni puolesta tuntuu vähän tylsältä lahjalta, ei millään pahalla. Ja pitäisi löytää sopiva lahjoittaja, Kirkon ulkomaanavun kautta ei voisi ainakaan antaa, vaikka he varmasti hyvää työtä tekevätkin.
Itsetehtyjen lahjojen tekeminen on kyllä aika itsekästä (vaikka antamani jutut ovatkin toivottavasti käyttökelpoisia), en voi kieltää etten nauttisi siitä jos/kun ihmiset ihastelevat töitäni :)

Anonyymi kirjoitti...

Minusta olisi kamalan ahdistavaa _saada_ sellainen itsetehty lahja, joka on aiheuttanut tekijälleen noinkin suurta stressiä ja jonka tekeminen on vaikuttanut jotenkin pakonomaiselta... Lahjan tekemisen tulee tuoda tekijälleen rauhallista iloa ja mielihyvää, ei minkäänlaista stressiä ja päänvaivaa.

Mukava lukea blogiasi muuten.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, kun laitoit kiinnostavia linkkejä tänne sivulle: olen jo löytänyt monta uutta ideaa käsitöihin ja askarteluun!
h.

Blog Widget by LinkWithin