Torstai

Minusta on mielenkiintoista miten alitajuntani, tai mielikuvitukseni tai mikä se sitten lieneekään, toimii. Luin maanantaiaamuna yhden käsikirjoituksen, romaanin, joka käsittelee muun muassa kaavoitusta. Ensimmäinen ideani oli piirtää joku rakennus, koska pidän niiden piirtämisestä ja koska olen parempi piirtämään taloja kuin vaikka ihmisiä. Mutta tänä keväänä minun pitäisi tehdä toinenkin kansi, johon saattaisi hyvin tulla rakennus (se kirja käsittelee kuulemma Prahaa), joten päätin kokeilla jotakin muuta. Kirja käsittelee erityisesti tietyn alueen kaavoittamista, joten seuraava selvä aihe oli kartta ja vaikka se ehkä onkin aika itsestäänselvä niin päädyin siihen. Ensin ajattelin sellaista kuvaa jonka tunnistaa kartaksi, kadunnimineen kaikkineen mutta sitten tajusin ettei sitä tarvitse, ruudukon tunnistaa ehkä muutenkin kartaksi ja kirjan nimi kertoo missä kirja tapahtuu, sitä ei tarvitse alleviivata. Ajattelin sitten (tämä tapahtui maanantaina iltapäivällä) piirtää viivoilla tontit ja tiet ja muut ja yhdistää sen jotenkin tehtyyn taustaan (vähän tähän tyyliin, siinä on tehty erikseen liiduilla tausta ja mustalla tussilla viivapiirros ja ne on sitten yhdistetty) mutta sitten tajusin että oikeastaan voisin aivan hyvin maalata koko kannen, tämän idean sain tiistaina aamupäivällä eräästä maalauksesta jonka satuin näkemään (jolla maalauksella ei ole mitään tekemistä sen kanssa millainen kannesta tulee). Ja sitten keskiviikkoaamuna suihkussa minusta alkoi tuntumaan siltä että maalauksen pohjana voisi olla sanomalehteä, niin ettei sen tekstistä saisi tietenkään selvää mutta kuitenkin niin että näkyy että se on siellä. Sitten piti tietysti löytää jostain sopiva lehti, mutta onneksi tiedän yhden kaupan josta saa vaikka mitä, mukaan lukien 70-luvun lopun Turun Sanomia.
Tässä vaiheessa olen tehnyt yhden pienen luonnoksen kannen sommittelusta mutta muuten se on vain päässäni ja kehittyy siellä. Ilman että edes ajattelen sitä aktiivisesti.

Tuollainen työskentelytapa sopii minusta hyvin töihini, tai ainakin minulle siitä on ollut hyötyä. Saan idean ja joko toteutan sen heti (olen joskus vähän kärsimätön) tai sitten maltan antaa sen muhia ja tiedän millaisen haluan siitä ja millä tekniikalla se pitäisi toteuttaa ja sitten vain teen sen. Huono puoli tuossa on se että koen harvoin yllätyksiä kun olen nähnyt työn jo valmiina mielessäni. Ehkä sen takia pidän vähän arvaamattomista taidemuodoista, kuten taidegrafiikasta ja varmaan pitäisi rakukeramiikan tekemisestäkin.

Kyseessä ei ole mikään opittu taito vaan luontainen ominaisuus enkä tiedä miten harvinainen tai yleinen se on, mutta kuvittelen että jotkut työskentelevät spontaanimmin, niin että he suunnittelevat samalla kuin toteuttavat. Mutta minusta ei ole oikein siihen, harrastuksissanikaan. Ainakin neulepiireissä puhutaan prosessi- ja projektitekijöistä. Ensimmäisille itse tekeminen on tärkeintä, sillä ei ole edes niin väliä valmistuuko työ kunhan he oppivat uutta ja kokeilevat tekniikoita tai vain nauttivat neulomisesta. He voivat iloisina neuloa kymmeniä mallitilkkuja kokeillen erilaisia silmukoita, kuvittelen. Minä olen enemmän projektityyppiä, huomaan että minulle on tarve jollekin, vaikka hatulle tai lapasille tai uudelle olkalaukulle. Ja sitten mietin värejä ja lankoja ja malleja ja näen millaiset lapaset haluan ja opettelen uusia taitoja, jos lapaset vaativat sen ja sitten vain neulon ne ja toivon että urakka on ohi mahdollisimman nopeasti. Ja jos suunnitelmani ei toimikaan niin hylkään lapaset helposti.
Tuo tapa tehdä töitä on ehkä syy siihen miksi en ole neulonut melkein vuoteen mitään. En tarvitse tällä hetkellä mitään neulottua, minulla on pari hyvää hattua ja hyvät lapaset ja kaulahuivi. Sen sijaan olen tarvinnut laukkuja ja trikoopaitoja ja nyt ulkoiluhousuja ja siirtynyt ompelemaan. Viimeisimmäksi olen kokeillut kirjontaa, mutta siinä on vähän hankalampaa miettiä mitä tarvitsen tai haluan. En ainakaan erityisesti tarvitse sohvatyynyjä kun minulla ei ole sohvaakaan mutta sellaisia minulla on kuitenkin suunnitteilla ja tekeillä.

Masennuin vähän kun tajusin että olin käyttänyt parin kuukauden huvittelurahat etukäteen. Olin unohtanut että vaikka tuloni ovat nousseet niin vapaasti käytettävissä olevan rahan määrä ei ole. Täytyy yrittää olla kiltti ja säästäväinen.

Sen verran kuitenkin vielä huvittelin että kävin neuletapaamisessa kirjomassa tyynyäni. Vähän noloa ehkä mutta kukaan ei ainakaan ääneen paheksunut sitä. Sain tyynyn kirjailut valmiiksi, siitä tulee kuva kunhan saan sen ommeltua joskus.

Kotona odotti kirje pankilta. Säikähdin, kun eilenkin oli ja siinä oli maksettavaa mutta nyt pankinjohtaja vain halusi ilmoittaa minulle että koska en ole käyttänyt automaattikorttiani yli vuoteen niin se lopetetaan. Ei haittaa, olin kuvitellut että olisin lopettanut sen jo itse mutta ehkä unohdin. Minulla on samaan tiliin toinenkin kortti jota yleensä käytän, tuo automaattikortti oli perua ajalta jolloin sain ensimmäisen Visa Electronini ja virkailija sanoi että kannattaa säilyttää myös vanha kortti, että uusien korttien magneettinauhat ovat huonoja eikä ottanut vanhaa korttia pois, niin kuin olen kuullut että he tekevät joskus. Joskus pari vuotta sitten pankki lähetti kirjeen, jossa oli uusi automaattikortti, he kai ajattelivat että yli kymmenen vuotta on liikaa ikää automaattikortille. Ja nyt he ottivat sen kokonaan pois. Ei tarvinnut tehdä itse yhtään mitään taaskaan, samalla periaatteella olen ollut tuolla tilillä ja kortilla kolmen pankin asiakkaanakin.
Ja on minulla toinenkin toisessa pankissa tai kaksikin. Ja niitä kohti vain yksi kortti. Ei ole ehkä ihme jos menen vähän sekaisin rahojeni kanssa.