5.6.2009

Toinen lomapäivä

Sain eilen sähköpostia lehden seuraavalta taittajalta ja se sai minut itkun partaalle. En ole tainnut olla aiemmin tilanteessa jossa olisin halunnut jatkaa työssä mutta minut onkin korvattu, se hyvä puoli freelance-keikoissa on.
Sain kuitenkin kirjoitettua ystävällisen ja kohteliaan vastauksen enkä sortunut edes piilovittuiluun. Ja ymmärrän nyt paljon paremmin erästä taittajaa jonka itse korvasin ja joka ei vastannut sähköposteihin eikä lähettänyt taittopohjia ennen kuin häntä oli jahdattu pari viikkoa.

Sain eilen yhden Bookmooch-kirjan, jonka välissä oli Polaroid-kuva vuodelta 1997, kolme pientä poikaa (Brandon, Alan ja Nathan) istuvat nojatuolissa. Lähetin viestin kirjan lähettäjälle ja hän oli sitä mieltä ettei kuva ole hänen, että se on ollut kirjan välissä jo aikaisemmin. Hyvin mahdollista, tosin kuvan ylälaidassa lukee Wurst, mikä sattuu olemaan hänen sukunimensä. Täytyy laittaa varmaan kuva laatikkoon jossa on muitakin kirjojen välistä löytyneitä papereita (kuten se traaginen rakkausruno 20-luvulta ja lapsen piirtämä enkeli).

Olin eilen katsomassa hyvin söpöä ja hauskaa keikkaa ja muutaman elokuvakaraoke-esityksen. Aika kultturellia.

Tänään pitäisi askarrella ja siivota ja suunnitella juhlia (sunnuntaina klo 14, kaikki tervetulleita!).

12 kommenttia:

Veloena kirjoitti...

Voi kurja tuota työjuttua. Mutta kannattaa pitää mielessä, että se on tämä työelämän rakenne ja kustannustehokkuusasiat jne. joista noissa työjutuissa on yleensä kyse, ei niinkään omasta persoonasta tai taidoista. Samassa kelkassa me kaikki ollaan ton suhteen. Munkin edellinen pomo, jolle tein friikkuna toimitushommia, tarkastaa nyt sitä mun viime talven käännöstä töistään pois potkaistuna friikkuna... Huooh.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Se hyvä puoli on ettei kyseessä ole mitään henkilökohtaista, ymmärrän hyvin ettei pieni yhdistys halua maksaa kahdesta toimistosta. Uusi taittajakin tekee tosin töitä kotona ja kamalinta olisi jos he olisivat palkanneet hänet siihen oikealla rahalla, joten aion uskoa siihen että hän on joko niin minä, osan aikaa työllistettynä toimistolla tai sitten tekee sen ilmaiseksi aatteen takia.

annakaisu kirjoitti...

Harmi, ettei työsi jatkunut :( Toivottavasti jotain uutta tulee taas eteen piakkoin!

Hauskaa, kun olet saanut kirjavaihdoissa yllättäviä ylimääräisiä "terveisiä". Se saamasi runo oli oikea aarre!

Edellisen postauksen artjournalin vaikutti mielenkiintoiselta. Tekisi mieli soveltaa sitä lasten kanssa kesälomalla. Kun en ole yhtään taiteilija, niin en ihan tajunnut, millaisia liituja ko. hommassa kannattaa käyttää. Siis että mikä väri pysyy kiinni aikakauslehtileikkeenkin päällä. Osaatko neuvoa? Mulla on vaan ankeita kokemuksia peruskoulun liiduista, joiden väri ei tahtonut pysyä edes tavallisessa piirrustuspaperissa...

Iloisia juhlia sunnuntaina!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Eräs taiteilija näytti kehuvan Caran Dachen Neocolor II:sta (http://www.tempera.com/shop/index1.html), jotka ovat kyllä minusta ehkä niitä liituja joita koulussa oli punaisissa rasioissa, voin kyllä olla väärässäkin. Paras tarttuvuus on ehkä öljypastelleilla, niiden huono puoli on vain se että ne ovat tahmeita ja niiden pitää olla laadukkaita (= kannattaa ostaa mieluummin taiteilijatarvikeliikkeestä kuin kirjakaupasta) ettei väri lohkeile pois. Joka tapauksessa liitua kannattaa painaa sopivasti, hento viiva ei sovi tähän ehkä.
En hirveästi harrasta liituja joten jouduin vähän kaivelemaan laatikoitani että löysin muutaman testattavan, paperina on Apteekin hyllyltä lehti jossa on aika liukas ja kiiltävä paperi.

