6.8.2009

Torstai

Olin eilen sen verran tehokas että kävin marjassa heti aamusta, ennen kuin aloitin työt. Poimin "sekamarjoja", vadelmia ja mustikoita ja mukana oli muutama viinimarja ja metsämansikkakin ja päädyin keittämään niistä melkein puhdasveristä kuningatarhilloa, tuli aika hyvää. Pakastimeni sisältö alkaa näyttää jo aika hyvältä, siellä on mansikkaa, kahdeksisen litraa mustikkaa, pari rasiallista rapaperinpaloja, pieniä pussillisia noita sekamarjoja ja nyt hilloa. Jääkaapissakin on pari purkillista mustikkahilloa. Saaliini ei ole valtava verrattuna joihinkin, tietysti, mutta asun yksin ja minulla on pieni pakastin ja vielä pienempi jääkaappi. Meillä oli ennen kylmäkellari talossa mutta se otettiin valitettavasti pois käytöstä. Joka tapauksessa tähänastinen saalis riittää noin 170 kerraksi, ja sieltä puuttuu vielä puolukoita ja omenasosetta. Tähän mennessä olen käyttänyt noin kolmekymppiä sokeri mukaan lukien ja se on minusta aika hyvä sijoitus siihen nähden kuinka pitkäksi aikaa niistä on iloa.

Postissa tuli eilen työväenopiston esite. Ompelukurssini näyttää vaihtaneen päivää ja muuttuneen kalliimmaksi ja opettajakin on vaihtunut ja yhtäkkiä minusta tuntui siltä etten tiedä haluanko mennä sinne tänä vuonna. Mutta sitten muistin miten hauskaa siellä oli ja hyödyllistä ja miten mukavaa että oli yksin säännöllinen meno. Täytyy yrittää ilmoittautua ja mennä katsomaan ensimmäiselle kerralle, jos minulla on siihen lainkaan varaa.
Minun pitäisi ommella taas uusi olkalaukku, mutta jostain syystä ei tunnu löytyvän aikaa ja/tai innostusta yhtä aikaa. Mutta entinenkin pysyy vielä kasassa niin ettei sillä ole niin kiirettä.
Ehkä onnistuisin nyt ompelemaan laukun, joka ei hajoa parissa kuukaudessa.

Aloitin eilen taas kirjaamaan syömisiäni Kiloklubiin ja lopputulos oli aika masentava. Aivan liian vähän kaloreita ja nekin vääristä lähteistä, tosin kuituja sain tarpeeksi ja kasviksiakin melkein. Mutta proteiineja oli aika surkeasti ja rasvan laatu huonoa (johtui kyllä lounaastani oli juustolla kuorrutettua kesäkurpitsaa).
Ei pitäisi varmaan ajatella että ehkä tällä kerralla en epäonnistu vaan että onnistun. Jos mielikuvista on jotain hyötyä.

2 kommenttia:

Hilja kirjoitti...

Mun piti jo viime vuonna mennä keramiikkakurssille, mut sillon en päässyt ilmottautumaan kun tuli esteitä. Jospa tänä vuonna yrittäisin uudestaan.
Ja jumppakin tekis mieli alottaa uudestaan.
Joopa joo, saa nähä kuin käy, kumminkaan en mitään aikaseksi saa ja illat makaan vaan sohvalla ku kuollut kala. (Mä taidan olla yhtä määrätietoinen ja optimistinen kun sä elintapamuutostes kanssa...:)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Keramiikkakurssikin olisi hauska ja jumppa tekisi kyllä minulle erittäin hyvää. Jos minulla olisi enemmän rahaa niin voisi harrastaa kaikenlaista, ehkä olisi aktiivisempi jos olisi sijoittanut rahaa siihen.

Blog Widget by LinkWithin