8.7.2009

Keskiviikko

Minut saa takuuvarmasti ärsyyntymään sillä että kuvittelee mielipiteidensä olevan ainoita oikeita. Jotkut asiat ovat ehkä ehdottoman oikein tai väärin (en keksi tilannetta jossa vauvojen keittäminen elävältä olisi oikein, esimerkiksi) mutta miten voi ajatella että koska minä vaikka vaniljajäätelöstä niin kaikkien muidenkin tulee pitää (vanilja tässä tarkoituksella). Tai olla pitämättä. Ja jos he eivät pidä niin he ovat niin tyhmiä etteivät tajua olla väärässä tai vittuilevat tai ovat vain pahoja ihmisiä.
Luultavasti itsekin sorrun siihen ja siihen että kuvittelen että ihmiset pitävät omia mieltymyksiään ainoina oikein vaikka tajuavatkin niiden olevan vain mieltymyksiä. Olen aina törmännyt ihmisiin jotka kuvittelevat minun kuvittelevan (menee monimutkaiseksi) että kaikkien pitäisi toimia ja elää niin kuin minä, tai että kaikkien pitäisi harrastaa niin kuin minä. Minulta on esimerkiksi pyydetty anteeksi sitä etteivät he ole kuulleet lempikirjailijoistani tai ylipäätään harrasta lukemista, aivan kuin loukkaantuisin siitä (mutta ehkä se kertoo jotain heidän tuttavapiiristään).
Olin eilen pienessä sateessa kävelyllä lähimetsässä katsomassa tulevaa satoa (näyttää aika lupaavalta mutta pelkään että jokin menee vielä pieleen) ja tajusin etten ehkä ehdikään Jyväskylään heinäkuussa, taloudellinen tilanteeni on vähän liian epävarma nyt ja kohtaa alkaa marjasesonki (muistiinpanojeni mukaan ostan pakastusmansikkaa joka vuosi noin 18. heinäkuuta, jostain syystä) ja se vie minut vähän mukanaan. Enkä todellakaan ole sitä mieltä että kaikkien ihmisten pitäisi suhtautua mustikoihin yhtä intohimoisesti (parempi vaan etteivät käy tyhjentämässä metsääni) tai edes ymmärtää sitä miksi minun pitää kerätä talvivarastot. Tai edes haluta syödä mustikoita. Minä marjastan koska se on minusta hauskaa ja tunnen vahvaa tarvetta siihen ja koska menen ehkä vähän sekaisin kun näen marjoja mutta minun on vaikeaa päästä mielentilaan jossa olisin niin fanaattinen että pakottaisin kaikki muutkin siihen (en tiedä miten suhtautuisin jos minulla olisi lapsia, olin nimittäin itse vauvasta asti metsässä mukana ja lähdin aina mielelläni marjaan ja on mahdollista että olettaisin heidän tuntevan samoin).

Luin joskus aikoinaan ihmissuhdeaiheisia blogeja kunnes kyllästyin siihen ärsyyntymiseen ja vaihdoin käsitöihin, eksyin niihin taas ja lopputulos on ylläoleva. Pitää pysyä poissa.

Minulta meni eilinen vähän ohi, menin maanantaina ehkä vähän liian myöhään nukkumaan ja vietin päivän lievässä horteessa. Olin jopa menossa takaisin nukkumaan kunnes muistin että huoltoyhtiön piti tulla tarkistamaan vesikalusteita (heidän vesilaskunsa on noussut, asukkaat maksavat kiinteän summan). Odotin sitä puoleen päivään vähän hermostuneena mutta onneksi sieltä tuli huoltonainen (joka on aina vähemmän hermostuttava kuin huoltomies) ja kävi ilmi että tiskipöydän hanasta tuli vettä sellaisesta kohdasta josta ei pitäisi, mutta ei niin pahasti että se selittäisi vesilaskun kasvun onneksi. Eikä vika ole minussa (vaan enemmän vähän epämääräisessä vuokratalossa).
Sen jälkeen jatkoin horrostamista ja sen miettimistä että pitäisiköhän tehdä jotain järkevääkin. En sitten tehnyt muuta kuin kävin siellä sateisessa metsässä ja hakemassa kirjastosta yhden varauksen. Siellä on eräs virkailija on vähän liian avulias, vaikka ei siitä olekaan erityistä haittaa niin ei minulta tarvitse välttämättä kysyä olenko varma että haluan kaikki kolme kirjaa jotka olen varannut (miksiköhän varasin ne...) tai olenko varma että halusin varata juuri sen englanninkielisen painoksen. Mutta ehkä muut asiakkaat ovat hyvin epätietoisia.

