1.7.2009

Kukkahame

Kuumuus saa minut myös ärtyneeksi ja päättämättömäksi. Tai ainakin syytän sitä.
Tai sitten olen taas ahdistumassa.
Pitäisi pestä matot ja sulattaa pakastin ja jääkaappi (joka ei osaa tehdä sitä itse) ja hoitaa paperiasioita ja käydä isäni toimistolla hoitamassa yksi juttu ja käydä Kelassa ja lähettää siskolleni syntymäpäivälahja ja tehdä vaihtoon meneviä juttuja (joista yhden aloitin mutta siitä taisikin tulla maalauspohja eikä kuutta pientä ornamenttia). Ja ommella, mutta ei ehkä kerralla kaikkia niitä mitä olen suunnitellut. Tämän päivän taidan kuitenkin käyttää vielä ompeluun.



Olen kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen ompelu-urakkani ensimmäiseen työhön. Siitäkin tuli tosin vähän liian iso ja koriste vähän vetää kangasta kasaan mutta ei sillä niin väliä. Hame pysyy päällä ja on aika söpö. Se on kai tärkeintä.

4 kommenttia:

Hilja kirjoitti...

Tosi nätti hame.
Sulla on varmaan samanlainen juttu kun mun äidillä se kun aina kuvittelee olevansa isompi kun onkaan ja tekee itelleen aina ihan liian isoja vaatteita.

(Ai niin, sun naapurirapussa oli eilen yöllä poliisit, en saanu nukuttua ja pölläsin parvekkeella, enpä tiiä mikä selkkaus siellä sit oli.)

Anonyymi kirjoitti...

Edellinen kommentti on hauska: "tosi nätti hame, mutta jumalattoman iso sinulle". ;D

Maria

Hilja kirjoitti...

Voi hame silti olla nätti vaikka olis liian iso. Eikä se kuvan perusteella musta mitenkään hirveän isolta näytä edes.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Halusin että hame olisi ollut aivan vyötäröllä, nyt se menee vähän alemmaksi ja samalla hame on vähän liian pitkä. Mutta voi olla että joskus innostun ja teen siihen uuden vyötärönauhan kokonaan, nykyinen ei ole muutenkaan hyvä ja sitten voin vaikka vähän laskostaa hametta niin että vyötäröstä tulee pienempi.

Blog Widget by LinkWithin