Menin keskiviikkona bussilla töihin vaikka vaikka olisin voinut pyöräilläkin. Minulla oli muutama tekosyy, olin nukkunut huonosti ja halusin hyödyntää bussikortin viimeiset päivät ja töissä on pihatapahtuma jonne ei ehkä mahdu pyöriä sekaan mutta oikeasti olin vain laiska. Ja muutenkin huono ihminen.
Olin ehtinyt melkein jo unohtaa ahdistuksen mutta nyt se iski taas, onneksi ei kauhean pahasti ja tiedän että se luultavimmin johtuu hormoneista mutta silti aika tylsää. Tällä kertaa angsti kertoo sen millä eri tavoilla olen kelpaamaton ja ne ovat oikeita vikoja joille minulta ei löydy kunnon selitystä, vain tekosyitä ja pelkojen taakse piiloutumista mutta senkään tiedostaminen ei auta minua korjaamaan niitä (olen viettänyt aikaa foorumilla joka on täynnä menestyviä ja tarmokkaita amerikkalaisia, sellaisia jotka ovat oman onnensa seppiä ja voittavat heikkoutensa ja ovat kaikin puolin hyviä yhteiskunnan jäseniä ja luotettavia ja empaattisia ystäviä ja taitavia rahankäyttäjiä ja kurinalaisia ja päämäärätietoisia ja niin edelleen).
Minun piti nostaa parikymppiä mutta nostinkin vahingossa yli satasen, se on yllättävän helppoa.
Tekstit
3 kommenttia:
Voi sinua Näkymätön! Sinä jos kuka olet oman onnesi seppä: onnistut luovimaan kahden luovan työn kanssa, harrastat, tunnet itsesi, sinulla on hyviä ihmissuhteita. Sä olet voittanut "heikkouksiasi", kuten esim. esiintymispelkoa ja uimahalliin menemistä. Olet mallikelpoinen yhteiskunnan jäsen, kun hoidat y-kunnalliset velvoitteesi (laskut, verot ym.) ja lisäksi sulla on töitäkin! Kirjoitustesi perusteella vaikutat myös empaattiselta ihmiseltä. Eikö tuossa ole menestystä kerrakseen?
Angstissa asiat näyttäytyy ihan eri valossa kuin "normaalioloissa". Se on kyllä kurjaa, mutta niin se menee.
Oikeastaan halusin vaan sanoa, että mielestäni sinä olet tehnyt upean matkan jo tähän saakka elämässäsi: opiskelut, vaihto-oppilasaika, muutot, työtehtävät, tärkeä ihmissuhde, ja ennen kaikkea omaan itseesi tutustuminen (ja meidän lukijoidenkiin päästäminen osalliseksi siitä). En mitenkään osaisi ajatella sinua tylsänä ja kelpaamattomana! Olethan tullut tärkeäksi jo pelkästään blogikirjoitustesi kautta.
Toivottavasti angsti helpottaa pian.
Pitkäaikaisena lukijanasi komppaan täysin edellistä! Ymmärrän kuitenkin hyvin tuon selittämättömän angstin ja yleisen kelpaamattomuuden tunteen; ne ovat liiankin tuttuja kavereita myös täällä. Jostain ne putkahtavat aina vain uudestaan ja saavat katsomaan kaikkea kovin synkässä valossa.
Ja niin, nuo reipashenkiset amerikkalaisfoorumit voivat olla aika epäterveellisiä itse-epäilyihin ja melankoliaan taipuvaisille.
Minäkin olen lukenut blogiasi jo pitkään ja olen ollut vähän "kateellinen" luovuudestasi; suunnittelet kirjankansia, askartelet ja teet käsitöitä. Olen ihaillut myös sitä, että uskallat olla rohkeasti oma itsesi ja kirjoitat avoimesti vaikeistakin asioista.
Helposti sitä alkaa vertailla elämäänsä muiden "menestyneempien" ja "onnistujien" elämään, ja silloin oma elämä tuntuu välillä aika paskalta. Mutta nykyään kun tuollaiset ajatukset iskevät yritän ajatella, että omassa elämässäni on kuitenkin paljonkin hyviä asioita, joihin voin olla tyytyväinen. Ja sitäpaitsi luulen, että useinkin se muiden ulospäin täydelliseltä vaikuttava elämä saattaa olla vain pintaa ja todellisuudessa heilläkin on omat ongelmansaja vaikeutensa.
Lähetä kommentti