20.5.2010

Torstai

Puhuimme tiistaina töissä Maceista ja kehuin että iMacini on yli neljä vuotta vanha eikä siinä ole ollut mitään vikaa. Keskiviikkona se ei lähtenyt käyntiin. Yksi tulevaisuuden peloistani on ollut se että tietokoneeni hajoaa mutta jostain syystä olen olettanut että se tapahtuu vasta parin vuoden päästä. Ja se että se tapahtui nyt yllätti minut täysin. Enkä osaa uskoa sitä, odotan se on taas kunnossa kun odotan vähän, niin on aina ennenkin tapahtunut (se on tehnyt näin kerran aikaisemminkin mutta silloin se käynnistyi lopulta).

En uskalla edes ajatella pahinta tilannetta, sitä ettei konetta pystyisi edes korjaamaan. Korjaukseen saattaisi olla juuri ja juuri rahaa, uuteen koneeseen ei (ajattelinkin että onpa outoa kun saattaisi jäädä rahaa kerrankin säästöönkin). Saan sentään lainaan äitipuolen vanhan kannettavan niin että kotona on jonkinlainen kone mutta se ei ole sama asia. Ja onneksi koneella ei ole mitään kiireistä keskeneräistä, vaikka olisi ankeaa jos menettäisin suuren osan tiedostoistani (olen liian laiska varmuuskopioimaan).

Aika tylsää.

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin