4.12.2008

Kaaos

Hame ei ole vielä valmis joten siitä ei ole kuvia, ehkä huomenna, tarkoitukseni on laittaa se päälle kaupungille. En ole aivan varma tuleeko siitä hyvää mutta jos ei tule niin osaan tehdä uuden (tosin olin niin sekaisin kiinnittäessäni piilovetoketjua etten osaisi tehdä sitä yksin, nyt huomasin että sekavuudessani olin jättänyt lankanikin koululle). Ja käyttökelpoinen siitä tulee kyllä, aivan varmasti. Ei vain ehkä maailman tyylikkäintä ja hienointa hametta mutta voi olla että se olisi liikaa vaadittu, ottaen huomioon että olen vasta aloittanut ompelun ja vaikka joskus yläasteella ompelinkin hameita niin ne olivat sellaisia useista kerroksista koostuvia ja kuminauhavyötäröllisiä, niin oikeastaan tuo on toinen kunnon hameeni (en laske outoa kokeiluani mukaan tähän).

Sen sijaan sain valmiiksi ehdotukseni isäni ja äitipuoleni joulukortiksi, he tilaavat ne aina siskoltani ja minulta. Jostain syystä minun piti kokeilla "tekstiilitaidetta" ja nyt minun pitäisi keksiä miten saisin kuvattua parhaiten kirjonnan, huovan ja epämääräisten langanpätkien yhdistelmän (se on hauskempi kuin miltä se kuulostaa), kun ulkona on hämärää ja ei jaksa kaivaa jalustaa esiin. Täytyy kokeilla skannaamista, jos se toimisi. Tai ottaa se mukaan huomenna ja kuvata isäni toimistolla, siellä on kyllä sama kalusto kuin minulla mutta parempi valaistus.

Sain tänään postissa ensimmäisen kerran jotain sen takia että olen kirjoittanut blogissani jostain, tässä tapauksessa Karmashopista ostamastani topista (joka on aika tyylikäs ja saattaisi ehkä sopia uuden hameenkin kanssa). Kiitos kirjasta.

Minun pitäisi taas kerran tiskata ennen kuin voin laittaa ruokaa (molemmat kattilat likaisina). päätin että käyn kaupassa ja hoitamassa asioita tässä välissä ja ostan veronpalautusten kunniaksi vaikka pakastepizzan. Laiskuus huipussaan. Tänään minun pitää kyllä siivota ja tiskata ja hoidan sen kyllä, mutta ensin pitää tehdä pari juttua joista tulee sotkua ja siivoan mieluummin vasta sen jälkeen.
En ole aivan niin laiska kuin miltä ehkä vaikutan ja epäsiisti. Yleensä asuntoni on aika siisti ja kaikilla tavaroilla on oma paikkansa. Nyt täällä on kyllä vähän jouluvalmistelukaaosta.

Kassit roikkuvat lampusta odottamassa seuraavaa vaihetta, kirjailulangat odottavat tuolin edessä järjestelyä (ne ovat aika ihanan värisiä), niiden lähellä oleva tumma tilkku on se joulukortti, sen kangasta on myös etualalla ompelusaksien kanssa. Kirjaston levyt odottavat kuuntelua, ompelukoneen laukku hameen valmistumista ja koneen laittamista taas syrjään, paperit ja askartelutarvikkeet odottavat järjestelyä koteihinsa (olen tainnut käyttää joulukoristeluinspiraationi tältä erää loppuun), oranssi vaunu odottaa että se tyhjenee ja peitetään valkoisella kankaalla ja joulukuusilla.

Puuhaillessani kuuntelin podcastia jossa puhuttiin "art journalingista", mitä se sitten onkaan suomeksi (kansainvälisessä askartelussa on se huono puoli ettei tiedä nimiä suomeksi, olen vähän hukassa kirjontapistojenkin kanssa), olen miettinyt jotain sen tyylistä ja luulen että se olisi hyvä projekti ensi vuodelle, että piirtäisin ja kirjoittaisin jotain joka päivä, ehkä saisin piirtämisinnon sillä taas takaisin. Haluaisin tehdä kirjan itse, kaikenlaisista jämäpapereista, niin että sieltä voisi valita päivään sopivan sivun. Joskus tein vähän samantyyppistä, väritin joka päivä neliskulmaisen pienen paperinpalan sellaiseksi kun sinä päivänä tuntui ja laitoin ne seinälle. Se oli ihan hauskaa mutta ei kestänyt kyllä kauan. En tiedä onnistuisinko nyt paremmin mutta taidan kokeilla.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno idea tuo päiväkirja, josta voisi valita kuhunkin päivään sopivimman sivun! Haluaisin itsekin saada aikaiseksi/ehtiä kokeilemaan kirjansidontaa; linkittämissäsi jutuissa oli hyviä ohjeita - kiitos niistä.

Laita ilman muuta kuvia sekä hameesta että korteista! Ja mielellään myös kirjontalangoista :) Minua ainakin kiinnostaa, kun kehuit niiden värejä.

-annakaisu

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Se paperin valitseminen päivän mukaan esitettiin podcastissa, se tuntuu kyllä hauskemmalta kuin kronologinen täyttäminen. En ole ikinä kokeillut kirjansidontaa mutta jotkut ohjeet väittävät että se on helppoa, siis jotkut tavat kasata muistikirja.
Näitä olen miettinyt:
http://littlebirdiesecrets.blogspot.com/2008/11/how-to-make-your-own-book-japanese.html
http://www.craftynest.com/2008/09/bound-books/
http://www.instructables.com/id/Make-a-100-page-Notebook/
http://www.craftstylish.com/item/13550/how-to-make-an-all-recycled-sketchbook
http://www.fiveandahalf.net/blog/2006/07/14/putting-the-pages-on-display/ (tuollainen "harmonikkatyyli" viehättää minua)
http://www.designspongeonline.com/2008/11/diy-project-eco-friendly-notebooks.html#more-13897

Blog Widget by LinkWithin