11.5.2009

Kotona taas

Viikonloppu meni hyvin, paljon paremmin kuin mitä pelkäsin perjantaina ja lauantaiaamuna kun olin selittämättömän ärsyyntynyt. Ajattelin jo että jättäisin juhlat väliin mutta onneksi menin, siellä oli aika hauskaa. Minulla ei ollut kameraa mukana joten en tiedä saanko kuvia itsestäni, tiedän että niitä otettiin (yhden ryhmäkuvan olen nähnyt jossa olen serkkujeni kanssa mutta voi olla etteivät he halua blogiini), täytyy katsoa. Olin nimittäin mielestäni juhlissa niin hyvän näköinen kuin voin olla (kuvissa tosin vähän paksu mutta sille ei nyt mahda mitään), vaatteenikin olivat hyvät.
En tiedä onko sukuni tyypillinen, todennäköisesti on kun isän ja äidin puolen sukujuhlat sujuvat aika samalla tavalla. Voi tosin olla että isäni suvun juhlat ovat kovaäänisemmät, tuolla oli vaikeuksia kuulla pöytänaapuria. Meidän juhlamme ovat kuitenkin hyvin sopuisia ja kohteliaita, joskus joku on saattanut ottaa vähän liikaa alkoholia mutta riitoja ei ole koskaan vaan kaikki ovat ystävällisiä toisilleen. Mikä on tietysti mukavaa.
Yksi syy sopuisuuteen saattaa olla se ettei suvussamme ole ollut ikinä erityisesti omaisuutta jota olisi pitänyt jakaa. Kuukausiliitteessä oli juttu siitä miten maanomistajat tai maattomat esi-isinä saattavat näkyä vieläkin. Meidän sukumme (kummaltakaan puolelta oikeastaan) ei ihan sopinut kumpaankaan luokkaan, ei heillä ollut maata (joillakin saattoi kyllä olla pieniä tiluksia) mutta eivät he olleet piikoja tai renkejäkään. Enemmän oli käsityöläisiä ja papistoa, mikä on aiheuttanut myös sen että esi-isäni ovat muuttaneet ehkä enemmän kuin Suomessa on ollut tapana (mikä on ollut ehkä hyväksi heidän geeneilleen, meillä on ollut tapana elää vanhaksi, isoisän isäkin taisi elää yli 80-vuotiaaksi). En tiedä millaista olisi jos suku olisi viljellyt maata samassa paikassa vaikka parisataa vuotta, olisiko voimakkaampi heimoidentiteetti esimerkiksi. Minä en tunne kuuluvani erityisen vahvasti mihinkään. Ehkä sen takia minun on ollut niin helppoa muuttaa kolme kertaa aika toiselle puolelle maata.

Äitini piti lahjastaan, se oli hyvä idea (varsinkin kun siskoni ajatteli että pääsi helpolla kun vain piirsi kuvan ja minä ajattelin että pääsin helpolla kun vain kaiversin kuvan). Kävimme perinteisellä äitienpäiväkävelyllä läheiselle lintutornille (ja perinteiseen tapaan unohdimme kiikarit kotiin) ja leivoin kääretortun, joka ei oikein suostunut kääriytymään mutta oli siitä huolimatta hyvä.

Tänään olen vähän angstinen. En ole ollut toimistolla viikkoon, aivan luvallisesti kyllä mutta tunnen itseni kauheaksi pinnariksi. Minun pitäisi tehdä tällä viikolla pari kanttakin jossain välissä.

8 kommenttia:

Veloena kirjoitti...

Ainakin teitä näyttää olevan kuvan perusteella (eh, näin sen tietty toisaalla :D) monta about samanikäistä serkusta, mikä tuntuu minusta hurjan eksoottiselta, kun omat serkut ovat joko min. kymmenen vuotta vanhempia tai nuorempia. Enää se ei tietysti silleen tunnu, mutta aiheutti kyllä sen, ettei lapsena oikein tutustunut kehenkään sukulaiseen läheisesti, koska ne olivat joko "vanhoja" tätejä tai vauvoja.

Se Kuukausiliitteen juttu oli jännä, minäkin tajusin, etten tavallaan kuulu niin selvästi kumpaankaan luokkaan.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kaikki sen puolen serkkuni ovat kyllä aika samanikäisiä, tai ainakin näyttävät suunnilleen :) Vanhin taitaa olla 39, nuorin olisiko jotain 22, eli on siinä vähän hajontaa. Minä en ole kauhean läheinen serkkujeni kanssa, olen nuorimmasta päästä (se yksi vähän päälle parikymppinen on aika paljon nuorempi kuin me muut) ja olin niin arka etten ollut sukujuhlissa kauheasti serkkujeni kanssa. Ne vähän vanhemmat ja nykyään kai muut nuoretkin ovat enemmän tekemisissä keskenään mikä oli minusta jotenkin kadehdittavaa. Nykyään olen suunnilleen kaikkien Facebook-kaveri ja siitä on ollut iloa.

