23.3.2009

Muun muassa kevätlaukku

Tänä viikonloppuna en ollut tekemättä mitään.

Perjantaina menin töistä isän luokse, sieltä menimme syömään intialaiseen ravintolaan (hyvää paistettua juustoa) ja sitten konserttiin. Luulen että osasin käyttäytyä paremmin ja nautin musiikista vaikka en osannutkaan haltioitua.

Lauantaina kävelin läheiseen kauppakeskukseen kirpputorille ja syömään, sitten tein töitä ja katsoin viimeisiä Bones-jaksoja dvd:ltä. Ja askartelin.

Sunnuntaina pyykkäsin ja ompelin kevätlaukkua ja ulkoilin ja tein töitä ja sitten innostuin vielä siivoamaan vaikka ei ollut tarkoitus ja kävin kylvyssä ja katsoin Bonesia.
Aika vauhdikas viikonloppu siis. Minulle.


Ensimmäinen askarteluni oli taas vaihtoon, en tosin tehnyt noita kokonaan viikonlopun aikana. Varsinainen vaihdon aihe on tuo napeilla koristeltu juttu, se on rannekoru. Mukana on rintakoru saajan lempiväreillä ja muutama virkattu kukka, hän sanoo pitävänsä sellaisista profiilissaan (minusta on hauskaa kasata noita paketteja, laitan lisäjuttuja mukaan jos voin, nuo ovat niin kevyitäkin ettei lähettäminen maksa paljon). Mukaan laitoin myös vähän salmiakkia, hän oli kiinnostunut erikoisista karkeista. Ehkä se oli vähän julmaa.



Tässä on uusi kevätlaukkuni. En ole siihen aivan tyytyväinen, se saisi olla jäykempi (ajattelin että tuo samettikangas olisi tarpeeksi jäykkää ja laitoin tukikankaan vain vuoriin), sametti ei asettunut tarpeeksi siististi, vuorista puhumattakaan (siksi siinä on tuo nauha ja läpässä tuo vihreä kangas, ne peittävät rumuuksia), tukikangas olisi ehkä auttanut (tai sitten voisi tehdä irtopohjan). Muuten se on ihan hyvä ja tulee varmaan käyttöön, se on tukevampi saumoistaan kuin vanha laukku, osaan ommella nykyään paremmin ja pidän noista väreistä, valkoinen laukku meni aika nuhjuiseksi. Tuo on isompikin, vanha laukku oli vähän liian pieni. Saa nähdä miten kauan tuo kestää, pitääkö tehdä kesälaukkukin.
Edessä on tasku kalenterille, sisällä puhelimelle, kynälle ja passille ja muille pikkutavaroille. On kätevää kun tekee itse niin voi tehdä sellaisen kuin tarvitsee.

Sain luvan kirjoittaa siitä yhdestä mukavasta ihmisestä, niin kuin nimettömästi.
Olen tuntenut hänet pari vuotta, tutustuimme blogin kautta ja luulen että tämä treffailujuttu on ollut sen takia helppo/ahdistamaton että olen tuntenut hänet ja pitänyt hänestä. Hänen tapaamisensa ei ole ikinä ahdistanut minua toisin kuin jotkut treffiyritelmäni (mistä se sitten johtuikaan, minusta ehkä lähinnä). Hän on mies, ehkä se pitää sanoa (olen muutenkin tuntenut itseni aika heteroksi viime aikoina). Hän ei asu Turussa mikä ei ole kivaa kun nyt olen oppinut että voin kaivata läheisyyttä ja toista ihmistä. En ole ollut kovin usein tilanteessa jossa olisin halunnut tavata toista useammin kuin on mahdollista, se on uusi kokemus. Olen oppinut myös että olen huomattavasti vähemmän neuroottinen ja estynyt kuin olen kuvitellut, se oli vähän yllättävää. Ja että pidän koskettamisesta. Ja haluaisin jatkaa tätä tapailua jatkossakin. En tiedä mitä tästä seuraa mutta tähän mennessä kokemus on ollut hyvin miellyttävä ja olen päässyt ehkä eroon joistakin traumoista, mikä on tietysti mukavaa.

6 kommenttia:

anne-mari kirjoitti...

Kivoja askartelujuttuja ja oikein hieno laukku! Minullekin kelpaisi tuollainen. Pitaisikohan sita hankkia ompelukone? On oikeastaan aika naurettavaa, etta olen puolivalmis vaatturi, enka koskaan ompele mitaan.

Onnea vaan ihmissuhteeseen! Ikavaa, etta han ei asu lahella, mutta laatu korvaa maaran :) Ja on ihan pakko laittaa tahan toinenkin sanonta, joka selkaytimesta huuteli.... hiljaa hyva tulee!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Se ompelukone on kyllä ollut yksi parhaita ikinä saamiani lahjoja, olen iloinen että kehtasin mainita siitä äitipuolelleni kun hän hankki uuden (muuten se olisi mennyt varmaan varastoon).

Hiljaa eteneminen sopii minulle kyllä hyvin, silloin en ehdi ahdistua.

seeds kirjoitti...

Hauska näköinen tuo uusi laukku. Toivottavasti hihna kestää hieman edellistä paremmin:)

Minulla on sellainen epämääräinen mielikuva, että olen nähnyt EMI:n yksillä kutsuillasi aikaa sitten. Nyt harmittaa etten tullut kiinnittäneeksi silloin enempää huomiota (ei ollut syytä, hän ei ollut tiettävästi vielä silloin EMI) enkä nyt sitten muista yhtään millainen hän oli:)

seeds kirjoitti...

Ai niin! Tuosta nappirannekkeesta tuli tosi hieno! Jo on kumma jos ei tuo pese mennen tullen kaikkia niitä "nappeja kuminauhassa" -viritelmiä...

Veloena kirjoitti...

Hihii, sinulle ei onneksi tarvitse kirjoittaa, että pidä pää kylmänä ja jalat maassa, kun se ihmissuhdeasia on aina semmoista myllerrystä. ;) Ihanaa kuulla, onnea ja halaus... tuli asiasta mitä tuli, se on varmasti sen kokemuksen arvoista! Ja eikö kaipaaminen voikin olla suloista? Se on hassua miten tuommoinen kutsuu aina itsestä ihan uusia puolia esiin, semmoisia mitä ei tiennyt olevan olemassakaan.

Matonen kirjoitti...

Oijoi! Kuulostaa ihanalta tuo kaipaaminen, vaikka se onkin samalla myös kurjaa.

Minulla on kokemusta blogin kautta tutustumisesta, pitkästä välimatkasta ja etenkin kaipaamisesta ja jälkeen päin ajatellen se oli hullu, mutta ihana vaihe elämässä. Ja tärkeä, jos asiat ei olisi menneet niin kuin menivät, en olisi yhtä onnellinen kuin nyt olen, enkä olisi oppinut yhtä paljon itsestäni ja toisesta.

Onnea ja kärsivällisyyttä!

Blog Widget by LinkWithin