10.3.2010

Uusi laukku

(Kirjoitin tämän tekstin tiistaina, se saattaa selittää mahdolliset aikakummallisuudet)
Onneksi tällä viikolla on iltavuoro niin pystyin jatkamaan ompelua aamulla (edellisenä iltana meni noin kymmeneen). Ja sain laukun valmiiksi vaikka meni vähän täpäräksi, kymmenen minuuttia viimeisen sauman ompelusta olin odottamassa viimeistä bussia, jolla ei myöhästyisi töistä. Vaihdoin vain tärkeimmät tavarat uuteen laukkuun ja juoksin.

Löysin ohjeen joka oli melkein täydellinen ja muokkasin sitä vähän omiin tarpeisiini sopivaksi (se on minusta parasta itsetehdyissä laukuissa, että niissä on paikka kaikille tavaroilleni). Edessä ulkopuolella on ohjeen mukaisesti kaksi taskua, toinen on kätevä kalenterille, toinen vaikka ostoslistoille (vanhassa laukussa ne kerääntyivät kalenterin kanssa samaan taskuun). Ulkopuolella on takanakin tasku, se on kätevä esimerkiksi bussiaikataululle tai kartalle. Sisällä on vetoketjullinen tasku, sekin ohjeen mukaan (samanlainen kuin ulkoiluhousuissani niin ymmärsin ohjeesta jotain). Poikkesin ohjeesta sen verran että tein sisälle taskut puhelimille ja yhdelle kynälle. Sivukappaleeseen kiinnitin renkaat, joista voi ripustaa vaikka avaimet, niiden alla on pienet taskut joihin avaimet voi laittaa niin etteivät ne pyöri laukun pohjalla (olen oppinut sen aiemmista laukuistani). Poikkesin ohjeesta myös siinä että laukkuni hihna on säädettävä, se on kätevämpää minusta. Läpän koristeeksi tuli kolme hiuslaskosta. Laulussa on myös kätevä magneettikiinnitys ja vetoketju päällä, nekin ovat ohjeesta (täytyy mainita kenen mikäkin idean on ettei tule väärää kuvaa). Päällyskangas on englantilaista pukukangasta ja vuori puuvillaa, pidän siitä että laukku on päältä hillitty ja sisältä hauska. Materiaalit (kankaat, tukikangas, vetoketjut, langat ja metalliosat) maksoivat noin kolme kymppiä, eli en saanut laukkua huippuhalvalla mutta samanhintainen laukku ei olisi yhtä hyvä minun tarpeisiini (tosin jos laskisi työlle hinnan oltaisiin jossakin merkkilaukkujen hinnoissa, sen verran paljon aikaa ompeluun meni).

Yhden päivän käytön perusteella laukku tuntuu parhaalta tähän mennessä tekemältäni (toivottavasti tunne säilyy) ja sen ompeleminen oli hauskaa, ohje on minusta todella hyvä. Laukku ei tietenkään ole täydellinen, olisin esim. voinut käyttää vähän enemmän tukikangasta ja tikkaukset voisivat olla siistimpiäkin mutta olen tyytyväinen. Ja vähän ylpeä! Näkee hyvin miten taitoni ovat kehittyneet erityisesti tämän vuoden ompelukurssilla.








Laukun kuvaaminen oli vaikeaa kun en ehtinyt aamulla ja illalla oli jo hämärää kun pääsin kotiin.

4 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Tyylikäs ja kätevä!

annakaisu kirjoitti...

Hieno! Koskahan saadaan lukea täältä eka sun itse tekemä ompeluprojektin ohje? Muita käsityö- ja askarteluohjeitahan olet joskus täällä jakanut - lisää odotellaan :)

Liiolii kirjoitti...

Onpa hienosti tehty!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kiitos, täytyy sanoa että olen todella tyytyväinen laukkuun :) Annakaisu, voi olla että siihen menee aikaa, olen lähinnä sellaisella tasolla että pystyn seuraamaan muiden ohjeita.

Blog Widget by LinkWithin