23.8.2009

Maanantai


Olin lauantaina puutarhajuhlissa joissa oli muun muassa Tampereen pormestari, suloisia lapsia, jouhikko, keskustelua buddhalaisuudesta, runoutta ja muuta sellaista. Minä vietin juhlat tosin suurelta osin tiskialtaan edessä, en mitenkään uhrautuneena kyllä (isäntäpari, setäni ja tätini, pyysivät minua kun varsinainen tiskaaja oli sairastunut). Olen oppinut että minulle sopii rooli juhlissa, että vaikka minulla ei mielestäni olekaan sosiaalisten tilanteiden pelkoa niin olen kuitenkin sen verran ujo että isompi joukko ihmisiä, vaikka joukossa olisi tuttujakin, on helpompi kohdata pieninä annoksina ja on aina helpompaa kun on virallinen tehtävä. Ja keittiössä oli hauskaa, olin vähän sosiaalinen muun keittiöhenkilökunnan kanssa. Mukana oli serkkuni, kaksi tohtoria Virosta (!) ja oikea ravintola-alan ihminen ja on aivan eri juttu tiskata juhlissa kuin kotona. Ehdin myös seurustelemaan tarpeeksi sukulaisteni kanssa (eikä minun tarvinnut selittää vähän ankeaa tilannettani sen tarkemmin, eikä minua mitenkään verrattu poissaoleviin serkkuihini, jotka ovat saaneet töitä tai valmistumassa maistereiksi tai saamassa lapsia, minun suvussani ei harrasteta kyllä epämiellyttäviä kysymyksiä tai vertailuja tai muuta, oikeastaan minun sukulaiseni ovat erittäin mukavia ihmisiä) ja kättelemään tuntemattomia ja mutisemaan nimeni (myös Tampereen pormestarille) ja katsomaan ohjelmaa ja syömään kakkua ja muuta sellaista, en ollut millään tavalla keittiöorjuudessa.
Ja paikka oli aika ihana, vanha huvila, johon ikävä kyllä liittyy ikävyyksiä.

Perjantaina ja sunnuntaina olin mukavan ihmisen seurassa ja oli taas mukavaa. Kävelyä metsässä ja suolla ja keikka ja kaksi aivan erilaista elokuvaa, joista toinen oli enemmän tyyliäni kuin toinen (voitte päättää kumpi) mutta jotka olivat molemmat oikeastaan aika hyviä.

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin