17.12.2008

Laukkuja ja muuta

Olen ilmeisesti kadottanut kirjastosta lainaamani Judy Garlandin levyn. Kuvittelin palauttaneeni eilen kaikki lainani mutta se väittää olevansa vielä täällä jossain. Minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä mitä kaikkea palautin, otin vain kaikki levyt hyllystä jossa säilytän kirjaston kirjoja. Enkä jäänyt kirjastossa katsomaan kun ne palautuivat, annoin ne vain virkailijalle. Joten on mahdollista että virkailija varasti levyn, mutta aika epätodennäköistä. Täytyy tutkia kaikki mahdolliset ja mahdottomat piilopaikat.

Näin unta jossa sain vaikka mitä postia, mutta missään ei ollut lähettäjän nimeä. Tuon unen selittäminen ei ole vaikeaa, odotan paria Bookmooch-kirjaa (jotka tuskin ehtivät tänne ennen joulua), yhtä lehteä (jonka olisi pitänyt jo tulla mutta muutkaan eivät ole saaneet sitä), suklaavaihtopakettia ja postikorttivaihtokorttia. Kaikki ovat tulossa Atlantin takaa, siellä taitaa olla ruuhkaa postissa. Tai haluan uskoa niin kun toinen vaihtoehto olisi että ne ovat kadonneet matkalla.
Eilen sain vahingossa tilaamani ompelukirjan, joka ei ollut onneksi virheostos. Kirjan ohjeet eivät välttämättä ole minun tyyliäni mutta yleinen ompelutietous on hyödyllistä ja kirja on kirjoitettu hauskasti.

Tämänpäiväinen työpaikkahaastattelu ei jännitä minua, niin outoa kuin se onkin. Jotenkin tuntuu siltä että jos saan työn niin hauskaa, jos en niin ei se haittaa kauheasti. Työpaikka sijaitsee kahden kirpputorin naapurissa, täytyy käydä katsomassa niitäkin.

Ja sitten laukkutehtailuni tuloksia:
Tässä on taas yksi esimerkki joululahjalaukuistani, luurankoja siskolle. Kangas on raakakangasta Eurokankaasta, mitä se sitten tarkoittaakaan.
Sitten epäonnistunut olkalaukkukokeiluni. Tai se on epäonnistunut vain arkilaukuksi, ompelukurssilaukkuna se toimii ehkä ihan hyvin. Tosin tuostakin näkee että kangas oli liian ohutta ja meni tuollaisille rypyille. Olisi ehkä kannattanut laittaa tukikangas päällyskankaaseen kiinni eikä vuoriin niin kuin ohjeessa käskettiin. Koristeena on nauhalöytöjäni, päällyskangas halpaa villasekoitetta halpakangaskaupasta (jolla on hauska nimi Jätti-Rätti, se kuvaa paikkaa aika hyvin), vuori paitakangasta Eurokankaasta. Koristeena huopaa ja kirjailuja ja metalliosia ompeluliikkeestä ja yhdestä vanhasta laukusta.  Ohje on Stitch-lehdestä.
Edessä on yksi tasku joka on jaettu kahteen osaan, sisällä neljä taskua ja takana avoin tasku jossa on kaksi taskua sisällä. Taskuja ainakin riittää.
Hihnan kiinnikkeen ompeleet näyttivät rumilta päällepäin joten peitin ne koristeilla. Tuo on aika korea laukku.
Sisälle mahtuu hyvin kaikki kurssilla tarvitsemani, kirjat ja kankaat ja sellaiset. Tuossa on kaksi neljäsosaa ompelukirjastostani ja molemmat ovat aika hyviä, etualalla se vahinko-ostos.

Sitten  bussimatkakassini, josta tuli vähän hassunnäköinen mutta minusta sekin on ihan sievä. Halusin kassista vähän isomman kuin ohjeessa mutta ei olisi ehkä kannattanut, nyt siitä tuli vähän liian syvä.  Ohje oli tarkoitettu tarrakiinnitykselle enkä aivan ymmärtänyt löytämiäni ohjeita vetoketjun kiinnitykseen joten sovelsin rajusti. Ulkoapäin se kuitenkin näyttää ihan hyvältä. Turkoosi kangas on hassun pienen kangaskaupan tarjouskorista, maksoi euron. Vuori on ollut YTHS:n verhona aiemmassa elämässään, se on kirpputorilta ja taisi maksaa sekin euron. Ja vetoketju on Pelastusarmeija kirppikseltä eikä varmasti maksanut euroakaan. Eli aika halpa.
Noista olen ihan ylpeä, siisteistä laskoksista ja päälletikkauksesta (niitä olen opetellut hameitteni kanssa) ja vetoketjusta joka meni paikoilleen vähän vahingossa.
Ja viimein uusin laukkuni, tästä olen aika ylpeä vaikka ompeluteknisesti siinä onkin puutteita. Mutta se on söpö. Ohje oli sama kuin toisessa olkalaukussa mutta yhden vanhan laukun mitoilla tehtynä ja vähän soveltaen. Päällyskangas on vanha SOK:n jauhosäkki, vuori on kirppistyynyliina (yhteensä maksoivat ehkä kolme euroa, mikä sopii tällaiselle pihille ompelijalle). Lisäksi mukana on metalliosia (ne olivat vähän kalliita), paljon tukikangasta, kaksi- ja yksipuolista ja välissä tukevaa harmaata kangasta Eurokankaan halvimmasta palakangaskorista, siitä tuli ainakin tarpeeksi jäykkä. Lintu ja sen puhekupla ovat käsityömessuilta (valmistajana May-Me), ilman niitä laukku ei tietenkään olisi yhtään niin söpö ja tunnen typerää huonoa omaatuntoa siitä että olen käyttänyt toisen tekemiä juttuja, aivan kuin minun pitäisi sanoa aina kaikille että en ole tehnyt niitä, jos joku vain vilkaiseekin laukkua, ettei vain kuvittelisi muuta. Mutta kyllä voi käyttää tietysti sellaisiakin juttuja joita ei ole tehnyt aivan itse, tuollaiseenhan nuo on tarkoitettukin.
Sisällä on toinen lintuni, joskus keväällä Etsystä ostamani, se on jo vähän kulunut. Etutasku on vähän vinossa mutta sinne mahtuu hyvin kalenterini. 
Sisällä on tasku puhelimelle (tuossa edessä narujen kanssa, sen kiinnitykseen pitää vielä keksiä parempi ratkaisu, narut ovat peräisin säkin edellisestä elämästä tyynyliinana), kynälle ja passille ja nauharengassysteemi avaimille (sitäkin pitää vähän kehittää). Hakaneula kuuluu heijastimeen.
Takana on tasku johon mahtuu hyvin vaikka bussiaikataulu. Sen sisällä on vielä pieni tasku nenäliinoille.
Täytyy sanoa että olen aika tyytyväinen tuohon laukkuun.

