Käsitöitä, vaaleanpunaista ja Harry Houdini

Olin perjantaina kauhean toimelias. Kävin aamulla marjassa, sitten ompelin iltaan asti ja lopulta vielä siivosin. Lauantaina olinkin sitten vähän hämmentynyt kun minulla ei ollut mitään suunnitelmia eikä pakollista tekemistä. Kävin sitten kaupungilla ja vähän metsässä ja luin erityisen viihdyttävää kirjaa.
Joskus kun vielä luin romanttiseen viihteeseen keskittyviä sivustoja niissä kohuttiin aina välillä uusista kirjoista ja kirjailijoista. Eräs kohutuista oli Elizabeth Hoyt. Minä suhtaudun hypeen vähän negatiivisesti, ajattelen ettei se voi olla kuitenkaan niin hyvä ja ehkä siitä syystä ja jostain muusta jätin Hoytin väliin. Nyt törmäsin kirjakaupassa hänen uuteen kirjaansa ja ostin sen muka matkalukemiseksi (lähden tänään käymään äidin luona), mutta luinkin sen lauantaina. Ilmeisesti kaikki kehut olivat ansaittuja, ainakin tuon kirjan perusteella. Jotain kertoo ehkä se että 1700-luku on aina tuntunut minusta epäkiinnostavalta romanttisessa mielessä, en pidä niistä peruukeista ja meikeistä ja asuista, mutta tuossa kirjassa sillä ei ollut väliä. Suosittelen, jos joku sattuu olemaan kiinnostunut tuollaisista kirjoista.
Kirjan sankari on yhtä suosikkityyppiäni, historiallinen luonnontieteilijä. Pidän myös Kaunotar ja Hirviö -muunnelmissa, tässä oli vähän sitäkin (jos joku muukin pitää niin kannattaa lukea Robin McKinleytä, Rose Daughter ja Beauty).


Ompelin perjantaina uuden version laukusta, tämä on käyttökelpoinen, ainakin lauantain kaupunkireissun perusteella. Ei mennyt pilalle sateessakaan. En ole vielä ihan varma siitä olenko sen kokoon aivan tyytyväinen, se tuntuu vähän isolta.


Ompelin myös kotihousut vanhasta pussilakanasta, vaaleanpunaisen kauden kunniaksi. Ovat aika mukavat. (Täällä on kyllä kaunis lattia.)

Olen kirjoittanut aikaisemminkin siitä että minulla on ollut vanhoja dekkareita metsäseurana, äänikirjoina Librivoxin kautta. Kuuntelin eilen yhtä joka on aivan loistava esimerkki niistä, tai ehkä se on enemmänkin varhainen James Bond -tyyppinen agenttijännäri. Sankari on suorastaan yli-inhimillisen nerokas ja vahva, hän vapauttaa itsensä pakkopaidasta saattamalla molemmat olkapäänsä sijoiltaan ja ryntää heti sen jälkeen ase kädessä pelastamaan sankaritarta (sitä ei kerrottu miten hän sai kätensä takaisin sijoilleen). Mukana on paha rikollisliiga, robotti, jolla väitetään olevan ihmisen aivot ja vaikka mitä. Tuossa on ehkä parasta se että kirjasta tehtiin myös elokuva (tai ne julkaistiin yhtä aikaa), jonka pääosassa on Harry Houdini (jonka tyyppisiä sankareita saisi olla hömppäkirjoissa enemmänkin, taikuri ja skeptikko ja vaikka mitä, hyvin seksikästä), mikä selittää pakkopaidasta vapautumisen ja muut ihmeelliset pakotemput.

Tuo kohtaus on ehkä elokuvasta. Tai ainakin Houdini vapautuu siinä köysistä.

Tässä näkyy kauhistuttava robottikin (jotenkin se oli pelottavampi vain kuviteltuna).

Törmäsin sattumalta kuvaan seepravaljakosta. En tiedä miksi se viehättää minua, ehkä historialliset luonnontieteilijät vain viehättävät minua.



Innostuin sunnuntaina vielä ompelemaan, inspiroituneena tästä penaalista (pidän tuosta "käänteisaplikaatiosta") ja tästä kirjontamallista. Kirjoin muunnelman kasvista ja valitsin vaaleanpunaisia kankaita pussukkaan. Vain huomatakseni etteivät ne sovi lainkaan yhteen. Siksi lopputulos on ilman kirjontaa. Ehkä sille löytyy muuta käyttöä. Lopputulos on myös äärettömän huolimattomasti ommeltu. Eikä mitenkään erityisen hauska. Mutta välttää tarpeellisten pikkuesineiden säilyttämiseen siihen asti että jaksan tehdä paremman. Sen jälkeen tuossa voi säilyttää vaikka virkkuukoukkuja.

Heräsin yöllä pariksi tunniksi ja olin sitten niin ahdistunut etten saanut unta. Ja kun sain näin korkeanpaikankammoisia painajaisia (asuin viidennessä kerroksessa talossa jonka rappukäytävä oli jotenkin ulkoilmassa. Se ei sentään heilunut tai ollut vinossa kuten painajaiskerrostaloni yleensä).