11.5.2010

Tiistai

Viikko ei alkanut kauhean hyvin. En ole vieläkään oppinut että jos nukkuu koko viikonlopun vähän huonosti niin ei kannata lukea sunnuntai-iltana kirjaa josta ei pääse eroon kuin ties kuinka myöhään. Olin aamulla niin väsynyt etten ollut varma siitä pysyvätkö silmäni edes auki, ja niin hidas etten ehtinyt oikeaan bussiin. Bussissa huomasin että unohdin kuulokkeet kotiin, tarkoitukseni oli kuunnella töissä siitä yhdestä haastattelusta tekemääni nauhoitusta. Se etten voi saattaa kyllä olla ihan hyvä, kuunteleminen vie kauheasti aikaa (olen purkanut yhden kolmasosan, kahteentoista minuuttiin meni yli tunti) ja en tiedä tekisikö se edes juttuani paremmaksi.
Ja sitten melkein unohdin jäädä pois oikealla pysäkillä.
Sentään muistin laittaa kaikki vaatteet päälle ja vielä oikeinpäin ja ehdin harjata (tosin kiireessä valitsin sukkahousut jotka eivät ole pysyä päällä) hiukseni vaikka ne hapsottavat sen verran että niille olisi voinut tehdä muutakin (sain äidiltäni ilmakihartimen joka on aika kätevä otsatukan kanssa).

Bussikorttini viimeinen käyttöpäivä on tiistaina enkä osaa päättää mitä teen. Tiedän mitä minun pitäisi tehdä, alkaa pyöräilemään töihin, mutta se ei oikein innosta, varsinkin kun loppuviikolle on luvattu sadetta ja kun olen ehtinyt tottua kausikortin ihanuuteen ja siihen että voin tehdä vaikka minkälaisia retkiä eikä minulla oikein edes ole vaatteita jotka ovat sekä pyöräily- että työkelpoisia. Fiksu ihminen tietysti pyöräilisi urheiluvaatteissa ja vaihtaisi ne töissä mutta se tuntuu jotenkin hassulta. Minun pitäisi myös löytää jostain blogiaikaa, nyt kirjoitan lähinnä bussissa.
Toisaalta, pyöräily tekisi hyvää ja on aika hauskaa. Pitäisi vain kaivaa se esille ja katsoa onko se edes ajokelpoinen. Mutta vasta tiistai-iltana, sen verran annan periksi itselleni.
Ja ehkä voin antaa luvan itselleni siihen että hyvällä ilmalla pyöräilen ja huonolla menen bussilla, se on se mitä oikesti haluaisin tehdä. Enkä kyllä tiedä miksi en voisi, ei kai minun ole aina pakko totella sitä pientä ääntä joka sanoo mitä minun pitää ja kuuluu tehdä.

6 kommenttia:

Sisatto kirjoitti...

Koko haastattelun purkaminen on kauhean iso homma – jotkut toimittajat kyllä toimivat niin aina, mutta stressiä siitä tulee. Helpommalla pääsee, kun käyttää nauhoitusta vain varmistuksena. Eli tekee haastatellessa muistiinpanot käsin ja kirjoittaa jutun niiden pohjalta. Itse nauhoitusta kuuntelee sitten vain kun ei saa selvää käsialastaan, kun ei ole muistiinpanojensa pohjalta ihan varma mitä haastateltava sanoikaan tai kun haluaa siteerata sanatarkasti.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Joo, sellaista yritin, mutta huomasin etten ollut kirjoittanut tarpeeksi hyvin sitä mitä haastateltava sanoi ja en halunnut keksiä aivan itse lainauksia häneltä :) Olin kyllä ehkä muutenkin vähän huono haastattelija, kysyin noin yhden kysymyksen ("voitko kertoa itsestäsi") ja haastateltava puhui yli tunnin. Mutta ainakin siitä tuli jonkinlainen juttu. En kyllä yhtään kadehdi toimittajia!

Polga kirjoitti...

Asiasta kukkaruukkuun: lainasin juuri Hollannin muistikirjan ja pidin kovasti - kiitos! Ja tsemppiä muihinkin tekemisiin nykyelämässä! =D

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kiitos :)

Sisatto kirjoitti...

Itse asiassa "voitko kertoa itsestäsi" on aivan loistava kysymys! Huonoja toimittajan kysymyksiä ovat sellaiset, joihin haastateltava voi vastata kyllä tai ei.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ja se toimi kyllä tuolle haastateltavalle, hän sanoi aluksi ettei tiedä osaako kertoa mitään mutta esitti sitten koko elämäntarinansa niiltä osin kuin se oli haastattelun kannalta oleellinen. Ja hän oli vielä hyvä kuvattavakin.

Blog Widget by LinkWithin