2.6.2010

Keskiviikko

Olin tiistaina aamupäivällä stressaantunut ja iltapäivällä rentoutunut.

En olisi millään päässyt hereille (minulle sopii paremmin herätä ennen herätyskelloa) mutta sain itseni kuitenkin pyöräilemään töihin (päätin että pyöräilen jos sille päivälle ei ole luvattu yhtään sadetta). Ja töissä sain viimeinkin (väliin tuli muita hommia) jatkettua yhdistyksen nettisivujen uudistamista. Se minulle erittäin stressaavaa, tuntuu siltä että joudun asettamaan aivoni aivan eri asentoon ja se vie kauheasti energiaa. Enkä oikeastaan osaa sitä, niinpä enin aika menee Googlen ja Wordpressin ohjeiden kanssa. Mutta sivu kuitenkin eteni jonkin verran ja onnistuin (tai ehkä onnistuimme, minulla oli mukana yksi työkaveri tarkkailijana) ratkaisemaan kaikki eteen tulleet ongelmat. Ja sitten kävi ilmi että viime viikolla painoon lähteneen lehden kuvat olivat aivan huonoja. Sain onneksi delegoitua niiden käsittelyn toiselle. Ja pääsin pois oikeaan aikaan.

Ja pääsin rentoutumaan. Sain kutsun erään ystävän luokse teelle ja katsomaan valtavan suloisia kissanpentuja, niiden katsominen vei stressin pois. Samoin puhuminen kaikesta mahdollista. Aika kivaa.


Kotimatkalla tein pienen lenkin förin kautta. En muuttanut Turkuun joen takia, mutta se on yksi syy miksi viihdyn täällä niin hyvin, se on varsinkin kesällä aika ihana (kuva maanantai-illalta, jolloin oli melkein liian viileää istua ulkona).

Muistin myös taas miten paljon nautin pyöräilystä, kun jaksan ryhtyä siihen.

Osa ilosta katosi kyllä melkein kotipihassa. Näin ensin keskelle tietä pysäköidyn auton, sitten sen takana muutaman ihmisen seisomassa ja heidän välissään maassa tajuttoman ja verisen miehen (heitä ei voinut olla näkemättä). Ei näyttänyt hyvältä, loukkaantuneen kannalta.

1 kommentti:

Tea kirjoitti...

Eilen näin Helsingissä rautatieasemalla kun ensihoitajat veivät tajutonta vanhaa miestä paareilla. Oksennusta oli lattialla lipunmyyntiautomaattien edessä ja potilaalla oli sellainen maski, josta annettiin happea.

En nähnyt itse tilannetta, mutta toivottavasti ei käynyt pahasti. Ensihoitajia oli viisi tai kuusi.

Blog Widget by LinkWithin