31.3.2009

Tiistai (tai oikeastaan maanantai)

Blogilista väittää ettei blogini päivittynyt eilen, outoa. Toivottavasti tämä päivitys näkyy (ja jos katsokaa edellistäkin kirjoitusta jos ette ole aikaisemmin).

Eilinen oli aika pitkä päivä.
Heräsin yöllä vähäksi aikaa ja sitten joskus kuuden maissa hyvin väsyneenä. Söin kaksi viipaletta ruisleipää ja jogurttia puolukkasurvoksen, pellavan- ja hampunsiementen ja mantelien ja hunajan kanssa (tässä vaiheessa ruokavalioni on vielä aika terveellinen).
Sitten yritin pestä pyykkiä (pesukone oli rikki) ja aloitin työt kahdeksan maissa. Tein pari tuntia korjauksia työhön, johon niitä tuntuu tulevan loputtomasti (mutta alan olla jo voiton puolella). Sitten lähdin toisiin töihin, postin kautta (suklaavaihtoja). Ehdin melkein bussiin, näin kun se lähti pysäkiltä.
Jouduin aluksi rakennuksen viikkokokoukseen, joiden olemassaolosta en ollut aikaisemmin tiennyt, istuin kuuntelemassa mitä muille järjestöille kuuluu (tämä työ tuhoaa ehkä viimeisenkin haluni olla mukana yhdistystoiminnassa). Sitten kiireisempien töiden puutteessa järjestelin työpaikan sähköposteja, niitä oli sen verran että aikaa sai kulumaan suunnilleen neljään.
Sitten lähdin keskustaan, minulla oli lyhyt palaveri kolmanteen työhön liittyen. Sen jälkeen pääsin kotiin, tosin ajoitukseni oli taas sen verran hyvä että bussi lähti pysäkiltä kun odotin liikennevaloissa. Onneksi niitä kulkee kymmenen minuutin välein.
Kotona keitin puuroa ja katsoin pari jaksoa Bonesia ja virkkasin ja puhuin äitini kanssa puhelimessa ja menin nukkumaan joskus yhdeksän maissa.
Siinä oli päiväni, aika yksityiskohtaisesti.

Aurinko alkaa paistaa jo niin kirkkaasti että tarvitsisin kunnolliset verhot keittiöön. Minulla on vain niin paljon ikkunaa että verhokankaan ostaminen tulee kalliiksi ja kävin lauantaina noin kahdeksalla kirpputorilla tutkimassa niiden lakana- ja verho- ja kangasvalikoimia. Ei mitään sellaista mikä olisi sopinut keittiööni, jostain syystä suomalaiset harrastavat vaaleaa eivätkä esimerkiksi sinapinkeltaista oransseilla kukilla, sellainen sopisi hyvin. Uusin suunnitelmani on ostaa muutama tylsä pussilakana (niissä on eniten kangasta) ja kokeilla niiden värjäämistä, oransseiksi.

Käsityöblogihaasteeni ei ole saavuttanut suurta suosiota, siis se että saa minulta jotain pientä kivaa ja lupaa tehdä niin kolmelle muulle. Niinpä muutan vähän sääntöjä (vaikka se sotiikin luonnettani vastaan). Ei tarvitse tehdä käsin mitään eikä tarvitse olla blogia, minulle riittää että sitoutuu tekemään jotain mukavaa toisille. Vaikka vain ajattelemaan mukavia ajatuksia! Tai kiittämään kolmea ihmistä erityisesti tai kehumaan heitä tai mitä tahansa mitä haluaakin. Ja tietenkään en voi tietää tekeekö niin oikeasti.
Jos ottaa haasteen vastaan niin saa yhden tuollaisen nappivirkkauskukkajutun, siihen on mahdollista saada taakse magneetti tai neula, niin että sitä voi käyttää vaikka rintakoruna.

Ja jos nuo nimenomaiset eivät herätä kiinnostusta niin voin tehdä myös jonkun muun värisen.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Minä olen edelleen kiinnostunut haasteesta. Ja olen alkanut joka tapauksessa tekemään niitä "hyviä asioita" jaettavaksi eteenpäin; tiedän ainakin yhden, joka on valmis ottamaan minulta haasteen vastaan. Sopiiko, jos lähetän sinulle osoitteeni meilillä (oma meilisi varmaan löytyy omilta "ammattisivuiltasi")?

-annakaisu

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Sopii hyvin ja profiilista pitäisi löytyä blogisähköpostikin mutta kumpi tahansa käy.

Tuazophia kirjoitti...

Minä osallistun. Julkaisen kaikki "lahjoitukset" blogissa, mutta en vielä osaa sanoa aikataulusta tarkemmin. Sinänsä ketju katkeaa tähän, koska en jatka juttua haasteena, mutta ehkä me kestämme sen? :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuazophia, hauskaa :) Laitatko osoitteesi sähköpostilla?

Blog Widget by LinkWithin