18.5.2010

Tiistai

Pyöräni on nyt kunnossa (kiitos mukavan ihmisen), mutta menin silti bussilla töihin. Pelkäsin tulevaa kuumuutta ja olin liian laiska.

Meille tuli töihin kaksi uutta ihmistä, meidän tiimiimme siis, muualle on tullut jatkuvasti (lähes kaikki ovat työllistettyjä, jotkut harjoittelussa, jotkut kuntouttavassa työtoiminnassa). En osaa sanoa yhden päivän perusteella sitä miten sopeudumme toisiimme, vaikuttivat aivan miellyttäviltä ihmisiltä. Toinen oli ollut aikoinaan siinä lehdessä jossa minä olin viime vuonna, oli mielenkiintoista vaihtaa kokemuksia.


Olin varautunut helteeseen vesipullolla, aurinkorasvalla ja lierihatulla mutta unohdin kokonaan sateen. Kesäsade on kyllä aika ihanaa, kastuminen ei haittaa jos ei ole pakko mennä jonnekin. Se huono puoli sateessa oli että unohdin iPhonen isäni toimistolle enkä jaksanut lähteä hakemaan sitä. Kaipa selviän ilmankin yhden illan.

2 kommenttia:

Hilkka kirjoitti...

Kesäsade on aivan yhtä ihanaa kuin sopiva auringonpaiste - jos siihen ei liity helteessä turpoamista ja päänsärkyä. Itse vältän auringolta suojautumista, vaikka lapset suojaankin. Vältän myös sateelta suojautumista, enkä siltä suojaa aina lapsiakaan. Ihon on hyvä koskettaa luontoa.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minäkin kyllä pidän kaikesta valituksestani huolimatta sopivasta auringosta. Ja kesäaamut ja -illat ovat ihania.

Blog Widget by LinkWithin