20.11.2009

Perjantai

Näin unta jossa hukkasin yhden järjestelmäkameran, joka ei ollut minun, ja löysin toisen, joka sekään ei ollut minun (luulisi ettei niitä olisi kauhean helppo hukata) ja sitten etsin loppu-unen omistajaa sille, turhaan. Ja törmäsin perheeseen, jossa oli viisitoista lasta, joilla kaikilla oli erikoinen nimi.
Unen tulkinta lienee helppoa. Voi olla että olen vähän tuskastunut kameratilanteeseeni. Minulla on yksi kamera, joka haluaisi enemmän valoa kuin mitä saan sisälle, tai ulos, marraskuussa. Ja toinen jolla voi ottaa suhteellisen tarkkoja kuvia sisälläkin, mutta jonka akku ei kestä kuin viitisentoista minuuttia.
Ja voi olla että olen lukenut viime päivinä vähän liikaa tarinoita nimistä.


En tehnyt eilen juuri muuta kuin ompelin. Aloitin yhdeksältä levittämällä ison kankaan lattialleni ja leikkaamalla kappaleita kahteen trikoopaitaan, yrittäen olla hyvin tarkkana siitä etten mene niiden kanssa sekaisin kun molemmat tulevat samasta kankaasta. Ja sitten ompelin ja ompelin ja ompelin kunnes kello oli neljä ja sitten pidin taukoa ja sitten menin ompelukurssille (olin kerrankin ajoissa!) ja ompelin lisää. Toinen paita tulee itselleni, toisesta tulee samanlainen tunika kuin aiemmin tekemäni ja jos se onnistuu, siitä tulee äidille joululahja (hän sanoi että hänellekin kelpaisi sellainen). Olen huomannut sen että inhoan kankaan leikkaamista. Tai pidän varsinaisesta leikkaamisesta, minulla on hyvät terävät kangassakset, mutta inhoan kaavojen asettelua kankaalle. Varsinkin jos pitää olla tarkkana että kangas riittää. Olen oppinut myös sen että pidän kaksoisneulalla ompelusta, sillä tulee niin kaunis jälki.
Tänään ohjelmassa on lisää ompelua ja illalla vähän siivoamista. Elämäni on aika jännittävää.

Yksi syy miksi pidän asunnostani ja sen koosta. Yksiöksi tämä on aika iso ja sisustustyylini suosii huonekaluja huoneen laidoilla (nyt minulla on tosin ruoka/askartelu/ompelupöytä keskellä huonetta, ennen sekin oli laidalla). Täällä mahtuu hyvin levittelemään kaikenlaisia käsityöjuttuja.

Tunnen itseni vähän epätoivoiseksi ja hassuksi kutsujeni kanssa. Epätoivoiseksi sen takia, että niiden järjestäminen muistuttaa minua siitä että oikeastaan sosiaalinen piirini on aika pieni, mikä johtaa siihen että yritän kutsua ventovieraita kutsuilleni, mikä saattaa vaikuttaa siltä että vieraat ovat vain jonkinlaista rekvisiittaa, joita tarvitaan kutsujen järjestämiseen mutta ei ole niin väliä sillä keitä he ovat. Mutta on sillä jotain.
En tiedä tekisikö kutsuistani houkuttelevampia se että kertoisin mitä siellä tapahtuu. Se saattaa olla osa ongelmaa, siellä ei nimittäin tapahdu juuri mitään. Syödään vain ja jutellaan. Minä pidän sellaisista juhlista, enkä osaisi keksiä mitään ohjelmaa. Voi olla että yksi syy järjestää kutsuja on saada hyvä tekosyy leipomiselle. Varsinkin piparkakkujen leipomiselle, en voi leipoa niitä vain itselleni (jos aion säilyttää huiman laihtumisvauhtini 100 g viikossa. Mutta ainakin paino on menossa alaspäin ja tänään pääsin vähän 77 kilon puolelle). Mutta kutsut ovat myös minulle sopivaa sosiaalisuutta.

Tajusin eilen ompelukurssin jälkeen kun tunsin käyväni vähän ylikierroksilla siitä sosiaalisuudesta että edellisen kurssikerran jälkeen en ollut tavannut ihmisiä muuta kuin muutaman kaupankassan. Minun on aivan liian helppoa olla yksin. Sekin on yksi syy järjestää kutsuja.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin jouduin ostamaan vanhaan kameraani uuden akun, käy sinäkin :) Ei edes maksanut paljoa ja oli yllättävän helppo reissu.


Fanta

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuossa ongelma taitaa olla laturi joka tappaa akkuja. Minulla on kyllä nyt lainassa toinen laturi ja pitäisi varmaan ostaa uusi akku, sitten kun joskus on varaa.

inari kirjoitti...

Minun mielestäni sinun kutsusi ovat tosi kiva idea!! Ilahduin suuresti, kun joku viitsii sellaisia järjestää meille vieraille ihmisille. :) Olin jo kovasti tulossa paikalle, kun asut vielä aika lähelläkin - kunnes tajusin, että olen vielä töissä siihen aikaan. :( Harmittaa. Ja paljon.

Toivottavasti järjestät joskus uudet, niin että pääsen mukaan!

-inari, yksi lukijasi

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Onpa harmi. Myöhemminkin kyllä voi tulla jos sopii :)

Metta kirjoitti...

Minusta on aina helpompi kutsua ihmisiä teelle tai pullalle, koska sitten kenelläkään ei ole paineita tilanteesta. Ja useimmiten joku tuleekin, ja monesti viipyy pullan ääressä niin että ehtii jutella kaikki asiat ja vielä olla hiljaakin. Se on kivaa.

Minusta olisi hauska tulla kutsuillesi, ja olen otettu siitä että kutsut vieraita ihmisiä, mutta asun liian kaukana eikä ole varaa matkoihin. Pahoittelen.

Blog Widget by LinkWithin