28.5.2010

Perjantai


Olisin voinut nukkua parina aamuna pitkään mutta en osaa. Hitaat aamut ovat kuitenkin aika kivoja. Eikä ole pelkoa siitä että elämäni rauhoittuisi, kesäkuussa esimerkiksi pitäisi tehdä kaksi kantta (joista toinen on helpohko, siihen pitäisi vain päättää minkävärisiä asiantuntijat ovat, jos luovuus on vihreää. Turkooseja, luulen) ja yhden lehden taitto, jos mikään ei mene pieleen. Loppuvuodellekin on tiedossa ehkä jotain. Aika hauskaa, vaikka valitankin kiirettä. Päätin että yritän kesäkuussa tehdä sivutöitä vain neljänä päivänä viikossa.

Kuvassa on osa tämän kevään töistä. Niiden lisäksi tein yhden kannen ja taiton kirjaan ja neljä lehteä, sivutöinä. Kuulostaa aika vähältä siihen nähden miten paljon aikaa ne ovat vieneet. Päätöissä olen taittanut kaksi numeroa (tänään toinen lähtee painoon, toivottavasti) yhdistyksen lehteä ja tehnyt kaikenlaista muutakin. Seuraavaksi siellä pitäisi aloittaa nettisivujen päivitys.

Tämä kevät on ollut aika rankka mutta myös aika kiva.


Tämän viikonlopun projekti on käydä läpi vaatevarastoni ja lajitella se: sellaisenaan käyttökelpoisiin, hyviin mutta liian pieniin (tiedän ettei sellaisia saisi säilyttää mutta olen optimisti, ne voivat mennä kellariin), lahjoitettaviin, poisheitettäviin ja sellaisiin jotka voi jotenkin korjata tai joita voi käyttää käsityömateriaalina.


Luottokortti ei ole minulle kauhean terveellinen. Olen toukokuun aikana innostunut vähän liikaa sen käyttämiseen (mutta en niin pahasti että joutuisin vaikeuksiin) ja lopputulokset eivät ole olleet aivan täydellisiä. Olen ostanut esimerkiksi kaksi paitaa eBaysta. Ne eivät ole kyllä millään tavalla tylsiä tai valjuja mutta en tiedä ovatko ne sen käyttökelpoisempiakaan. Toinen on toppi, joka on aika tyylikäs, sen huono puoli on vain se että se on aika avarakaulainen ja vaatii juuri oikean malliset rintaliivit (tai ehkä se on tarkoitettu pidettäväksi ilman?), toinen taas on magentanvärinen (en tiedä miksi se on alkanut viehättää) tunikatyyppinen, rypytettyä puuvillaa, joka saattaa näyttää vähän liikaa isojen tyttöjen mallistolta. Taidan kuitenkin testata sitä tänään töissä. Olen myös tilannut väärän väristä meikkiä (kesällä tarvitsee vähän tummemman ja kuvittelin että tiedän mikä olisi vakiomeikkiäni tummempi sävy (kun värisävyjä on 35 valitseminen voi olla vaikeaa), mutta se olikin oudon kellertävä. Ostin myös muutaman kirjan, joista yksi oli vahingossa kaksoiskappale viime vuonna ostamastani. Viimeisimmän paketin piti tulla Yhdysvalloista (tilasin sen Englannin Amazonin kautta) mutta se olikin lähetetty Uudesta-Seelannista. Ei sillä että sillä olisi jotain väliä, kirjan säilytyslaatikko olisi vahingoittunut varmaan joka tapauksessa. Sisältö oli onneksi kuitenkin kunnossa, siellä oli kaikenlaista kutsujen kannalta kätevää.

4 kommenttia:

anne-mari kirjoitti...

Oikein hienot kannet! Olet tosi luova ja taiteellinen!!

Everyday mineralsilta tilaamisessa on aina kauhea dilemma juuri sen suuren valikoiman vuoksi. Tilasin juuri talla viikolla ison purkin hyvaksi havaittuaa pohjavaria vaikka se on liian vaalea jo nyt. Otin vain yhden vahan tummemman testerin. Usein tosin laitan vain color correctoria tummiin silman alusiin ja mintia punaisien kohtien pois taikomiseen. On ne vaan ihmeaineita.... :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kiitos :)

Minä menin tilaamaan ison purkillisen ilman testausta, vaikka tiesin että se on tyhmää. Nyt tilasin sitten pari testeriä lisää, toivottavasti ne ovat parempia. Täytyy muistaa tuo color corrector seuraavaan tilaukseen, käytän nyt vain peiteainetta ja se ei tunnu sopivan silmänaluksille kauhean hyvin. Mintiäkään minulla ei taida olla, minulla alkaa olla aikamoinen kasa ilmaisia kokeilupaketteja enkä enää muista mitä minulla on.

-TC- kirjoitti...

Kääk! Mistä noin ihanat muffinivuoat???

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Amazonilta osana kirjasettiä http://www.amazon.co.uk/Cupcake-Kit-Recipes-Decorating-Cupcakes/dp/0811866599/ref=sr_1_17?ie=UTF8&s=books&qid=1275106008&sr=1-17

Blog Widget by LinkWithin