13.7.2009

Maanantai

Minulla oli aika mielenkiintoinen viikonloppu, puuhakas.






Perjantaina olin liikunnallinen, siivosin aamulla (se on liikuntaa!), käin kävelyllä ja iltapäivällä toisella. Sitten pyöräilin vielä kaupunkiin ja kävin mukavan seuran kanssa hyvin erikoisessa paikassa (yksi tämän tuttavuuden hauskoista puolista on se että olen käynyt pakoissa joissa en olisi muuten käynyt, on siinä kyllä muutakin hauskaa ollut) ja vielä vähän niin kuin baarissa. Mikä ei ole niin poikkeuksellista kuin voisi olla, kyseessä on nimittäin paikka jossa on elävää jazzia ilmaiseksi ja joka on enemmän kai ravintola. Mutta sellainen paikka jossa minäkin viihdyn.

Lauantaina olin hieman väsynyt (olin kotona joskus ennen kahta, mikä on poikkeuksellista minulle) mutta menin urhoollisesti bussilla kaupunkiin ostamaan mansikoita. Ja törmäsin sattumalta yhteen ompelukurssituttuun jonka kanssa saatan mennä mustikkaan jonnekin kauemmaksi, puhuimme sellaisesta. Minut tunnistaa ilmeisesti vaikka minulla olisi aurinkolasit ja hattu päässä, itse en yleensä huomaa ohikulkijoita lainkaan. Pitäisi kyllä olla tarkkaavaisempi.
Mansikoiden ostaminen oli kauhean vaikeaa, minun piti tutkia tarkkaan kaikki torin mansikkalaatikot (suunnilleen) ja lopulta en osannut oikein päättää niin valitsin halvimmat ja isoimmat mansikat (perkaamiseen ei mene aikaa liikaa). Nyt olen aloittanut säilöntäkauden.

Sunnuntaina askartelin ja kävin mustikkametsässä astian kanssa (olen poiminut kyllä viimeisimmiltä kävelyiltäni mustikoita heti syötäväksi), se täyttyi paljon nopeammin kuin viime vuonna ja mustikoita riitti syötäväksi ja piirakkaan.

Aika hauska viikonloppu siis.

1 kommentti:

anu kirjoitti...

Hienoja kuvia! Missä ne on otettu?

Blog Widget by LinkWithin