Sain eilen postissa lehden uusimman numeron, ensimmäisen jota en ollut taittamassa. Täytyy sanoa että sen ulkoasu ei ollut parantunut, vaikka kuulostaakin aika omahyväiseltä (minulla on ehkä liiankin vahva ammatillinen itseluottamus, mikä voi yllättää). He olivat myös tehneet erään aika pahan virheen, josta olin kyllä sanonut päätoimittajalle aikoinaan mutta ehkä hän ei silloinkaan kuunnellut minua. Olen yrittänyt auttaa uutta taittajaa vaikka minun ei tarvitsisikaan, säälin vain häntä.
Sain myös postissa erään kirjan jonka pyysin Bookmoochista aikoja sitten ja jonka lähettäminen viivästyi aina vain. Korvaukseksi lähettäjä oli laittanut mukaan suklaata, joka ei ollut ihan selvinnyt matkasta. Onneksi se oli vain murustunut eikä sulanut ja oli hyvää silti (olen karkinostolaskossa viikon loppuun ja ehkä senkin jälkeen mutta itsekurini ei riitä saadun karkin vastustamiseen).

8 kommenttia:

Tuazophia kirjoitti...

Minä saatan puhua siihen malliin, että "vaniljajäätelöhän on vain jäätelön alku, ei varsinaisesti syötäväksi tarkoitettua". Ja muista asioista samalla tavalla. Mutta itse en ainakaan sillä tarkoita sitä, että pitäisin mielipidettäni ehdottomana totuutena. Jotenkin on vain raskasta joka väliin sanoa: "Asia on näin minun mielestäni, mutta uskon, että sinulla voi olla täysin toinen mielipide, joka varmasti on sinulle täysin yhtä hyvä kuin omani on minulle." :D

Olen miettinyt paljon ihmisen vastuuta teoistaan ja ehdottomia totuuksia. Esimerkiksi, ajatellaan, että olisi joku syrjäinen heimo, joka olisi vuosisatoja/-tuhansia keittänyt aina vuoden ensimmäisen vauvan, jotta heimo säästyisi pahoilta onnettomuuksilta. Voiko sanoa, että heimon vanhin tekee väärin toteuttaessaan rituaalia, kun hänhän vilpittömästi uskoo tekevänsä oikein?

Tuomas Korppi kirjoitti...

Minut taas saa ärsyyntymään käyttämällä mielipiteen käsitettä. Syy on se, että mielipiteiksi luetaan liian paljon liian erilaisia asioita makuasioista eettisten näkemysten kautta faktoja koskeviin uskomuksiin. Mielipiteen käsitettä käytettäessä usein kuvitellaan, että kaikkia erilaisia näkemyseroja voidaan käsitellä samalla tavalla, eikä oteta huomioon sitä, että toisissa asioissa on ainoa oikea ratkaisu, toisissa taas ei.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuazophia, niin kai mielipiteitä yleensä ilmaistaan. Ja minäkin kyllä lisään vaniljajäätelöön mielelläni jotain :)

Punainen nörtti, minä en kaipaakaan elämääni mitään suurta tarkkuutta ja täsmällisyyttä :)

-TC- kirjoitti...

Sanokaa nyt oikeasti että ymmärrätte ettei tuossa linkatussa blogikirjoituksessa ole tosiaan kyse jäätelöstä? Joohan?
Sanokaa? Ihan vain minun mielenrauhani vuoksi?

Pekkinen kirjoitti...

Tc, eiköhän jokainen sen linkin jutun lukenut tajua, mistä siinä on kyse. Näkymätön tyttö taas kirjoitti mielipideasioista yleisellä tasolla ja sekä NT ja Tuazophia käyttivät tuota jäätelöä esimerkkinä. Missä siis ongelma, joka jäytää Tc:n mielenrauhaa?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Joo, siitä tuli vain se vanilja mieleen kun yritin keksiä jotain harmitonta esimerkkiä johon ei voi olla oikeaa mielipidettä ja jäätelö on harmittomampi asia kuin seksi (mielipiteiden kannalta) :)

Anonyymi kirjoitti...

Minua ärsyttää eniten se, että oman kokemuspohjan perusteella joku muu julistaa, että minä en oikeasti tunne tai ajattele jollain tavalla. Se saa minut aina kiehumaan. Ei kenelläkään ole oikeutta mitätöidä sitä mitä minä olen.

Fanta

Tuazophia kirjoitti...

Minä en edes lukenut linkin takaista kirjoitusta, vaan tartuin Näkymättömän tekstiin itseensä. Niin, että, -TC-, voit olla sen suhteen rauhassa. :D

Blog Widget by LinkWithin