Neocolor II (olin yllättynyt että minulla on niitä muutama, nämä ovat kyllä ikivanhoja) tarttuu todella kauniisti, liukas paperi saa jäljen sujuvaksi ja värittäminen on miellyttävää, oikeastaan miellyttävämpää kuin huokoisella paperilla, väristä saa paljon yhtenäisemmänkin. En ihmettele miksi se taiteilija suosii näitä.

Derwent Aqua Tone (vesiliukoinen liitu, jota pystyy teroittamaan kätevästi) tarttuu aika huonosti eikä tasaisesti, väri on läpikuultava ja väri lohkeilee hiutaleina värittäessä.

Conté öljypastelli, tarttuu ihan hyvin mutta myös lohkeilee vähän ja uusi viiva vie pois entistä (huonosti selitetty mutta väripinnasta ei saa tasaista). Jää tahmeaksi.

Van Gogh öljypastellit, sama kuin edellisten kanssa mutta vielä huonommin.

Eli tästä pienestä otoksesta Caran Dache oli ehdottomasti paras, se on oikea klassikkoliitu :)

annakaisu kirjoitti...

Kiitos kokeellisesta tutkimuksesta ja nopeasta vastauksesta :D

Noita Caran Dache Neocoloreja saa varmaan tavallisesta kirjakaupastakin (?), ainakin muita sen merkkisiä (kyniä tms.) olen niistä ostanut. Pitää käydä katsomassa.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Niin taitaa saada, ne ovat oikein sellaisia perusliituja. Yleensä ne tekevät minulle liian rujoa ja ronskia jälkeä mutta se sopisi kyllä hyvin tuollaiseen luovuuden vapautusharjoitukseen :)

Louhi kirjoitti...

Meinasin joskus Oulussa tulla noille kutsuille, mutta en uskaltanut. Nyt olisin Turussa samaan aikaan kuin kutsut, mutta en ehdi, kun olen vielä klo 14 saaristossa Suomen bookcrossaajien kesäpäivillä. Meillä on sunnuntaina on tutustuminen Seilin mielisairaalasaareen.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kuulostaapa kiinnostavalta retkeltä!

(ja muistin juuri että minun pitää käydä lisäämässä eilen saamani kirja kun se on Bookcrossing-rekisteröity).

anne-mari kirjoitti...

Ikavaa, etta tyot ei jatku:(

Olen ostanut kirjastollisen (silta ainakin tuntuu) vanhoja kirjoja vuosien mittaan ja ainoa asia minka olen niiden valista koskaan loytanyt oli jonkun terapeutin kayntikortti :D Olen oikein kade noista mita sinun kirjojen valista loytyy.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

En minäkään ole tainnut juuri muuta löytää kirjojen välistä :) Ja olen kateellinen ihmisille jotka tekevät hienoja löytöjä mutta voi olla että jos löytäisin yhtään enempää esineitä niin kotini alkaisi muistuttaa romukauppaa (tai enemmän kuin mitä se jo nyt muistuttaa).

Eufemia kirjoitti...

Divarikirjan välistä löytyi kerran testamentti. Siinä jätettiin hulttiomainen kasvattipoika perinnöttä. Vein ystäväni kanssa testamentin poliisille, joka soitti testamentintekijälle. Oli vielä elossa, emme siis ratkaisseet perintöriitaa.

Kirjastossa töissä ollessani löysin palautettujen kirjojen välistä ajoin omituisia kirjanmerkkejä, esim. kynsiviilan.

Anonyymi kirjoitti...

Moi. ekaa kertaa lukemassa blogiasi. Tämä menee kyllä omiin suosikkeihin, jotta voin perehtyä siihen paremmin =)

Blog Widget by LinkWithin