29.6.2009

Kotona

Lomamatkani oli mukava mutta niin oli oikeastaan kotiinpaluukin (vaikka bussimatka Jyväskylästä Turkuun tuntuukin aika loputtomalta, ei se ollut onneksi niin pitkä kuin menomatkani joka kesti 8 tuntia bussin hajottua ennen Urjalaa).

En tehnyt oikeastaan mitään Jyväskylässä, mikä oli juuri hauskaa. Nukuin pitkään (puoleen kymmeneen!) ja luin ja kävin katsomassa äitini puutarhapalstaa ja kaupungin kesälampaita ja virkkasin kalalangasta hattua joka ei ehkä valmistu ikinä. Aika mukavaa.

Minusta tuntuu joskus siltä ettei syntymäpäiviäni oikein huomioida (eipä siihen ole tietysti mitään syytäkään, kai, aikuisella ihmisellä mutta täytyy tunnustaa että minusta on joskus hauskaa olla päivänsankarina) mutta tänä vuonna se ei ainakaan ole totta. Päinvastoin. Sain paljon lahjojakin. Ja syntymäpäiväkakkuakaan (olen aika tyytyväinen siihen millainen siitä tuli, vaikka alunperin olin suunnitellut vain pilkullista kakkua) ei tarvinnut syödä yksin. Sekin oli mukavaa.
En ole vielä huomannut että 29-vuotiaana tuntuisi erilaiselta kuin 28-.





Äitini tuli käymään tänne muutamaksi päiväksi. Perjantaina kävimme keskiaikamarkkinoilla ja lauantaina katsomassa Katariinanlaakson luonnonsuojelualuetta, molemmat retket olivat onnistuneita. Eilen saatoin äitini bussille ja kävin hakemassa kotiin pyöräni joka oli viettänyt vähän seikkailullisemman juhannuksen.
Minulla oli suunnitelmissa jonkinlainen pieni pyöräretki saaristoon itsellänikin mutta vähän luulen ettei se tule toteutumaan. Katsoinkin eilen bussiaikatauluja Turusta eri saarille, kaikkiin paikkoihin ei näytä pääsevän yhtä kätevästi kuin viime vuonna Paraisille.

Olen kuullut lehdestä nimeltä Cloth Paper Scissors mutta en lukenut sitä ennen kuin nyt. Luulen että se vaikutti liian pelottavan taiteelliselta. Nyt saatan olla enemmän kohderyhmää, en ollut nimittäin saada unta kun erehdyin lukemaan lehteä ja inspiroiduin. Esimerkiksi pehmo-otuksista, joiden kangas maalataan ensin akryyliväreillä. Tämän viikon yritän kyllä omistaa kesävaatteiden ompelemiselle, mutta ehkä inspiraatio odottaa.
Haluaisin kokeilla myös vanhan kirjan muuttamista art journaliksi, tosin irtosivuihinikin pitäisi lisätä tekstiä ellen päätä että ne ovatkin oikeastaan kollaasikuvia eivätkä mitään kirjan osia.

3 kommenttia:

Tuazophia kirjoitti...

Upea kakku! Olen suunnitellut marsipaanikakkua meidän neidille, mutta suurin osa synttärivieraista tuntuu inhoavan marsipaania, joten pitänee unohtaa.

Tuo lehti näyttää upealta - pitääkin metsästää sitä täältä jostain lehtikaupasta!

Anonyymi kirjoitti...

Upeita metsäkuvia :)

Fanta

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuazophia, en ole kysynyt vierailta pitävätkö he marsipaanista :) Kaikki ovat kyllä syöneet.

Fanta, se on aika upea metsä.

Blog Widget by LinkWithin