16.2.2009

Muun muassa nappeja

En tiedä kertooko se jotain että elämäni tylsyydestä että minusta on suunnattoman hauskaa kun minulla on nyt sellainen bussikortti jolla voin matkustaa niin paljon kuin haluan (en ole raaskinut ostaa aikaisemmin sellaista kun ei ole ollut pakko). Lauantaina tein kirpputoriretken sellaiseen paikkaan jonne pääsee pyörällä helposti mutta kävellen en jaksaisi, bussilla sinne pääsi kerran tunnissa. Se kirpputori (Manhattanin Kirppis-Center, on sitäkin nimellä siunattu) on minusta Turun paras tai paras jossa olen täällä käynyt, heillä on toinen kirpputori lähempänä kotiani mutta siellä ei ole yleensä niin hyvää tavaraa. Tuo toinen on suurempi ja minulla meni puolitoista tuntia sen kiertämiseen. Lisäksi kävin kolmella hyväntekeväisyyskirpputorilla, niistä ei nyt löytynyt oikein mitään ostettavaa, ehkä onneksi. Yritän ostaa jotenkin järkevästi ja on parempi etten joudu liikaa kiusaukseen. Ei tämä kyllä kauhean kallis harrastus ole, minulla meni vajaat 9 euroa (verrattuna siihen että kahvilassa lasi mehua ja muffinssi maksoivat kuutisen euroa...). Ja kotoani löytyy vielä vähän tilaakin.

Tuossa on saaliini. Ruotsalainen keramiikkamaljakko 60- ja 70-luvun vaihteesta (sanoo Google), aivan minun väriseni ja minulla ei oikein ole kunnollisia maljakoita. Pieni lasi, vaikka nappien säilytykseen (yritin etsiä pieniä lasipurkkeja mutta niitä ei näköjään myydä kirpputoreilla, ehkä pitää ostaa Pilttiä). Vanhoja nappeja, sopivan kuluneita ja siksi kauniita (olisiko tuo sitä japanilaista wabi-sabia?). Leimasin, ehkä se kuuluu samaan kategoriaan (tai kummalliseen askartelusnobiuteeni, en voisi kuvitella ostavani uutta leimasinta, se ei olisi tarpeeksi luovaa mutta vanhaa leimasinta voi kyllä käyttää). Kaksi vanhaa etikettiä, ne myytiin yhdessä niin että kun halusin jyväskyläläisen sitruunasoodan niin sain tupakoivan intiaaninkin (niitäkin voisi käyttää jotenkin askartelussa, mutta ehkä kopioina). Vanha pitsilakana, sen verran tahrainen että sen sai 50 sentillä mutta sen verran siisti että se on hyvää kirjontamateriaalia. Ja pari pokkaria. Yksi hömppää ja toinen hauska, en voinut vastustaa sitä kun Pelastusarmeija myi sen 20 sentillä (Good Omensin siis, aika mielenkiintoinen tuote-myyntipaikkayhdistelmä).   
ATC-kortteja Coraline-aiheiseen vaihtoon. Jotenkin olen päätynyt tekstiilijuttuihin. Coralineen se sopiikin kyllä hyvin. Tausta on ehkä vähän levoton ja siitä ei saa selvääkään mutta olkoon. Kaikki teksti on lainausta kirjasta, tausta tekstin kirjoitin käsin, skannasin, käänsin peilikuvaksi ja tulostin ja siirsin kankaalle liimalla, sitten kirjoin päälle tekstiä. Ja ompelin nappeja. 
Postinkantaja soitti äsken ovikelloa ja toi paketin, vanhan rasian ja nappeja eBayn kautta Englannista. Taas vähän wabi-sabia. Nuo kuluneet metallinapit ovat suunnattoman kauniita ja muutkin ja minun on vaikeaa vastustaa rasioita. 


Vielä pari tuntia töiden alkuun. Hermostuttaa vähän mutta ei kauheasti.

8 kommenttia:

Laiza kirjoitti...

Oih, Good Omens on niin hauska, yksi parhaista =)

kaisa kirjoitti...

Tuo bussikorttijuttu ei ole mitään tylsyyttä, vaan erittäin opettavaista. Asuin opiskeluaikaan yhden kesän Helsingissä, ja mulla ei ollut siellä muuta huvia kuin ajella ratikalla ja bussilla, joskus metrolla, vaikka en siitä pidäkään. Katsoin aina eri linjan ja sitten vaan menoksi. Kun siitä kerran maksaa, kannattaa käyttää kunnolla!

Hilja kirjoitti...

Talvella on ahdistavaa kun ei pääse niin vapaasti kulkemaan minne haluaa jos ei ole pyöräkelejä. Minäkään en raski ostaa kuukausikorttia juuri koskaan (vaan jos työn puolesta täytyy).

Ootko käyny Eurokirppiksellä joskus (Mälikkälässä, vanhalla telkkaritehtaalla)? Se on mun mielestä kaupungin paras kirppis (jos Virusmäentien pelastusarmeijaa ei lasketa).

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Laiza, se on kyllä hauska :)

Kaisa, kuulostaa hauskalta matkustelulta :)

Hilja, talvi on kyllä vähän tylsä siinä mielessä. Voisi tietysti talvipyöräilläkin mutta se on liian urheilullista minulle :)
Kävin Eurokirppiksellä kerran joskus viime kesänä mutta en oikein pitänyt siitä, se saattoi kyllä johtua huonosta ilmanvaihdosta. Voisin kyllä tehdä uuden retken sinne, siellä oli ihan kiinnostavia tavaroita silloin (Euro-Kirppiksellä on kyllä minusta ollut parempi valikoima), sinnekin pääsee varmaan bussilla. Tuolla Virusmäentien kirpputorilla en olekaan käynyt, se näyttää olevan sopivasti pyöräreittini varrella.
Ankein kirpputori saattaa olla Emmaus Aurinkotehtaalla, kävin siellä tänään ja siellä oli aika mielenkiintoinen valikoima pikkutavaraa jonka on vaikea kuvitella käyvän kaupaksi (tai että joku on ostanut ne uutenakaan). Voi olla että vaatteita on siellä paremmin.

anne-mari kirjoitti...

Hauskoja kirppisloytoja! Ihana se ebay rasia!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Se rasia on kyllä hieno, se on jotain mystistä materiaalia, myyjäkään ei tiennyt. Ei ole metallia ainakaan eikä tunnu puulta, voi olla jotain muovin tapaista. Vanhat rasiat ovat ihania :)

Anonyymi kirjoitti...

Blogisi on viehättävä, sinulle toivoo pelkkää hyvää tässä maailmassa. Itse olen paljon paljon vanhempi, mutta hyvin muistaa nuo uusiin työpaikkoihin menot jne. Mutta minä mahtaa tarkoittaa tämä: ATC-kortteja Coraline-aiheiseen vaihtoon?? Kuulunenko sittenkin tykkänään toiseen maailmanaikaan kuin tähän blogiaikaan.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Selitin ne kortit kyllä huonosti :) Ne eivät liity erityisesti blogeihin tai nettiin, vaikka ovat hyötyneet niistä. Kyseessä ovat alun perin taiteilijoiden nykyään myös kaikenlaisten askartelijoiden tekemät kortit joita vaihdellaan toisten kanssa, niillä on määrätty koko mutta toteutustapa on vapaa. Niille järjestetään netissä erilaisia vaihtoja, joissa aihe saattaa olla tarkasti määritetty, minä osallistuin sellaiseen jossa aiheena on Neil Gaimanin Coraline-kirja ja siitä tehty elokuva, tuo on minun tulkintani niistä.

Blog Widget by LinkWithin