15.3.2010

Maanantai

Minulla oli aika hyvä lauantai. Tarkoitukseni oli viettää se suunnitelmattomasti, vaikka oikeasti minulla oli kyllä suunnitelmia. Mutta sellaisia joihin ei kuulunut töitä tai sosiaalisuutta tai suorittamista, niin hyviä kuin ne ovatkin elämässä (tai kaksi ensimmäistä) niin minä ainakin tarvitsen välillä aivan hiljaisia päiviä.

Kävin pitkällä kävelyretkellä ja tein pitkästä aikaa kunnon ruokaa, lihapullia ja perunamuussia. Muussia tein niin paljon että sitä riitti rieskoihinkin. Tarvitsen yleensä ohjeen kaikkiin ruokiin mutta rieskoihin en, muussin (tai puuron) joukkoon lisätään vain kananmuna (ei ole pakollinen), suolaa (jos on niin kuin minä ja laittaa aina liian vähän suolaa), margariinia, maitoa ja vehnäjauhoja niin että se näyttää taikinalta. Paistetaan 225 asteessa (sen jouduin tarkistamaan kyllä netistä) kunnes ne näyttävät kypsiltä. Yleensä rieskoista on tullut minusta aika hyviä.


Illalla askartelin.
Valon lisääntyessä jouluoksat ovat alkaneet vaikuttaa vähän liian talvisilta (päätin joulun jälkeen että ne eivät ole oikeastaan kovin jouluisia ja voin aivan hyvin pitää koristeita vielä esillä mutta nyt tuntuu siltä että ne voisi vaihtaa) ja näin sopivasti Craft-lehden blogissa linkin origamikirsikankukkaoksaohjeeseen. Ohjeessa oli linkki yhteen origamikukkaohjeeseen mutta minun tarkoituksiini sopi parhaiten japanilaisen pikkutytön video, jossa ei kauheasti taitella.




Totorokin pääsi eroon tonttulakista.


Sunnuntaina oli tarkoitus mennä luistelemaan mutta se peruuntui, ihan hyvä, minulla ei ollut erityisen terve olokaan (mutta ei niin sairaskaan että jaksaisin sairastaa mikä saattaa olla syynä siihen että "tauti" on jatkunut varmaan kuukauden). Kävin pienellä kävelyllä ja askartelin kirsikankukkia ja olin tekemättä mitään.


Sarjassa mielenkiintoisia lappuja kaupan ilmoitustaululla.


Täällä alkaa olla aika keväistä. Perjantaina näin ensimmäisen kärpäsen, keittiössäni. Illalla se oli vainaa.

4 kommenttia:

Odelma kirjoitti...

kuulostaapa tosi tieteelliseltä tuo tieteellinen koe... :D

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Olisi aika hauskaa todistaa sitä :)

zache_ kirjoitti...

Aika hienoja kirsikankukat ja hyvä idea :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kiitos, vaikka idea oli aika varastettu :)

Blog Widget by LinkWithin