Se Kuukausiliitteen juttu oli hyvin maaseutupainotteinen. Tietysti Suomi on ollut sellainen mutta olisi mielenkiintoista jos joskus muistettaisiin ne kaupunkilaisetkin ja se millaista elämä on ollut vaikka joskus 1900-alussa pikkukaupungeissa. Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet isäntiä tai renkejä.

annakaisu kirjoitti...

Minua vähän kadehtittaa, että olette serkkujesi kanssa edes facebook-kavereita. Meillä on lähes kaikki serkut syntyneet 10 vuoden sisällä, mutta vaikka lapsena oltiinkin tekemisissä, nyt aikuisena siitä ei ole oikeastaan mitään jäljellä. Kaikkien serkkujen kanssa en kyllä haluaisikaan olla tekemisissä, mutta muiden kyllä, edes jollain tasolla. Ehkä me ollaan kaikki siinä määrin ujoja, ettei saada juttua aikaan edes niissä häissä, hautajaisissa ja ylioppilasjuhlissa, joissa nähdään.

suklaahirviö kirjoitti...

Täytyy varmaan käydä lukemassa kirjastossa Hesarin kuukausiliite, jos siinä kerran oli noin mielenkiintoista geenijuttua.. :)

Mua surettaa se että esim. Äetmuorin puoleinen suku on täynnä riitoja!! :( Sitten ne vanhemman polven riidat on heijastuneet nuorempiin niin, ettei juuri olla tekemisissä kun ei olla totuttu olemaan. Isän puolella sentään oli enempi yhteisöllisyyttä. Ja kas kummaa, he muuten olivat näitä vuosisadat samassa paikassa maata viljelleitä.. ;)

Jos sukulaiset ei ole ihan sietämättömiä niin kyllä mun mielestä jotkut minimivälit aina kannattaisi pitää. Vaikka joulukortti pistää jos ei muuta. Miehen suvussa ollaan tosi tosi yhteisöllisiä.. ja hänellä muuten on myös tämä vuosisatojen maajussitausta. ;) Voi siinä jutussa siis olla jotain perää.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Annakaisu, minunkin on kyllä vaikeaa saada juttua aikaan serkkujeni kanssa, onneksi he ovat sosiaalisempia kuin minä ja muutama tuli juttelemaan kanssani lauantaina ja hakemaan heidän joukkoonsakin. Ryhmätilanteet ovat minulle edelleen hankalia, olen hyvä puhumaan yksittäisen ihmisen kanssa mutta en liittymään ryhmään.

Suklaahirviö, tuossa jutussa ei niinkään puhuttu geeneistä, vaan yhjteiskunnallisesta asemasta. Siinä oli otettu selvää mitä tiettyjen taulujen henkilöiden jälkeläisille kuuluu, pyykkärille ja rengeille ja sellaisille. Ja miten elämä useimmiten noudattaa suvun kaavaa. Geeneistä oli Kuukausiliitteessä joku vuosi sitten kiinnostava juttu (sitä ei näytä löytyvän heidän arkistoistaan), esim. siitä miten polkupyörä kasvatti riiausaluetta ja siten geenien monipuolisuutta sen sijaan että puoliso otettiin aina omalta kylältä. Minun suvussani on ollut se yvä puoli että he ovat asuneet eri puolilla maata ja välttyneet ainakin sisäsiittoisuudelta :)

Minulla ei ole oikeasti käsitystä siitä miten paikallaan pysyminen heijastuu suvun väleihin, riitaisat suvut ovat varmaan riitaisia muutenkin mutta omaisuus tuntuu lisäävän riitoja (tai ainakin niin on ollut tietämissäni riitaisissa suvuissa). Minun sukuni ovat kuitenkin hyvin sopuisia, enemmän ehkä konfliktitilanteita kaihtavia kuin hakevia.

Olen kyllä vähän huono pitämään yhteyttä sukuuni, joulukorttejakaan en lähetä kuin muutamille kun ne pitää muka tehdä kaikki itse. Täytyy varmaan yrittää parantaa tapoja. Näen kyllä heitä mielelläni.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä ärsytti - ehkä olisi hyvä miettiä sitä, mikä ärsyttää ja miksi (eikä vain pyrkiä ärsytyksestä eroon). Ja itse asiassa: niinhän siitä pääsee kun antaa itsensä ärtyä, suuttua ja ärsyyntyä pohjiaan myöten, niin sitten asia on usein sillä selvä.

Maria

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Luulen että se oli eniten pms-tyyppistä ärsyyntymistä, en löytänyt sille mitään sen kummempaa syytä. Tai oli asioita jotka ruokkivat ärsytystä mutta eivät synnyttäneet sitä.

Rica kirjoitti...

Tervetuloa takaisin, kiva lukea päivän "näkymätöntä".

Blog Widget by LinkWithin