20.4.2009

Suursiivous

En tehnyt viikonloppuna juuri muuta kuin siivosin, aloitin perjantaina iltapäivällä ja jatkoin sunnuntaihin noin kello viiteen. Minusta on tavallaan hauskaa suursiivota, tuntee tehneensä jotain (varsinkin käteni, heräsin yöllä kipuun ja oli pakko ottaa särkylääkettä) mutta olisi sen voinut hoitaa myös kaappi / päivä periaatteella.
Jäljelle jäi vain ikkunoiden pesu (siihen tarvitsee kaksi ihmistä, se on hyvä tekosyy), jääkaappi ja hella ja pari kaappia jääkaapin ylä- ja alapuolella jotka ovat kyllä sen verran siistit ja harvoinkäytetyt ettei niillä ole niin väliä.
Sen sijaan
Järjestelin vaatehuoneen ja kannoin tavaraa (lähinnä pari matkalaukkua ja pahvilaatikoita joille voi olla käyttöä) kellariin, kun varastoni on nyt tyhjä
Järjestelin käsityötarvikkeeni, siihen meni yllättävän paljon aikaa
Muutin kankaat sängynaluslaatikoista väliaikaiseen säilöön vaatehuoneeseen, ne tarvitsevat vielä paremman ratkaisun
Muutin varavuodevaatteet ja lakanat sängyn alle
Pesin kolme koneellista pyykkiä (ja värjäsin pari lakanaa oranssiksi)
Järjestelin työpöydän viereisen laatikoston laatikot niin että sieltä löytää nyt jotain (kaksi laatikkoa jäi kyllä sekaviksi mutta niistä en yleensä etsikään mitään)
Järjestelin kuusi keittiön kaappia ja neljä laatikkoa
Pesin allaskaapin
Pesin keittiön kaikkien kaappien ovet, kaakelit ja seiniä ja ovenkarmit ja valonkatkaisimet muuallakin
Vein pahvia ja paperia ja lasia ja metallia kierrätykseen (niitä jotenkin kertyy ja nytkään en saanut kaikkea pois kun pahvinkeräysastia oli liian täysi)
Imuroin
Puistelin matot (yksi syy käden kipeyteen)
Vaihdoin lakanat
Luuttusin lattiat (ilman moppia, hankalaa)
Järjestelin kylpyhuoneen kaaoksessa olleen kaapin ja heitin pois tyhjiä shampoopulloja ja muuta sellaista
Pesin koko kylpyhuoneen, mukaan lukien viemärin

Kirjoitettuna se ei kuulosta niin suurelta urakalta, mutta yllättävän paljon siihen meni aikaa.


Voisi kuvitella että ennen ja jälkeen -kuvissa erona on vain se että toisessa vaatteet ovat paikoillaan, mutta on tapahtunut muutakin. Jumppapallon säilyttäminen on tosin edelleen yhtä hankalaa. Oikealla näkyvä jätesäkki ja muu roina odottaa vielä järjestelyä (=retkeä Ikeaan).

Ehdin eilen sopivasti valmiiksi ennen kuin isäni ja äitipuoleni tulivat hakemaan minua heille syömään (onneksi ei tarvinnut kokata itse), siskoni tuli tänne työharjoitteluun ja sen kunniaksi söimme koko porukalla hyvää kalakukkoa ja lettuja ja äitipuolen leipomia italialaistyyppisiä pikkuleipiä, jotka olivat herkullisia.

Tänään pitäisi tehdä töitä, ja jos jaksan niin ottaa pyörä esille ja katsoa onko se lainkaan ajokunnossa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tuo suursiivouksesi kirjoitettunakin kuulosti suurelta urakalta! Alkoi ihan hengästyttää lukiessa :) Oot kyllä ollut ahkera. Voi kun saisin itsestänikin revittyä moisen energian...

Näkymätön tyttö kirjoitti...

En tiedä mistä sain energian mutta pidän sitä hyvänä merkkinä, ainakaan en ole masentunut ja lamaantunut nyt :)

suklaahirviö kirjoitti...

Kyllä siivonkiin menee paljon aikaa ja on se raskastakin. Mulla on joku siivouspakkomielle, tosin SSRI-lääkitys on _vähän_ sitä hillinnyt.

Toisaalta kun siivoaa usein niin ihan oikeasti huomaa lihasten kasvavan tai voimistuvan niin, ettei se rasita enää niin paljon kuin aluksi. Kyllä se kuntoilusta käy! Ihmettelen aina ihmisiä jotka ei siivoa suin surminkaan mutta sitten maksavat kalliit rahat kuntosalikortista. Siivonki kuluttaa kaloreita roppakaupalla, sen vaan sanon.

Susu kirjoitti...

Kyllä tuo kirjoitettunakin kuulostaa hirmuiselta urakalta yhteen viikonloppuun. Multa tuohon kaikkeen menisi kuukausi ja sitten saisi aloittaa taas alusta...

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Suklaahirviö, hyötyliikunta on kyllä parasta.

Susu, tuollaisessa jättiurakassa on oma viehätyksensä, siitä tulee vähän sankarillinen olo :) En kyllä aio ihan lähiaikoina tehdä muuta kuin normaalia kevyttä siivousta.

Blog Widget by LinkWithin