5.3.2010

Perjantai

Eräs työkaverini ilmoitti minut viikkokokouksen sihteeriksi sillä perusteella että piirtelen kaikkiin papereihin. Ei se kyllä haitannut minua, olen oppinut sen tuolla että ainakin tuollaisen kokouksen sihteerinä ei ole mitenkään kamalaa. Todella tärkeät ja muodolliset kokoukset ovat sitten eri asia mutta en usko että sellaisia on kauheasti tulevaisuudessani.
Pääsin myös ehkä videolle, yhdistyksen toimintaa esittelevään filmiin.

Olen ollut töissä nyt kaksi kuukautta ja aika on mennyt kauhean nopeasti. En vieläkään hallitse kaikkia asioita, joita "osastomme" hoitaa mutta olen saanut vastuulleni melkein kaiken taiton ja sellaisen. Muut eivät vaikuta välittävän kauheasti, aivan kuin taittaminen ei olisi heistä yhtä hauskaa kuin minusta. Outoa.

Iltapäivällä kiiruhdin, ensin isän toimistoon taittamaan yhtä kirjaa (tylsästi kannettavalla kun pöytäkone on päättänyt ettei se halua tehdä yhteistyötä puoli kolmen jälkeen, tai siltä sen kaatuilun perusteella tuntuu) ja sitten täpärästi täydellä bussilla kotiin syömään ennen ompelukurssia.

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin