Unta, viiliä ja vanhoja kirjoja

Tänään on sellainen päivä että tekisi mieli vain nukkua. Ulkona on siihen sopiva sääkin, harmaata ja sateista ja komea ukkonen. Ja minulla jotenkin flunssainen olo.
Sen sijaan aion tehdä vaihtoaskarteluja, yhden alusta ja viimeistellä toisen. Tehtävänantona oli tehdä postikortti vanhasta paperista liimaamalla kerroksittain, kirjoista ja muista. En ole aivan varma lopputuloksesta mutta sain eilen postissa jo yhden ja se oli suunnilleen samaa tasoa (ja sen tekijä oli vaihdon järjestäjä) joten ehkä ne kelpaavat. Toivottavasti selviävät postissa, Santorinin saarelle Kreikkaan, Berliiniin ja Oregoniin (kaikki paikkoja joihin voisin oikeastaan mielelläni matkustaa).
Vanhat aapiset sopivat hyvin askarteluun, jos raaskii vain käyttää niitä (yksi isältäni saamistani oli aika hajonnut, sitä raaskin).

Unohdin viilikokeilussani sen että olen kauhean nirso ja varovainen ruuan suhteen, erityisesti ruuan jonka kuvittelen olevan pilaantunutta. En tiedä miten kuvittelin pystyväni maistamaan ainetta joka näyttää tältä (varsinkin kun rakenne ei houkuttele, se on suurimmaksi osaksi hyytynyttä, niin kuin ehkä pitäisi, mutta pinnalla tai sen alla on nestettä).

Torilla on eräs käytettyjen kirjojen myyjä, jolla on välillä aika kiinnostavia kirjoja ja vaihtelevat hinnat. Viime perjantaina sai kolme kirjaa kahdella eurolla ja lehdet ja pienpainatteet 50 sentillä. Päädyin tuomaan kotiin aika ison kasan, mikä osaltaan pakotti järjestelemään kirjahyllyn uudelleen. Mukana oli Pariisin kartta, nimikointimalleja, puolalainen maailmankartastolehti ja seuranäytelmän käsikirjoitus. Kirjoissa oli muutama oppikirja (kuten saksan alkeet 1880-luvun Tallinnasta), yksi tyttökirja 30-luvulta (vähän niin kuin kerään niitä, erityisesti Mary Marckin, luin niitä lapsena) ja koululaisen muistikirja 1936–1937, joka sisältää kaikenlaista tarpeellista tietoa, kuten kuvat yleisimmistä kanaroduista, entisajan purjelaivan halkileikkauksen ja erilaisia liikemerkkejä, mukana esim. Arabia ja Valtionrautatiet (aika upea merkki), esperanton alkeet ja morse-koodit. Kouluun liittyy kaunokirjoitusvihkokin, jonka aika on edistytty lyijykynästä musteeseen.
Osa vanhojen kummallisten kirjojen hauskuutta on se ettei ikinä tiedä mitä sieltä voi löytyä välistä. Tällä kertaa muistiinpano lasten ruokinnasta (lastenkasvatusoppaan välistä), mainos englannin oppikirjasta (englannin lukukirjan välistä), outoa punaista materiaalia (olen unohtanut minkä välistä, ehkä koululaisen muistikirjan tai sitten jossain kilpailussa voitetun Poikien kirjan), nimikirja (Poikien kirjan välistä, se on vähän outo sillä kirja oli vuodelta 1911, nimikirja 30-luvulta) ja Sini-Taivas-karkin paperi (olisiko ollut tyttökirjan välistä, tai jonkun muun, pitäisi aina muistaa). Minulla on ollut aika hyvä tuuri kummallisten löytöjen kanssa mutta luulen että se ei ole vain sattumaa. Ostan yleensä vähän kummallisia kirjoja, erityisesti koulukirjoja ja luulen että niiden omistajat ovat todennäköisempiä laittamaan lappuja ja muita kirjojen väliin ja jättämään kirjat rauhaan myöhemmin, noita kirjoja ei ole luettu ahkerasti. Joskus saatan selata kirjaa etukäteen ja jonkun kirjan olen tainnut ostaa kun sen sisällä on ollut jotain hauskaa.
En ole ihan varma siitä mitä teen noilla kaikilla kirja-aarteillani, niissä riittää esimerkiksi askartelumateriaalia pitkäksi aikaa, jos niitä vain raaskii käyttää. Minun pitäisi varmaan skannata niitä ja käyttää tulosteita, mutta olen liian laiska (skannaaminen on minusta hirvittävän tylsää) ja tulostimeni ei tee aina hyvää jälkeä (se on alkanut rasteroimaan mustaa silloinkin kun ei tarvitsisi, kuten aivan mustassa tekstissä) ja käytän mieluiten originaaleja. Vielä niille ei tarvitse tehdä mitään erityistä, hyllytilaa riittää vielä parillekymmenelle vanhalle kirjalle ainakin.

Näin unta että joku paheksui otsikoitani, mutta en pysty parempaankaan (tänään on sentään muutakin kuin pelkkä viikonpäivä. En otsikoisi lainkaan ellei Blogilista vaatisi sitä). Pystyn nykyään tuottamaan tekstiä aika helposti (ilmeisesti siitä on jotain hyötyä että on kirjoittanut nelisen vuotta melkein joka päivä) mutta nimet ja otsikot ja sellaiset ovat kauhean vaikeita. Muutamaan sanaan pitäisi sisällyttää aivan liian paljon merkityksiä ja muuta.
Tänään ajattelin että minulla ei ole ehkä mitään sanottavaa mutta olin taas väärässä (muuten, onko teillä mitään aiheita joista te haluaisitte minun kirjoittavan, tai kysymyksiä? Jos joskus sattuu olevan päivä jolloin ei ole mitään kirjoitettavaa).

Luin aika poikkeuksellisen kirjan minulle. Tai oikeastaan se ei ollut lainkaan poikkeuksellinen, siinä oli mies ja nainen ja he rakastuivat ja olivat vaarassa ja selvisivät vaarasta. Poikkeuksellista oli se että kirjailija oli mies (lukemani viihde tapaa olla naisten kirjoittamaa, tai ainakin ihmisten jotka väittävät olevansa naisia) ja kirja oli perus-trilleri, ei romanttista jännitystä. En olisi ikinä lukenut sitä, jos en olisi sattunut viime torstaina Kirjakahvilaan ja istunut pöydässä johon oli jätetty Bookcrossing-kirja ja jos esityksen alkuun ei olisi ollut aikaa. Mutta kun niin oli niin selasin kirjaa ja ensimmäiset sivut vaikuttivat kiinnostavilta ja varmistin että viimeisillä sivuilla ei ollut mitään kamalaa ja otin kirjan mukaani. Ja luin sen eilen ja tänään. Nyt minun pitäisi uskaltaa vapauttaa se, luultavasti takaisin Kirjakahvilaan, minulla ei ole mitään tarvetta lukea sitä uudestaan ja se on liian painava Bookmooch-kirjaksi ja tuntuu jotenkin moraalittomalta pitää kirja joka on tarkoitettu vapaaksi.
Unohdin melkein sen että pidin kirjasta, erityisesti sen sankarista ja tyylistä. Henkilöt jäivät ehkä vähän etäisiksi, kun on tottunut romanttiseen jännitykseen, jossa tunteet ovat usein tärkeämpiä kuin toiminta, mutta se ei haitannut. Kuulemma kirjailijalla on muitakin vastaavia kirjoja, ehkä etsin niitä kirjastosta.