10 kommenttia:

Tuazophia kirjoitti...

Erityisesti tuo viimeisin laukku on hieno! Kaipaan aina laukkuihini enemmän taskuja, mielellään umpinaisia tai ainakin kannen alla olevia - avonaisista, kannettomista taskuista pelkään kaiken putoavan, joten niissä ei voi säilyttää kuin jotain ei niin tärkeitä asioita. Sekin olisi kätevää, jos olisi riittävästi taskuja, jotta yhtä voisi kättää roskiksena (minulla kertyy laukun pohjalle aina kamalasti kuitteja, esitteitä yms. jotka voisi tunkea "roskistaskuun").

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Suljettavat taskut olisivat kyllä parhaat mutta taitoni eivät riitä niin edistyksellisiin juttuihin :) Olen kyllä huomannut etten yleensä sulje edes taskuja joissa on vetoketjut joten ehkä nuo toimivat.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni kaikki laukkusi ovat niin ihania, että voisin hyvin kuljeskella kaupungilla minkä tahansa kanssa!

(Loihtija saakoon olla kriittinen kassiensa arvostelussa, niin minäkin omissa tekeleissäni olen. ;))

Onko luurankokassissa kuva siirretty tuolla edellisen postisi kuvansiirtoliimalla? Jos on, käyn oitis joulukiireiden helpotettua ostamassa moista tavaraa!

norsis kirjoitti...

Upeita laukkuja! Ja tunnen tunteen siitä, että jos on toisen tekemiä juttuja esim laukussa, niin tuntee tarvetta mainita aina, että ei ole itse tehnyt. Jännä juttu, vaikka nimenomaan siksihän niitä myydään. Kai se jotenkin tulee siitä, että jotenkin alitajuisesti ajattelee, että niitä myydään käsityötaidottomille ja kaikki olettaa että kun itse tekee juttuja, niin tekee sitten kaiken.

Mutta todella upeita laukkuja ja tuo lintu ja tsirp sopii tosi hyvin tuohon! Mäkin haluun löytää vanhan säkin jostakin!

norsis kirjoitti...

Siis tiedän tunteen... tohon alkuun. Pitäisi aina oikolukea kommentit ennen lähetystä! :D

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Anonyymi, kiitos. Jotenkin visuaalinen puoli on helpompaa kuin tekninen, olen yleensä tyytyväinen siihen miltä tekeleeni näyttävät mutta tekninen puoli ei välttämättä ole ihan hallussa. Mutta sitä oppii.

Norsis, se on kyllä hassu tarve että pitää aina sanoa ettei kukaan vain kuvittelisi väärin. Samoin tuntuu siltä että pitää sanoa jos työssä on joku virhe, siitä olen kyllä opetellut pois.
Täytyy varmaan mennä katsomaan huomenna sitä kirpputoria jos siellä on vielä säkkejä jäljellä, tuosta kankaasta tulisi hyvä ostoskassikin (varsinkin jos kävisi S-ryhmän kaupoissa).

Oola kirjoitti...

Ihania laukkuja! Kunpa ittekki osaisin!!!!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Oola, yllätyin siitä että laukkujen ompelu oli aika helppoa, aikaa se kyllä vei, viimeisen laukun kanssa meni koko päivä.

Ja vielä anonyymille, luurankokassissa on todella käytetty sitä liimaa.

Hilja kirjoitti...

Kaikki sellaset metalliosat on kyllä ihan liian kalliita. Virusmäentien pelastusarmeijalta oon joskus löytäny kaikenlaisia sellasia nippeleitä, kerran ison kasan metallirenkaita jotka varmaan oikeasti oli jotain verhorenkaita tms. mutta laukkuihin sopivat tosi hyvin, ja maksoivat yhteensä varmaan 20 senttiä. Siellä on sellanen pikkuhylly jonka alahyllyiltä löytyy yleensä kaikkia tuollasia.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja laukkuja! Kyllä olet jaksanut näprätä noiden yksityiskohtien (taskut ja koristeet ym.) kanssa, ja vaiva on maksanut palkkansa. Et ole ompelussa enää aloittelija ollenkaan :)

-annakaisu

Blog Widget by LinkWithin